torstaina, toukokuuta 06, 2010

Hallitus hyväksyi, mutta mitä?

Suomen hallitus hyväksyi tänään periaatepäätökset TVO:lle ja Fennovoimalle yhteensä kahden uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta. Lopullisesti ydinvoiman lisärakentamisesta päättää eduskunta.

Hallituksen päätös ei ollut yllätys, vaikka oikeuskansleri tutkiikin asian valmisteluun osallistuneen työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Taisto Turusen mahdollisia jääviyksiä asian käsittelyssä. Milloinkohan viimeksi valtioneuvosto on tehnyt päätöksiä asiassa, jossa keskeistä valmsitelijaa tutkitaan jääviysongelmien vuoksi. Ei ihan äkkiä tule mieleen.

Ongelmat ydinvoiman lisärakentamisen kohdalla eivät lopu tähän. Samassa kokouksessa valtioneuvosto hyväksyi myös periaatepäätöksen Posivan ydinjätteen loppusijoituspaikan laajentamisesta siten, että myös Olkiluoto 4:n jätteet voidaan sijoittaa sinne. Kyse on siis TVO:n ydinvoimaluvasta. Fennovoiman hakemuksessa ei ole toistaiseksi osoitettavissa luotettavaa tapaa ydinjätteiden hoitamiseksi. Lisäksi on niin, ettei edes TVO:n ydijätteiden loppusijoitusta ole lopullisen luotettavasti ratkaistu.

Päivän toinen uutinen kertoo, että Suomesta puuttuu ajantasainen laki ydinonnettomuuksien korvaamiseksi. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, etteivät vakuutusyhtiöt suostu vakuuttamaan ydinvoimalaitoksia. Nyt energiayhtiöiden vastuu mahdollisen onnettomuuden sattuessa rajoittuu naurettavaan 200 miljoonaan euroon. Lopun tästä vastuusta kattavat veronmaksajat.

Myös elinkeinoministeri Pekkarinen (kesk.) pistämässä vastuuta onnettomuuksista veronmaksajien vastuulle.

Lähtökohtaisesti kyse on moraalista ja nyt hallitus on kokonaisuutta ajatellen tehnyt moraalittoman ratkaisun. Se ei ansaitse vähäsintäkään kunniaa siitä.

Jos (tai kun) ydinvoimapäätökset yritetään murjoa eduskunnassa läpi ennen kesälomia, ihan vain vaalitaktisista syistä johtuen, kyse ei ole enää pelkästään normaalista poliittisesta moraalisesta huojunnasta, vaan halveksunnasta sekä suomalaisia oikeusperiaatteita että demokratiakäsityksiä vastaan. Lainsäädännön mukaan kun asiaa pitäisi tarkastella yhteiskunnan kokonaisedun kannalta, eikä yksittäisten energiaformojen tai niiden tarpeisiin sorvattujen hallitusten vanhentuneiden strategioiden tarpeisiin.

Otetaan vielä yksi ongelma esiin, kun kuitenkin joku ajattelee, että asia on taloudellisesti tärkeä. Niin se onkin, mutta siksi, että nyt ollaan tekemässä pahaa taloudellista virhettä, jonka senkin maksavat sähkön käyttäjät. Nimittäin, nämä ydinvoimalat rakennetaan ulkomaisella velkarahalla, isolla velkarahalla, joka lähentelee 10 miljardia euroa. Samalla on havaittavissa, että ydinvoimalat eivät ole mitään kultakaivoksia.

Tämä kaikki tarkoittaa mm. sitä, että puheet siitä, ettei tavallisen kansan tarvitse osallistua näiden kahden virheet rahoittamiseen, ovat täyttä puppua.

2 kommenttia:

Hirlii kirjoitti...

No, onneksi tämä asia menee eduskuntaan.

Ei vissiin ole tullut näille pojille mieleen, että mitään onnettomuutta voisi tapahtua, jos oikein pahasti käy, ei henkiin jääneitäkään kaiketi ole montaa. Ja se ainoa eloonjäänyt humanistikin istuu kannon nokassa naamari päässään ja mutisee:"yritän ymmärtää". Entäpä jos vastuuseen joutuisivat he jotka myöntävät luvatkin sekä yritykset, tietenkin.


Kertakaikkisen kamalalta tuo ydinvoimalapäätös tuntuu. Ei yrityksen (ei yksilönkään) etu voi, eikä saa mennä koko yhteisön/yhteiskunnan kokonaisedun (ja turvallisuuden) edelle.

Vaiheinen kirjoitti...

Onneksi sinänsä, mutta myös eduskunnassa demokratian periaatteita saatetaan polkeä.

Pojille ei ole tullut mieleen muutamaa muutakaan asiaa, koska toiset pojat ovat käyneet valeh... kertomassa, että kaikki asiat ovat niin hienosti, jos he vain saavat rais.... rakentaa parikin voimalaa, eikä kukaan liikaa puutu asioihin.

Jos pahasti käy, niin surkein asia on se, että uhreja, mutta henkiin jääneitä on paljon.

Parempi lopettaa "ymmärtämisen yrittäminen " etukäteen ja vastustaa hallituksen nyt esittelmää typeryyttä.

Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on rakentaa 0 ydinvoimalaa.