perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Maaliskuu 10

Maalikuussa 2010 reipaslumisen talven lumet alkoivat muuttua lätäköiksi ja tulviksi. Yhteiskunnallisesti kuukausi muistetaan esimerkiksi siitä kohusta, jonka HOK-Elanto sai aikaiseksi kertomalla lopettavansa maidon hankkimisen Valiolta ja pääministerin lausahdettua asiasta paheksuntansa (mikä oli sangen omituista, sillä se Arla-Ingmanninkin maito on suomalaista eikä pääministerin tehtävänä olekommentoida yksittäisen yrityksen yksittäisiä päätöksiä).

Ydinvoimakeskustelu kiehui maaliskuussa jo ketjurekation tavoin ja mielipidekyselyt kertoivat yli puolen suomalaisista vastustavansa uusia ydinvoimaloita. Kuvaan mukaan tuli eräänlainen uho, uhkailu ja kiristys, kun eräät firmat ryhtyivät kertoivat harkitsevansa busineksiaan uudelleen, jos ydoinvoimalalupia ei ala putoamaan.

Hiukkasfyysikot saivat CERN:ssä LHC:n eli Large Hadron Colliderin toimimaan ja protonit törmäsivät ennätysenergialla toisiinsa. Luonnon ihmeiden tutkiminen sai siis uuden sykäyksen ja tulevaisuuden löydöksiä odotellaan. Löytyykö se Higgsin hiukkanen?

Maahanmuuttajakeskustelu kulki niinikään omia raiteitaan ja aloite asiassa näkyy olevan niin sanotun maahanmuuttajakriittisen porukan käsissä. Se on pitänyt huolen siitä, että keskustelu kulkee harhapoluilla eli siinä miten estetään ihmisiä tulemasta Suomeen, kun näkökulman pitäisi olla oikeastaan tasan päinvastainen. Samaan aikaan Suomi edelleen uhkaa karkottaa mummoja maasta.

Vaiheisen maaliskuun tilastot näyttävät seuraavilta:

Pistetäänpäs vertailun vuoksi käyrä myös kunkin kuukauden aikana keskimäärin päivässä käyneistä:

Numeroina tilastot näyttävät tältä:
  • Postauksia: 50 (+17 edelliseen kuukauteen verrattuna)
  • Käyntejä: 2216 (+232)
  • Näyttökertoja: 3434 (+683)
  • Kävijöitä: 1563 (+78)
Päivittäiset keskiarvot näyttävät seuraavilta:
  • Käyntejä: 71,5 kpl /vrk (+0,6)
  • Näyttökertoja: 98,3 kpl / vrk (+12,5)
  • Kävijöitä: 50,4 kpl / vrk (-2,6)
Kaikkien aikojen keskiarvot (8.4.2007 jälkeen):
  • Käynnit: 52,4 kpl / vrk
  • Näyttökerrat: 76,5 kpl / vrk
  • Kävijät: 35,4 kpl / vrk
Hakukoneiden kautta liikenteestä blogiin tuli maaliskuussa 46,75 % (helmikuussa 52,72 %, tammikuussa 53,60 % ja joulukuussa 46,90 %), viittaavilta sivustoilta 42,33 % (helmikuussa 37,95 %, tammikuussa 34,71 % ja joulukuussa 44,60 %), suorana liikenteenä 6,45 % (helmikuussa 7,06 %, tammikuussa 9,89 % ja joulukuussa 7,72 %) ja muulla tavoin 4,47 % (helmikuussa 2,27 %, tammikuussa 1,8 % ja joulukuussa 0,78 %).

Tuo muun osuuden kasvu pistää silmään eli mitä se on? Kun Google Analyticsiä katsoo hieman tarkemmin näkee, että nuo kävijät ovat tulleet Twitteristä Vaiheiseen. Vaiheisen postaukset kun menevät automaattisesti linkkeineen Twitteriin, Twitterfeedin kautta. Ja Vaiheisen postaukset löytyvät siis myös hashtagin #vaiheinen takaa.

Vaiheinen kiittää.

EDIT klo 16.18. Kun tuota Twitteristä saapunutta liikennettä katsoo takemmin, niin niissä käynneissä välitön poistumisprosentti on pienempi ja luettujen sivujen määrä per käyntikerta suurempi. Keskimääräinen aika sivustolla on myös varsin iso verrattuna muihin. Uusia käynetjä Twitterin kautta tulee siinämissä viittaavilta sivustoiltakin. Uusien käyntien määrä hakukoneiden kautta on luonnollisesti ehodottomasti suurin.

2 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Maaliskuu paketissa! Kaikkea mahtuu kiristyksestä mummojen karkotukseen.
Elämme mielenkiintoisessa sopukassa maapalloa.

Heinäkuussa on lomailtu : )

Vaiheinen kirjoitti...

Sinne meni se maaliskuu:-) Onhan tämä mielenkiintoinen mesta, jossa on omat kummallisuutensa ja kiehuntansa. välillä ne näyttävät typeriltä, joskus ihan vaan mielenkiintoisilta asian tiloilta.

Heinäkuussa on hyvä lomailla eikä aina notkua blogeissa:-)