Ilmastoahdistuksesta

Sampsa kirjoittaa ilmastonmuutosahdistuksesta, joka syntyy tulevaisuuden epävarmuudesta sekä siitä, että päättäjämme pettivät ihmiskunnan pahasti pieleen menneessä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa.

Kööpenhaminan kokous päätyi julistukselliseen paperiin, jossa on toki hyviä tavoitteita, mutta se on hyvin laiha lohtu sen rinnalla, että pyrkimys oli saada aikaiseksi sopimus nykyisin viomassa olevan Kioton sopimuksen jälkeiselle ajalle.

Seuraava yritys on saada sopimus aikaiseksi kuluvan vuoden lopulla Meksikossa. Tilanne sen suhteen näyttää kuitenkin sellaiselta, että kovin paljoa vetoa sitovan sopimuksen syntymiseksi ainakaan toistaiseksi näyttäisi olevan tarvetta lyödä. Sen verran pahasti hajalleen tilanne Kööpenhaminan kokouksen jäljiltä jäi.

Ihmiskunnan kannalta uhkakuvat eivät ole kevyitä, eivätkä enää sellaisia, jotka olisi jonkun tulevan sukupolven ratkaistavia. Jos mitään ei tehdä, niin nyt elävät päättäjäsukupolvet tulevat näkemään omin silmin virheensä.

Kysymys ei ole mistään kosmeettisesta haitasta, vaan siitä, että ihmisen elinympäristöt maapallolla uhkaavat muuttua meille tunnistamattomaksi, kuten joulukuun alkupuolella julkaistussa Tiede-lehden (Tiede 13/2009)-artikkelissa kuvataan.

Artikkelin eräs pääviesti on se, että jos ilmasto lämpenee 4 °C nyt tavoitteena olevan 2 °C:n maksimilämpenemisen sijaan, ihmiskunnasta 90 % on vaarassa. Luonnon monimuotoisuus hupenee käsiin ja tiedossa on valtaisia muuttoliikkeitä kuluvan vuosisadan kuluessa ja koko yhteiskuntamme uudelleen järjesteleminen.

Eräiden skenarioiden mukaan maapallosta asumiskelvollista olisi vain pohjoisimmat pohjoisen pallon puoliskon osat sekä muutamat muut saarekkeet. Kaikki suuret jäätiköt ovat menneitä mukaan lukien ne jäätiköt, joiden varassa nyt on miljardien ihmisten vesihuolto.

Uhkaa lisää se, että mahdollisesti lämpötilan nousun pysäyttäminen +4 °C tienoille ei enää onnistu, vaan esimerkiksi merenpohjaan varastoituneet valtavat metaanivarannot uhkaavat riistäytyä käsistä, jonka seurauksena ilmakehään purkautuu gigatonneittain kasvihuonekaasuja lämmittäen maapalloa yhä lisää. äärimmissä olosuhteissa myös ihmisen olemassaolo on vaarassa.

Nykyisellään ihmiskunta kasvattaa hiilidioksidipäästöjään, kun niiden pitäisi laskea jyrkästi. Nykyinen tie on siis viemässä ihmiskunnan reitille, mistä se ei voi selvitä vauroitta.

Tietenkin skenarioita on erilaisia riippuen siitä mitä numerosarjaa seuraa, mutta tiedeyhteisön johtopäätökset näyttävät selviltä. Nykyinen meno ei voi jatkua ja jos mitään ei tehdä olemme pulassa. Olemme valtavien haasteiden edessä jo vähäsemmälläkin lämpötilan nousulla, mutta riistäytyessään käsistä, puhutaan katastrofista, jollaista ihmiskunta ei ole koskaan kenties edes pystynyt ajattelemaan.

Se, että poliittiset päättäjämme eivät ole kyenneet reagoimaan, on vain osa urakkaa. Kansalaisyhteiskunta ja siis me kuluttajat ja kansalaiset voimme tehdä omat ratkaisumme ja kulutusvalintamme. Yksi vaihtoehto on paikallinen toiminta ja esimerkiksi kaupunkien ratkaisut, niihin ei tarvita globaalia päätöksentekoa.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.) puhui uuden vuoden puheessaan siitä, että tulevaisuudessa Helsingistä pitää tehdä hiilidioksidipäästötön. Se on tietysti vielä juhlapuhetta, mutta mikä estää esimerkiksi Helsinkiä ryhtymästä toimeen?

Vielä on vähän aikaa ja vielä on mahdollisuuksia, mutta niitä pitää ryhtyä käyttämään.