tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Pelisääntöjä sosiaalisen median käyttöön

Tänään oli uutisissa parikin juttua, joissa kerrottiin kuinka Facebookissa tavalla tai toisella toiminut työntekijä oli saanut potkut työpaikastaan.

Toisessa tapauksessa työntekijä oli haukkunut pomonsa Facebookissa tavalla, jota Palvelualojen ammattiliiton PAMin Pirkanmaan aluepäällikkö kuvaa sellaiseksi, että "aika lailla sellaisia haukkuja olivat, mistä voisi kunnianloukkauksesta saada sakot".

Toisessa tapauksessa taas metallimies teki työkaverinsa nimissä Facebookiin profiilin ja käytti tätä profiilia työtoverin kiusaamiseen. Hän päivitteli profiilia sekä vapaa-ajalla että töissä.

Kummassakaan tapauksessa ammattiliitto ei lähtenyt riitauttamaan asiaa.

Tapaukset tuskin jäävät ainutlaatuiseksi.

Työnantajat ovat eräissä tapauksissa kieltäneet sosiaalisen median käytön vaikkapa vain tietoturvaan vedoten, vaikka syyn on arvioitu olevan ihan vaan veruke sille ettei työnantaja halua työntekijöidensä lorvivan jossain Facebookissa.

Keskusteluissa on nostettu esiin se, että työelämään tarvitaan selkeät pelisäännöt sosiaalisen median käytöstä.

Niin varmasti tarvitaankin, mutta asiasta on viisasta karsia turha dramatiikka pois heti kättelyssä. Pelisäännöt voi aloittaa vaikkapa ohjeella, että ei pidä tehdä Facebookissa sellaista, mitä ei muuten tekisi. Tolkku ja tavat toiminnassa ovat varsin hyvä pelisääntö.

Lisäksi kannattaa muistaa, että sen minkä johonkin Facebookiin tyrkkää, on ja pysyy siellä.

On lienee selvää, ettei kaikissa työtehtävissä sosiaaliset mediat ole kiinteä osa arkipäivää, kun taas joihinkin tehtäviin nämä välineet sopivat hyvin työkaluiksi. Senkin luulisi olevan selvää, että melkeinpä tehtävästä riippumatta, työntekijä voi vaikkapa kahvitauollaan pitää yhteyttä ulkomaailmaan eri välineillä.

Pelkona tällaisissa pelisääntökeskusteluissa on se, että ne menevät lapasesta jossain vaiheessa ja märköjä nähään siellä ja täällä.

Ei kommentteja: