torstaina, joulukuuta 17, 2009

Bloodwashing

Muutama päivä sitten raportointiin tiedotusvälineissä ja muualla laajasti sikojen surkeasta kohtelusta eräillä sikatiloilla Suomessa.

Nyt maa- ja metsätalousministeriö on ryhtynyt toimiin; se myöntää YLEn mukaan 250 000 euroa sianlihan menekin edistämiseen.

YLEn mukaan Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) kiistää tuotantoeläinten kohtelusta nousseen kohun ja ministeriön myöntämän sianlihan menekinedistämisen yhteyden toisiinsa ja kertoo myös muiden elintarvikkeiden menekin edistämistä tuettavan.

Taustalla on Suomen Sikayrittäjät -yhdistys ryhtyi puuhaamaan avustusta ja sen hakemista sen jälkeen, kun sikojen kasvatusolosuhteet nousivat ensimmäisen kerran kohun aiheeksi kaksi vuotta sitten.

Ympäristöpuolelta on termi greenwashing tuttu ja sillä tarkoitetaan sitä, että melkein mitä tahansa saadaan ympäristöystävällisen näköiseksi, kunhan viestitään sopivalla tavalla. Hieman samalta tämä sikateollisuuden tukeminen näyttää, paitsi ettei se ole edes vihreää. Kyse on lähinnä bloodwashingista.

Eikö nämä viestintä- ja väritysrahat pitäisi ohjata sikojen olosuhteiden parantamiseen tai valvonnan tehostamiseen, eikä teollisuuden palkitsemiseen? Mistä lähtien muuten lihateollisuus on tarvinnut myyntinsä edistämiseen mitään tukea ylipäätänsä? Eikö kinkku mene kaupaksi?

Parasta markkinointia on se, että asiat ovat oikeasti kunnossa eikä se, että ne vain näyttävät siltä.

2 kommenttia:

Halo Aiko Efekti kirjoitti...

TÄMÄ on niin suuri rikos ja petos että uskoni suomalaiseen yhteiskuntaan mureni taas dramaattisesti. Verirahoja ja kuluttajaa ja veronmaksajaa kusetetaan oikein urakalla.

Kyllä Sirkka-Liisan tulisi ymmärtää vetää tästä johtopäätökset, vähemmästäkin on erottu.

Vaiheinen kirjoitti...

MOraali tuosta sikailusta alkaa olla jo aika kaukana. Minusta Anttilan voisi erottaa, jos itse ei ymmärrä lähteä.