perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Muuntohiili

Richard Morganin esikoisteos Muuntohiili (Alterered Carbon) on ensin rymistelevä dekkari ja toiseksi cyberpunkia. Sitä lukiessaan joutuu pohtimaan myös sitä, miksi se olisi itseasiassa sci-fiä. Itse tarina olisi toimiva dekkari, jos siitä purkaisi pois ylimääräisen teknologiapuuhastelun. Tavallisesta dekkarista sen erottaa teoksen ehkä olennaisin seikka eli se, että teoksessa ihmisen tietoisuus voidaan ladata tietyin edellytyksin aina uuteen kehoon.

Teoksen lähtökohta on se, että Takeshi Kovacs tulitetaan kuoliaaksi tyttöystävänsä Sarahin kanssa. Mutta kohta Kovacs herätetään henkiin ja lähetetään Harlanin maailmasta Maahan. Häntä odottaa toimeksianto vaikutusvaltaiselta Laurens Bankroftilta. Hänen mukaansa hänet on murhattu ja sitten herätetty uudestaan henkiin. Kovacsin tehtäväksi jää selvittää kuka hänet oikeastaan murhasi. Poliisin mukaan kyse oli itsemurhasta.

Perusjuonen ympärillä tarina etenee hyvinkin jouhevasti ja tarjoten koko joukon käänteitä ja uusi elementtejä, joihin lukija ei välttämättä ole varautunut. Tarina etenee tummissa väreissä väkivallan, seksin ja juonittelujen sävyttämänä. Vauhtia riittää eivätkä paukut lopu kesken.

Muutohiilestä tulee aluksi mieleen Raymond Chandlerin Philip Marlowe ja sivujuonteena siihen alkaa piirtymään kuvia Gordon R. Dicksonin Dorsai-trilogiasta ja tietysti cyberpunkin esi-isän William Gibsonin Neurovelhosta.

Kirjasta kuitenkin aistii, että se on tekijänsä esikoinen. Joidenkin henkilöiden kehittely jää aika kevyeksi ja juonen mutkikkuus meinaa muodostua turhankin monimutkaiseksi ja hienosyiseksi, ikäänkuin kirjoittajan olisi ollut aivan välttämätöntä sijoittaa kaikki ideansa yhteen teokseen. Lukija joutuu myös joissain kohtaa olemaan tarkkana pienempienkin tai nopeasti ohitettujen yksityiskohtien kanssa.

On teoksessa myös klisheitä, joissa lukija pystyy ennalta arvaamaan lopputuleman tai ainakin rajaamaan ne pariin odotettavissa olevaan vaihtoehtoon. Tällaisille kirjoille tyypillisiä ovat joskus liian pitkäksi venytetyt kuvaukset taistelukohtauksista, joiden lopputuloksen lukija saattaa kohtuullisen helposti arvata. Peruspaketti pysyy kuitenkin kasassa ja mielenkiinto pysyy korkealla loppuun asti.

Kokonaisuutena mielenkiintoinen opus.

Ei kommentteja: