torstaina, joulukuuta 10, 2009

Eläimille oikeutta

YLEn A-Stuodiossa (ohjelma nähtävissä YLE Areenassa 9.1.2010 saakka) esitettiin Oikeutta Eläimille-järjestön kuvamateriaalia (järjestön kuvamateriaalia, ei sovi herkimmille) sikaloista ja siitä, miten eläimiä niissä kohdellaan. Järjestö on käynyt salaa kuvaamassa yhteensä 6 tuntia videomateriaalia sikatiloilla, joilla sen sanojen mukaan vuoden takaisen kohun jäljiltä ei ollut mitään huomautettavaa.

Nyt elintarviketurvallisuusvirasto Evira aikoo pyytää läänineläinlääkäreitä tekemään välittömästi tarkastuskäynnit näille tiloille sekä selvityksen kyseisiä tiloja hoitaneilta eläinlääkäreiltä käynneistä tiloilla. Samalla Evira pyysi videomateriaalin kuvannutta järjestöä julkistamaan aineistonsa. Näin on myös käymässä (HS:n sivuilla on materiaalia, ei sovi herkimmille).

Oikeutta Eläimille-järjestö ei usko, että maa-ja metsätalousministeriö tai Evira ryhtyisivät tai pystyisivät korjaamaan sikojen olosuhteita maatiloilla. Vaikka Evira patistaakin nyt eläinlääkäreitä paikalle, järjestön oletus on arvattava, sillä Evirakin myöntää, että maatiloja varoitetaan tarkastuksista etukäteen ja itse asiassa televisiossa esitetty lähetys toimi sellaisena.

Sen lisäksi, että eläinten kohtelu itsessään on yhteiskunnallinen kysymys, on asiassa myös poliittinen ulottuvuutensa. HS:n asiantuntijat arvostelevat ministeriötä siitä, että se tulkitsee eläinsuojelulakia ja -asetusta liian väljästi. Valvonnassa on havaittu puutteita ja ministeriön määräykset ovat niin minimaalisia, että eläimet eivät niistä käytännössä juuri hyödy.

A-Studiossa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) pähkäilee lähinnä sitä, onko jotain mahdollisesti lavastettu ja muuten pakenee lainsäädännön tai sen selittämisen taakse. A-Studion haastattelusta jää sellainen käsitys, jonka toimittaja tosin sanoo ääneenkin, että asiasta ei oikeasti ole välitetty. Se, että järjestelmässä ja toimintatavoissa on mahdollisesti pahasti mätää, ei ministeriä - sikatilallinen itsekin - tunnu häiritsevän

Jotain sairasta on siinäkin, että Evira vakuuttaa YLEn uutisen mukaan sikoja kohdeltava Suomessa pääosin hyvin, sillä laiminlyöntejä viranomainen on havainnut noin 15 %:lla tiloista.

Montako tilaa se on? Suomessa on MTK:n mukaan 2300 sikatilaa, joten laiminlyöntejä löytyy huonollakin valvonnalla 345 tilalta. Montakohan sataa tai tuhatta huonosti kohdeltua sikaa se tarkoittaa?

Tätäkin lukemaa kannattaa miettiä. Moneltakohan tilalta laiminlyöntejä löytyisi, jos valvonta olisi kunnossa eikä tarkastuksista kerrottaisi etukäteen paikkojen siivoamista varten?

Kuluttajat voivat tehdä omat ratkaisunsa.

Ei kommentteja: