sunnuntaina, toukokuuta 23, 2010

Some day classic: The Third Man

Sunnuntaiklassikoissa on kierretty klasikoita venytellen Ruotsin, Viron, Islannin, Norjan, Norjan, Kanadan kautta Yhdysvaltoihin.Nyt katsotaan hieman muutakin kuin musiikkia ja koukataan varsin epätodennäköiseen yhdistelmään Iso-Britannia ja Itävalta, joka on meille tuottanut tämän:

Kolmas mies on Carol Reedin ohjaama film noir-elokuva vuodelta 1949, jota on kuvattu parhaaksi koskaan tehdyksi brittielokuvaksi, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Elokuvan tapahtumapaikkana on sodanjälkeinen jaettu ja sekaisin oleva Wien, jonne saapuu kioskikirjailija Holly Martins tapaamaan kaveriaan Harry Limeä, joka kuitenkin on juuri kuollut. Vai onko?

Elokuva tunnetaan myös siitä, että Orson Welles näyttelee siinä sivuosaa. Elokuvan käsikirjoitus on Graham Greenen kynästä, mutta Welles sai mukaan kehittämänsä nk. käkikellopuheen:

Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut viisisataa vuotta veljellistä rakkautta, demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat keksineet? Käkikellon.
Elokuvan tunnussävelen sävelsi itävaltalainen Anton Karas. Hän myös esittää kappaleen sitralla elokuvassa. Karasista tuli kerralla kuuluisa elokuvan saaman suuren suosion myötä. Kappale oli myös aikanaan suuri myyntimenestys, sillä vuoden 1949 loppuun mennessä The Harry Lime Theme-kappaletta oli myyty puoli miljoonaa kappaletta. Biisi sai aikaiseksi myös piikin sitrojen myynnissä.

Wellesin ohella keskeisiä osia elokuvassa näyttelevät Joseph Cotten, Alida Valli ja Trevor Howard.

Lähteitä ja lisätietoja:

14 kommenttia:

Ink Narrative kirjoitti...

Minulla on Kolmas mies dvd:llä. Pitääkin katsoa taas kerran. Musiikin taustoja en tuntenut, kiitti tiedoista. Joka tapauksessa sitra istuu elokuvan outoon tunnelmaan hienosti.

Hirlii kirjoitti...

Tuttuja ovat, niin kirja kuin leffa ja tämä harrylime-biisikin.

Aivan ehdottomasti leffamusiikin helmi, eräs niistä.

SusuPetal kirjoitti...

Tämä on upea.
Leffa on upea.
Kirja on upea.

Halo Efekti kirjoitti...

Kyllä on ehdoton klassikko sekä piisinä että elokuvana. Jotenkin luulen että kirja luettiin aikoinaan koulussa - mutta se oli niin ammoisina aikoina että en voi olla varma. Täytyykin pistää hakuun jos sattuisi löytymään käytetty vanha kirja vaikka kirpparilta. Sellainen kopio pitäisi kotikirjastosta löytyä, DVDnkin voisi hommata jos sattuu kohdalle.

Vaiheinen kirjoitti...

Kari,
Kyllä sitä kelpaa useammankin kerran katsella. Jotenkin tosiaan tuo musta toimii siinä elokuvan omituisessa maisemassa.

Hirlii,
Tuo biisi on aika simppeli, mutta vetävä ja istuu hyvin.

SusuPetal,
Upea.

Halo Efekti,
En ole ihan varma missä vaiheessa olen tuon kirjan lukenut. Saatoi olla tosiaan kouluaikoina, teininä kuitenkin. Nykyään ei hyllystä löydy. Täytyypä katsoa divareista joskus.

Tommi kirjoitti...

Hieno elokuva. Hieno teemalaulu. The Band on Moon Dog Matineassaan julkaissut tästä oman versionsa.

pilvikki kirjoitti...

Antoi omaa hienoa tunnelmaa sunnuntaille tämä sitarointi.

Jael kirjoitti...

Tänä on kyllä hyvä klassikko ja niin on leffakin!

Viides rooli kirjoitti...

Minulla oli juuri pari viikkoa sitten leffa taas lainassa. Loistava raina! Ja biisin muistan taatusti vielä tuonpuoleisessakin. ;)

Ari kirjoitti...

Klassikko parhaimmillaan.

Tuima kirjoitti...

En tiedä onko Kolmas mies paras brittielokuva, mutta kärkeen se taitaa silti sijoittua. Minuun on elokuvassa tehnyt suuren vaikutuksen Joseph Cottenin hahmo, hän on tosi hyvä.

Kappale on klassikko kyllä - jotenkin se tuo elokuvaan ironisen kepeää tunnelmaa.

Vaiheinen kirjoitti...

Tommi,
Tuota biisiä on jonkun verran coveroitu. Esimerkiksi The Beatles on tehnyt siitä oman versionsa, joka ei ole originaalin veroinen, jos multa kysytään.

Taru,
Siinä on oma fiiliksensä. Sunnuntaisin.

Yaelian,
Kyllä on.

Viides rooli,
Tuo kokonaisuus jää kyllä mieleen, siinä on sen verran ovelia elementtejä.

Ari,
On.

Tuima,
Makuasioitahan nuo tietysti ovat, mutta paremmasta päästä joka tapauksessa saattaa olla. Cotten teki vaikutuksen tuossa. Sen sijaan omasta mielestäni Wellesin sivurooli ei nyt ollut kaikesta dialogista huolimatta ihan huipussaan.

lepis kirjoitti...

Tuttu leffa ja tuttua tutunpi tune! Hyvä veto tähän maailmanympäryssarjaasi :)

Vaiheinen kirjoitti...

lepis,
Kiitos. Katsotaan nyt mihin tämä sarja oikein menee ja matkustaa. Seuraava steppi on hieman hakusessa.