Hyvää ja huonoa ilmastopolitiikkaa

EU:n ympäristöministerit ilmoittivat tänään, että unioni aikoo leikata kasvihuonekaasujen päästöjä 80–95 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Samalla ympäristöministerit antoivat EU:lle varsin väljän mandaatin Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

Sinänsä prosentit ovat kohtuullisesti kohdallaan, mutta vasta eilen EU:n valtiovarainministerit olivat kykenemättömiä sopimaan yhteisestä linjasta suunnitellun maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen rahoittamiseksi. Asia menee valtionpäämiestasolle.

Vähän aikaisemmin europarlamentin ympäristövaliokunta esitti, että EU maksaisi köyhille maille tukea vähintään 30 miljardia euroa vuodessa osana uutta ilmastosopimusta. Komissio on esittänyt 10 miljardin summaa.

Raha-asiat ovat siis levällään ja riittämättömällä tasolla. Se ei taas lupaa mitän hyvää neuvotteluprosessille.

Rahastahan asiat eivät kaiketikaan oikeasti ole kiinni, sillä muistamme kaiketikin hyvin taannoisen talouskriisin, jonka aikana maailman johtajilta irtosi ilman vuosien valmistelua satojen miljardien tukipaketit lisäkulutukseen.

Samaan aikaan Suomessa käydään keskustelua hallituksen tulevaisuusselonteosta ilmasto- ja energiapolitiikkaan. Suomihan tavoittelee 80 %:n ilmastopäästöjen vähennystä samalla aikataululla kuin EU:kin.

Asian eduskunnalle esitelleen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan, uusiutuvien luonnonvarojen osuuden kasvattaminen 60 %:iin energiantuotannossa on selonteon vaativin linjaus. Tavoite vastaa hänen mukaansa 160 teravattituntia eli 13 Olkiluoto 3:n suuruista ydinvoimalaa.

Mutta kannattaa huomata, että tavoite ei vaadi lisäydinvoimaa, vaikka haastavaa se jonkun mielestä voikin olla.

Eduskunnan puheenvuoroissa ainakin radion uutisten mukaan nostettiin esiin se, että töihin tavoitteen saavuttamiseksi pitää ryhtyä heti. Niin se on. Turhaa jahkailua on jo harjoitettu tarpeeksi ja laput ongelman edessä kuljetti pitkän matkaa.