Wäinö Lakki ja Onnela

"Wäinö Lakki on fuusiomusiikkiyhtye, joka sähköakustista oppositioasemistaan tutkiskelee inhimillisiä taajuusvaihteluita, suorittaa erinopeuksisia vilkaisuja todellisuuden raja-aitojen taakse ja työntää mentaaliset tutkaimensa syvälle olevaisen ytimeen. Havaintonsa Wäinö Lakki tulkitsee yleisölle vankan ja laaja-alaisen musiikillisen osaamisensa sekä aleatoristen sointuvaihtelujen avulla, unohtamatta hallittua pyörähtelyä tukijalan ympäri."

Sitaatti on Wäinö Lakki-yhtyeen albumin Onnela takakannesta. Sitaatin lukiessaan joutuu pohtimaan, mistä ihmeestä voi olla kysymys. Se selviää, kun albumin on kuunnellut muutaman kerran läpi väsymättä.

Kyse on runollisesta musiikista, joka ei jätä ottamatta kantaa tämän päivän ilmiöihin tai pohtimatta sitä, missä menevätkään ne rajat, joiden sisällä meidän kaikkien ehkä pitäisi jonkun mielestä pitäisi olla, mutta missä emme oikeasti ole.

Albumi on kantaaottava ja nykyisessä suomalaisessa musiikkimaisemassa erittäin virkistävä esiintymä. Kantaaottavuus ei tarkoita suoraviivaista poliittista paatosta tai manifestointia, vaan runolliseen johdatteluun puettua ilmiöiden olemuksen osoittamista. Levyn biisien tekstit ovat sellaista suomea, josta valtaosan nykyisistä sanoittajista olisi syytä ottaa oppia.

Kappaleiden sanoitukset ovat pitkälti Kaj Kankaan käsialaa. Kappaleista kaksi on instrumentaaleja ja kappale Kapina perustuu Lauri Viidan tekstiin. Kahden lausutun biisin tekstit ovat Seppo Kuuluvaisen. Kangas on säveltänyt kaikki albumin biisit.

Tämä pätkä löytyyy Kankaan sanoittamasta kappaleesta Tänään:

Minä kohtasin aatteen
kirjaston hämärässä.
Saa jokainen saman vaatteen
seurassa johtajan.

Vaan kirjojen kirjoista
löytyy mahdollisuus:
tuo vanha kunnon 
suvaitsevaisuus.

Albumin kappaleet ovat varsin eheitä kokonaisuuksia, joissa kertomus alkaa ja päättyy. Sellaisten pilkkominen paloiksi ja kertosäkeiksi on lähes mahdotonta.

Esimerkiksi mainio biisi Onnelassa aamutuimaan alkaa näin: "Onnelassa aamutuimaan lapsivaimo aamupuuroon tekoripsen pudottaa." Se mitä tästä kaikesta seuraa, piirtää kuvan yhteisöstä (vai pitäisikö sanoa yhtiöstä), jossa narsistinen individualismi on saanut sijansa seurauksineen.

Kappaleessa Yövalo työnarkomaanien unohdetut lapset suunnittelevat netistä löytämillään ohjeilla tekoja, joihin ei tarvitse edes ryhtyä, kun vanhemmat hoitelevat väkivallattomasti itse itsensä ja siirtävät varansa nuorison moraalikäsitysten kautta maailman pelastamiseen.

Albumin musiikillinen linja on eheä. Musiikissa mennään reggae-tyylisistä linjoista marssirytmejä sivuten progen puolelle jazzsävyjä hivellen ilman, että kokonaisuus hajoaa albumilla tyylien sekamelskaksi.

Levylle mahtuu Minttu Tervaharjun laulamien kappaleiden lisäksi kaksi Jukka Saikkosen lausumaa biisiä sekä kaksi instrumentaalikappaletta. Jälkimmäisistä voidaan nostaa esille biisi Seksuaalinen identiteetti, jota kuunnellessa ei voi välttyä miellyhtymältä Pekka Pohjolan tuotantoon.

Albumi on sopivalla tavalla karhea ja taidolla tehty. Kenties tuotantoa hiomalla olisi tästä timantista saanut vieläkin kiiltävämmän, mutta joka tapauksessa kyseessä on mielenkiintoisimpia suomalaisia albumeja sitten Ultra Bran, Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja Tuomari Nurmion parhaiden päivien.

Onnela on lätty, joka kestää kuuntelemista, koska se ei päästä kuulijaansa irti eikä viihteellisen helpolla, vaan vaatii kuuntelemaan oikeasti.

Kannanotto tai ei, mutta albumista ei näytä netistä löytyvän kunnollisia jälkiä tai edes paikkaa, mistä ko. albumia saa. Rosebudin kirjakaupoissa albumia on kuitenkin havaittu. Rosebud on myös albumin kustantaja.

Albumin tekstit päättyvät näin (teksti: Seppo Kuuluvainen):

minä puren tuhkakupista palan
juoksen seinää ylös kattoon josta
pää alassuin julistan ettei
rakkaus asu meillä enää

rouva nyökkää
napsauttaa käsilaukkunsa kiinni

henkilökunta sohii minua 
pitkällä harjalla

Niinpä.