maanantaina, joulukuuta 28, 2009

Miten käy ilotulituksen?

Muistattekos? Noin vuosi sitten uuden vuoden tienoilla ilotulitteilla saatiin aikaiseksi 218 tulipaloa, joista 27 oli rakennuspaloja, kymmeniä silmävammoja ja kaikenlaista muuta haittaa.

Mitä sen jälkeen on tapahtunut?

Säädöksiä on tarkennettu. Ilotulitteita saa nyt ammuskella voin uuden vuoden aattoiltana klo 18 alkaen ja vain kello 02 kahteen asti yöllä. Kaikki ilotulitteet on kielletty alle 18-vuotiailta. Ampujilta edellytetään aina suojalaseja ja niin edelleen.

Tämän vuoden myyntiaika alkoi eilen ja ainakin ensimmäiset havainnot antavat ymmärtää, että meno on entinen. Paukuttelu kulmilla alkoi heti. Epäillä sopii onko uusilla määräyksillä vaikutusta.

Nyt voikin sitten vain ryhtyä veikkailemaan kuluvan viikon aikana sattuvien täysin tarpeettomien vahinkojen määrää.

Oma arvaus on se, että aiheesta syntynyt keskustelu ja viestintä vähentävät jonkin verran vahinkoja, mutta ne jäävät yhä edelleen ei-hyväksyttävälle tasolle. Siis, jos joku kerää tänä vuonnakin tilastot, noin 190 tulipaloa, niin arvaan.

Jos vahingot eivät nyt vähene, seuraava vaihe onkin ilmeisesti sitten se, että ryhdytään pohtimaan ilotulitteiden käytön sallimista vain luvanvaraisesti tai muu vastaava selvästi toimivampi rajoittaminen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan ilotulitteiden käytön sallimista vain luvanvaraisesti ja vain sallituilla alueilla, ei kerrostalon ikkunan vieressä. Itse en osta tänä vuonna ainuttakaan paukkua, en räjähtävää enkä nieltävää. Uudenvuoden yönä toivon saavani nukkua makeasti klo 21:stä seuraavaan aamuun klo 8. Toivottavasti joku muukin tekee samoin niin vältytään silmävammoilta.

Elegia kirjoitti...

Eikös tämä ole vain alkusoittoa ensi vuodelle, jolloin ns. roomalaiset kynttilät ainakin kielletään?

Itse en kannata täyttä tulitekieltoa, koska en ole kieltolakien kannalla, mutta nuo pelkät paukut ja pommit, jotka vain pitävät meteliä ja aiheuttavat vahinkoa, voisi kyllä kieltää. Siis noitapillit (vaarallisia!), kiinanpommit jne. Nuohan ne ovat nuorison suosiossa.

lepis kirjoitti...

Turhuuksien turhuus, joutaisi lopettavan!

Saastuttaa myös niin mahdottomasti!

Vaiheinen kirjoitti...

Anonyymi,
Niinpä. Noiden alueiden ja paikkojen rajauksia tähänkin asti on tehty kaupungeissa ja yksi vaihtari on tietysti rajoittaa lisää siten, että on vain tietyt paikat (eikä niin, että on paikkoja, joissa paukuttelu ei ole sallittu). Valvontahan tässäkin on se hankala paikka. Mikäs siinä, ihan hyvä linjahan se paukuttomuuskin on.

Elegia,
Kiellot ovat hankalia monessakin mielessä, mutta noin 200 tulipaloa ja kaikki muut vahingot eivät vaan tällaisen "huvittelun" nimissä ole kovinkaan perusteltuja.

Niin. Se on vähän silleen, että jos nämä nykyiset rajoitukset eivät toimi, lisää voi tulla. Tietysti on sitten noita yksittäisiä vaarallisia tuotteita, jotka joutavat pois markkinoilta.

lepis,
Mun puolestani asian voi hoitaa niin, että nämä raketit pistetään luvanvaraiseksi ja vaaditaan (etenkin kaupunkialueella) ammattilaisuutta tuohon ilotulittamiseen. Hommaan tulisi vähän laatua ja samalla haittoja voitaisi karsia selvästi. Nuo papatit ja muut sellaiset voitaisi sitten ottaa kokonaan myynnistä.

Tosin, vaikka yhtään turhaa rakettia ei ammuskeltaisi, eipä jäisi paljon harmittamaan.

Turhaahan tuo.

Onko tuo paukuttelu "hauskaa", minusta ei, mutta ehkä jonkun mielestä.

Pointti vaan on se, etteivät nuo haitat ole perusteltavissa tällaisen toiminnan vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

mitä te kielläätte 60-70alussa ei ollu ilotulitteita maaseudulla mýynnissä. Mutta kemian kirjasta opimme tekemään mustaa ruutia ja oli tietysti vanhoja sota muistoja . ja raivaus aniittia. eli nykyisen paukut on vaarattomia