perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Kytevää ksenofobiaa

YLE Uutisten teettämässä kyselyssä 63 %  vastaajista vastustaa ajatusta, että Suomea kehitettäisiin lisää ulkomaalaisia muuttajia houkuttelevaksi maaksi. Eniten Suomen tekemistä houkuttelevaksi maaksi vastustava Perussuomalasten kannattajat ja kannoilla vastustamisessa kirivät Keskustan ja SDP:n kannattajat.

Tuloshan on typerä ja osoitus maassamme kytevästä ksenofobiasta, joka loppujen lopuksi ei hyödytä ketään.

Kun katsoo väestöpyramidia ja sen kehitystä lähivuosina, ei tarvitse olla minkään sortin akateemikko tajutakseen, että Suomen pitää olla vastaisuudessa avoimempi maa ulospäin ja samalla myös houkuttelevampi paikka esimerkiksi ulkomaalaisten työnteolle täällä. Huoltosuhteemme on heikkenemässä kova tahtia ja väkeä ei kohta riitä työmarkkinoille.

Olemme tulevaisuudessa yhteiskuntana tässä mielessä kilpailutilanteessa esimerkiksi Euroopan sisällä koska tilanne on laajemminkin sama.

Pidemmällä aikavälillä vaihtoehtona olisi se, että suomalaiset alkaisivat lisääntyä, mutta näin ei nyt vaan näytä käyvän.

Siispä kannattaisikohan meidän lopettaa tämä ennakkoluuloinen ja muukalaispelkoinen suhtautuminen erilaisia tai muualta tulevia ihmisiä kohtaan? Se helpottaisi myös ahdistusta ja umpimielisyyttä maan sisällä.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Voi kun toivoisin niin käyvän. Maahan muuttajat ovat aina rikkaus, ei uhka.

Meillä taitaa kuitenkin olla selkäytimessä toisen vallan alla oleminen satojen vuosien ajan ja muistijälki taitaa vielä seurata tätä sukupolvea, ehkä seuraavaakin. Sitten sen pitäisi jo helpottaa.

Valitettavasti tosiasia alkaa olla, että meillä on jo duuneja joihin ei haluta tarttua ja jotta yhteiskunta pyörisi myös tulevaisuudessa, suhtautumisen maahanmuuttajiin tulisi kääntyä ja vähän äkkiä.

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä.

Maahanmuttajat ovat tosiaan voimavara ja ilman heitä asiat täällä menevät pitemmän päälle hankaliksi. Monessakin suhteessa ja siksi tällainen suomalainen ahdasmielisyys on typerää.