maanantaina, lokakuuta 19, 2009

"Pahempaa kuin maailmansodat"

Britannian pääministeri Gordon Brown on puhunut ilmastoasioista. Hänen mukaansa joulukuisella Kööpenhaminan ilmastokokouksella ei ole varaa epäonnistua.

Brown sanoi, että mikäli Kööpenhaminan kokous epäonnistuu, joudumme maksamaan kovan hinnan. Hänen mukaansa, ilmastonmuutoksen karkaaminen käsistä olisi pahempaa kuin maailmansodat.

Ensimmäisessä maailmansodassa sotilaita arvellaan kaatuneen 8,5 miljoonaa. Kun arvioidaan, että ensimmäisessä maailmansodassa sotilaita kuoli kymmenen kertaa enemmän kuin siviilejä, päästään yhteensä 9,3 miljoonaan kuolleeseen.

Toisen maailmansodan saldot ovat sitten jo hieman erilaiset eli yhteensä kuolleita arvioidaan olleen noin 62 miljoonaa.

Maailmansodat yhteenlaskien kuolleiden lukumäärä nousee yli 70 miljoonan.

Sitä juttu ei tietystikään kerro tarkoittiko Brown vain kuolonuhreja vai jotain muuta. Wikipedia kertoo ilmaston lämpenemisen seurauksista kuiten viitteellisesti seuraavaa:

"Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että ilmastonmuutoksen seuraukset aiheuttavat vuosittain noin 150 000 ihmisen kuoleman ja 5 miljoonaa sairaustapausta. IPCC arvioi, että yhden asteen lämpötilanousu altistaisi 75–250 miljoonaa ihmistä puhtaan veden puutteelle; kahden asteen nousu altistaisi 350–600 miljoonaa ihmistä ja kolmen asteen nousu 1,8 miljardia ihmistä."
Oli miten oli, mikäli ilmastonmuutoksen hillinnässä epäonnistutaan, seurauksena on joka tapauksessa monen muun murheen lisäksi kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä.

Ehkä Brownin vertaus ei ole aivan pielessä.

5 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Tarkoitettu ehkä herättelemään kollgoitansa, kenties. Ampuu jo sen verran kovilla vertauksilla, että johon sitä rivikansalainenkin hätkähtää. Aika harvinaista tuon tason mieheltä.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Voi olla, että idea on herätellä konkreettisilla vertauksilla ja siten, että sen voi ymmärtää. Tietenkin on niin, ettei noita oikein voi oikeasti verrata, mutta kyllähän tuosta mielikuvan kokoluokasta saa. Taloudellisena uhkakuvana ajatteleminen olisi toinen tie...

Halo Efekti kirjoitti...

Vedestä ja versinkin sen puutteesta johtuvat sodat on jo alkamassa (Pakistan, Intia - joista molemmat ydinasevaltoja) että sinänsä en pidä ennustetta mitenkään kaukaahaettuna.

Anonyymi kirjoitti...

Pitkälle edennyt ilmastonmuutos on sotaa pahempi ainakin kahdesta syystä:

1 - Se ei lopu aikanaan kuten sodat. Ei edes antautumalla viholliselle.
2 - Ei ole ketään tai mitään ulkopuolista tahoa joka voisi tarjota humanitääristä apua Maapallolle, tietääkseni.

Valitettavasti näillä lausunnoilla saa myös helposti hörhön maineen, kun ihmismieli kuulijoissa torjuu liian pelottavan todellisuuden. Mutta Brown on siis oikeassa.

Vaiheinen kirjoitti...

Halo Aiko Efekti,
Totta. Vesi on yksi teema, joka täytyy globaalisti ottaa huomioon. Siitä on käyty sotia ja käydään ilmeisesti jatkossakin.

planeetta,
Olet oikeassa. Tuo Ilmastonmuutoksen toimintalogiikka, joka ei siis ole ihmiskunnan päätettävissä, on armoton eikä anna mahdollisuuksia millekään armonanomuksille tai ulkopuolisille interventoille.

Rauhaa ilmastonmuutoksen kanssa ei myöskään voi ostaa oikeasti sopimuksilla eikä rahalla, sillä olennaista on se miten ja mitä me päästämme sinne. Raha on vain ihmiskunnan väline ohjailla omaa toimintaansa tässä mielessä.

Brownin konkretisointi tuntuu oikealta, joskin se on tietysti retoriikkaa (missä muuten brittipoliitikoilla on sinänsä kunniakas historia).