sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2010

Some day classic: Starlit

Jatketaan edelleen klassikoidenvenyttelykierrosta, joka aloitettiin Ruotsista ja jatkui ensin Viroon ja sieltä Islantiin. Sieltä toki pääsee moneen suuntaan, mutta mennään nyt Norjaan, josta löytyy jotain muutakin positiivisesti kummallista kuin hassun muotoinen rannikko:

Terje Isungset on norjalainen muusikko, multi-istrumentalisti ja säveltäjä. Hän on myös jäämusiikin pioneeri. Siis musiikin, jossa soittimet tehdään jäästä.

Isungset kertoo The Guardianin haastattelussa, että soittimet eivät kuulu hänelle, vaan luonnolle. Osa jäämusiikin ideaa on siinä, että etsitään sopivaa jäätä, rakennetaan soittimet, järjestetään konsertti ja palautetaan soittimet takaisin luontoon.

Terje Isungset on levyttänyt lähinnä skandinaaviseen musiikkiperinteeseen tai jazziin perustuvaa musiikkiaan vuodesta 1997 alkaen ja viimeisin albumi Winter Songs on ilmestynyt tätä vuonna.

Video on kuvattu Italiassa vuoden 2010 alkupuolella pidetyillä festivaaleilla. Videolla esiintyvät Sungsetin lisäksi laulaja Lena Nymark ja jääharppua soittava Sidsel Walstad. Videolla esitettävä biisi on nimeltään Starlit Isungsetin albumilta Hibernation vuodelta 2009.

Jäämusiikin festivaalit järjestetään myös Norjassa.

Videon lähde: YouTube.

Lähteitä ja lisätietoja:

15 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Isungsetin levy taitaa miehen levyhyllystä löytyäkin. Pidin tämän kappaleen alkupuolesta.

Mitäs seuraavaksi? Soivia kiviä? Ron Sunsinger ja Michael Stearns ovat käyttäneet niitä. Singing Stones on hieno levy.

Hirlii kirjoitti...

Ei lainkaan hyytävää musiikkia...;) - Isungset kuullostaa sellaiselta johon haluankin tutustua lähemmin. Olen ollut kerran kuuntelemassa ääniteosta (musiikkia) joka syntyi arjen esineistä. Sitä ei tietääkseni ole levytetty, mutta osoitti sen että mikä tahansa kelpaa soittimeksi. Kaikki soi kun sen osaa.

Ink Narrative kirjoitti...

Kiitoksia! Tämä oli hienoa kuultavaa. Angelin tytöt tuli alussa mieleen.

Viides rooli kirjoitti...

Vitsit, nämä sinun valintasi ovat kyllä mainioita löytöjä.

Minulle Isunget oli uusi tuttavuus, joka muistutti - jälleen kerran - että musiikki on luonnontuote. :)

Timo kirjoitti...

Ovelaa, rauhallista ja täysin uutta mulle. Soittimetkin oli hienon näköiset.

SusuPetal kirjoitti...

Kiehtovaa. Musiikista en niin hirveästi innostunut, vähän liian taidetta minun makuuni, mutta tapa millä musiikki tehtiin on upeaa.

Vaiheinen kirjoitti...

Tuima,
Aivan. Mitähän sitten? Täytyykin tutustua tuohon kivimusaan. Maailmasta löytyy vähän kaikenlaisia ääniä, joihin on syytä tutustua.

Hirliin,
Kannattaa tutustua. Mielenkiintoinen kaveri. Sinänsä mikä tahansa, mistä lähtee ääni, kelpaa soittimeksi. Niin se näköjään on.

Kari,
Olkaapa hyvä vaan:-) Pidän itsekin tuon hienosyisestä kauneudesta ja tuosta skandinaavisten tuntureiden fiiliksestä.

Viides rooli,
Kiitos. Katsotaan nyt mitä seuraavaksi keksitään. Maailma on täynnä kaikenlaista ovelaa. Musiikki on luonnontuote ja tuulikin on hyvä biisi, jos sen oikein kuulee.

Timo,
Ovelaahan tuo ja aika kiinnostavan näköisivä virityksiä nuo soittimet.

SusuPetal,
Tuo ei ole ehkä ihan helpointa, mutta hyvinkin kiinnostavaa.

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoista musiikkia;kiitos tästä esittelystä.

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Tuo on aika mielenkiintoista ja jäästä lähtee aika sävyistä soundit:-) Eipä kestä, ole hyvä vaan:-)

lepis kirjoitti...

Tuollaisille festareille en ainakaan mene! Liian koleeta. Hampaathan siinä kalisisi ja veisi soundin. Vai sekö se tuossa biisisissäkin kalisi... ;)

Vaiheinen kirjoitti...

Juuri niin. Erittäin koleeta, niin cool! Heh... voihan olla, että siinä hampaatki ovat soittimina. Tosin videon perusteella muusikot ovat keskimäärin hyvin varustautuneita näihin keikkoihin.

Ari kirjoitti...

Jotenkin pidän Norjalaisesta musiikista, tämäkin oli hieno, ja ehkä paras euroviisu koskaan on tullut Norjasta Secret Garden "Nocturne"

Vaiheinen kirjoitti...

Norjalaisessa meiningissä on jotain ideaa tai ainakin näyttää olevan. Se ei ole ihan sitä samaa valtavirtaa kuin ruotsalainen herkästi on. Mainitsemasi Nocturne on oikeasti ihan hyvä biisi.

pilvikki kirjoitti...

Huips, vaikea edes käsittää, että kaikki soittimet on tehty jäästä. Mutta erittäin kiehtovat äänethän niistä lähtevät! Norjalaisen luonnon raikkautta. Mystistäkin. Juu, ehdottomasti kaunista : )

Vaiheinen kirjoitti...

Niinpä. Minuakin hieman hämmästytti, miten hyvin esimerkiksi nuo jääpalikat saa soimaan. Tuossa The Guardianin videohaastattelussa se näkyy valaisevasti miten ne hiotaan oikeaan kokoonsa ja sitten niistä tulee soittimia.