lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Kuhertelukuukausi on ohi

Joulukuussa Kööpenhaminassa pidettävän ilmastokokouksen neuvottelut ovat edenneet nihkeissä merkeissä ja asiaa ei ainakaan ole edistänyt se, että Yhdysvaltojen oma ilmastolainsäädäntö on jumissa.

Barack Obama on pyrkinyt kääntämään Yhdysvaltojen suuntaa ilmastoasioissa, mikä on tietysti myönteistä, mutta tulokset puuttuvat. Se vaikuttaa myös muiden suurten toimijoiden kuten Kiinan ja Intian tekemisiin ja mikäli suuret päästöjä aiheuttavat maat eivät ole ilmastotalkoissa mukana, jää koko asian vaikutukset pahasti puutteellisiksi.

Eipä siis ihme, että Obaman toimet tai niiden puute alkavat herättää myös kritiikkiä kauniista puheista huolimatta.

Aika on kunnollisen sopimuksen saamiseksi loppumassa.

Sopimusprosessissa voi käydä niin, että Kööpenhaminasta tulee joko vesitetty sopimus, jolla ei vastata itse ongelmaan eli ilmastonmuutokseen tai ei tule varsinaista sopimusta lainkaan, vaan asia siirtyy eteenpäin, jolloin menetetään aikaa.

Kumpiko huonoista vaihtoehdoista on parempi? Paha sanoa, mutta jälkimmäisen vahingot voivat olla loppujen lopuksi vähäisemmät.

Tämä kaikki kertoo myös omaa tarinaansa ihmiskunnan kyvystä ratkoa isoja ongelmia. Valitettavasti.

Ei kommentteja: