Poliittisen kulttuurin antimerkkiteos

Miten tämä suomalainen politiikka voi olla tällaista? Siis sellaista sohellusta kuin tässä kansanedustaja Marja Tiuran (kok.) loikkauskohussa, jonka syöverit ovat jossain vaalirahakohun kyljessä kiinni.

Juoni ennen tätä päivää lyhyesti. Tiura kertoo Apu-lehdessä keskustan houkutelleen häntä viime vaalien jälkeisten hallitusneuvotteluiden tiimoilta riveihinsä. Sitten keskustasta kerrotaan, että eikun toisinpäin, Tiura halusi itse loikata. Vaalirahoitusta puolueille ja ehdokkaille jakanut liikemies Arto Merisalo liittyy puhelunauhoituksineen kertomaan Tiuran loikkaushaluista kertovaan joukkoon.

Jossain välissä oppositiokin saa päähänsä vaatia kokoomusta selvittämään kohun, vaikka se on kokoomus sisäinen asia tai jotain sellaista, mutta neuvoja satelee. Tähän asti tarina on oikeastaan totaalisen tylsä, etenkin kun koko keskustelun ydin on enemmänkin siinä, kuka sanoi kenelle ja mitä joskus silloin. Kukaanhan ei tämän kohun aikana ole loikannut mihinkään.

Sitten Merisalo kertoo julkisuuteen, että hänen johtamansa Nova-groupin liikemiehet olivat yhteydessä hallitusneuvottelujen aikaan kokoomuksen puoluejohtoon lobaten kansanedustaja Marja Tiuraa ministeriksi. On myös pääteltävissä, että Tiuraa tarjottiin keskustalaiseksi ministeriksi, kun kerran asiassa (ministeripyrkimykset ja loikkaushuhut) sanansaattajana on ollut nimenomaan Merisalo ja puoluesihteeri Korhonen on sitten lehtitietojen mukaan torjunut tällaiset ideat.

Miksi tämä Merisalo on vähän kaikessa sanansaattaja, jollainen joskus on myös nk. "rikkinäinen puhelin"?

Hetkinen. Nova Group antaa vaalirahaa Tiuralle, joka menestyy eduskuntavaaleissa ja sitten samaiset liikemiehet, lehtiväitteiden mukaan pyynnöstä toimivat lobbareina ajaen häntä ministereiksi (tahoille, jotka myös ovat olleet tavalla tai toisella vaalirahan vastaanottajina). Ihan riippumatta kuka soitti kenelle ja kenen aloitteesta, pitäisi jonkun kellon kilistä. Eipä siis oikeastaan ihme, jos Merisalo haluaa ensin kuunnella lakimiehensä kanssa ne poliitikkojen kanssa käymien puheluiden nauhat.

Mikä on totuus? Se varmaan tulee joskus selville tai on tulematta. Mikä siinä on kiinnostavaa? Ei ehkä kuitenkaan se, yrittikö Tiura loikata vai yritettiinkö häntä houkutella loikaamaan, vaan se mitä muita motivaatioita osapuolilla tässä on mahdollisesti ollut mukana. Vai kenties lopultakin se, miksi Tiurasta ei lopultakaan tullut ministeriä?

Ehkä tästäkin kohusta päällimmäiseksi jää se, ettei kukaan näytä oikeasti muistavan yhtään mistään mitään. Ja hetkittäin aika pahasti tuo unohtamisen taito menee eri henkilöillä ristiin. Pitäisi osata unohtaa kollektiivisesti samalla tavalla, jos kerran unohtelemaan rupeaa.

Varsinainen suomalaisen poliittisen kulttuurin antimerkkiteos.

PS. Kummallista sekin, että saman päivänä kun kansanedustaja Tiura kertoi eroavansa eduskuntaryhmän varapuheenjohtajuudesta, hänen miehensä Olli Ainola irtisanoutui Ylen uutisten taloustoimituksen päällikön tehtävistä.

EDIT 7.4.2010
Tässäpä sitä lisää päättelemistä:

• Iltalehti: Merisalo ei julkista Tiura-keskustelujen nauhoituksia
• Tiura haluaa Merisalon nauhat julki oikeusturvansa nimissä
• Merisalo: Tiura ei ole oikeutettu vaatimaan nauhojen julkistusta 

Anteeksi nyt vaan, mutta edellä esitetyn perusteella Merisalo ei ole ehkä oikea persoona kieltämään Tiuralta mitään oikeuksia.