tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Huomenta Suomi, FRA kuuntelee

Ruotsin radiotiedustelu FRA aloittaa tänään kaiken Ruotsin rajojen yli kulkevan tietoliikenteen kuuntelun. Käytännössä se tapahtuu näköjään siten, että FRA kytkee omat valokaapelinsa operaattoreiden ulkoimaisen liikenteen solmupisteisiin ja saa näin oman kopionsa ulkomaanliikenteestä itselleen tutkittavaksi.

Kyse ei ole pelkästään internetliikenteestä, vaan myös esimerkiksi puhelin ja tekstiviestiliikenteestä.

Ruotsissakaan ei ideasta edelleenkään pidetä, vaan koko joukko bloginpitäjiä haluaa Telian vievän FRA-lain oikeuteen. Kyse on mm. siitä, että FRA-laki ei eräiden juristien mukaan kestä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen edessä.

Oli miten oli, niin se oli sitten siinä. Nimittäin yksilön tietosuoja ja viestintään liittyvä yksityisyyden suoja Suomessa. Oma stoorinsa on se, että koko asia ei juuri ole suomalaista poliitikkokuntaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, paljon heilauttanut.

Salaa viestisi.

(via Piraattiliitto)

Tässä blogissa aiemmin tästä aiheesta kirjoitetut stoorit löytyvät FRA-tunnisteen alta.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Meillä ei tunneta piraatteja. Meillä tunnetaan vain aitoja todistuksia. Tervetuloa hakemaan omasi :)

Vaiheinen kirjoitti...

No käyn hakemassa:-)