Jälkimaininkeja

Kun nyt toipuminen syvän surullisesta Kauhajoen tragediasta on alkanut ja analyysien aika hiljalleen koittaa, on esiin nostettu jo muutamia syitä, seurauksia, syyllisiä ja syyttömiä.

Uutiset kertovat siitä kuinka poliisi on saanut ohjeet tehostaa internetin valvontaa. Hyvä niin, silloin kun kyseessä on reagoiminen siihen millaista aineistoa sinne jotkut ihmiset jättävät ja sen tarkkailu. Kun keskustelu kuitenkin menee lähestulkoon ennakkosensuurin vaatimiseksi, niin silloin kannattaa ottaa realismi (=ennakkosensuuri netissä ei onnistu) ja sananvapaus (yhä edelleen perustuslaki takaa kansalaisille sananvapauden) osaksi ajattelua.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa netissä olleesta aineistosta kerrottiin poliisille ja poliisi ryhtyi toimeen eli tarkistamaan tilannetta. Lakien, asetusten ja poliisin oman harkinnan perusteella päädyttiin kuitenkin siihen ettei aseenkantolupia peruuteta. Tästä harkinnasta ei ole syytä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai syyllistää yksittäistä poliisimiestä tarpeettomasti. Hän teki työtään, eikä voinut ennalta tietää tulevaa. Lisäksi osa nettimateriaalista, joka julkisuudessa pyörii, on toimitettu nettiin vasta tuon tarkistuksen jälkeen. Tärkeä ja opittava havainto on se, että aineistosta viestittii ja että viranomainen reagoi siihen. Joka tapauksessa asia on menossa asialliseen tutkintaan, jolloin tapahtumien ydin näiltä osin selviää.

Poliitikot ovat kiirehtineet vaatimaan aselakien pikaista kiristämistä. Se on hyvä asia. Yksityishenkilöiden käsiaseet on kiellettävä. Sellaisille ei ole yhteiskunnassamme mitään perustetta.

Sisäministeriön virkamiestasolta on viestitetty, että kielto lopettaisi ehkä ampuma-aseharrastuksen kokonaan ja että jo kansalaisten hallussa olevien laillisten käsiaseiden kriminalisointi rikkoisi perusoikeuksia ja omaisuudensuojaa. Nämä asiat ovat joko rajauskysymyksiä tai lakiteknisiä haasteita.

Ampuma-aseharrastuksen haasteiden kohdalla vaakakupissa on se, että voidaanko yksityishenkilöiden käsiaseiden kiellon perusteella estää yksikin vastaava tapaus tulevaisuudessa ja ampuma-aseharrastuksen käytännön toteutuksen epämukavuus. On aika selvää kummalle puolelle vaakakuppi kääntyy. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tässä blogissa ei itketä, vaikka ampuma-aseharrastuksesta käsiaseet poistuisivatkin kokonaan.

Ja nykyisin laillisten käsiaseiden poiskeräämisestä voidaan päättää perustuslain säästämisjärjestyksessä, mikäli se katsotaan nykyisen perustuslain kannalta tarpeelliseksi. Mitään estettä moiselle päästökselle ei ole.

Samassa yhteydessä on myös syytä kiristää kaikkien muidenkin ampua-aseiden lupien saantia sekä sitä prosessia, jolla lupia myönnetään. Mallia voi ottaa vaikka Iso-Britannista, jossa on hyvin tiukat aselait. Vaikka aserikokset eivät lakien kiristämisen johdosta ole loppuneet, niissä kuolee asukasmäärään nähden paljon vähemmän ihmisiä kuin Suomessa.

Se ei nyt vaan ole enää realismia, että vaaditaan tarkastelun on kohdistamista aseluvan myöntämismenettelyihin. Se ei yksinkertaisesti riitä. Se on nyt nähty.

Median toimintaa tälläkin kertaa on syytä tarkastella kriittisesti jonkin ajan päästä. Merkit viittaavat äkkiseltään siihen, että jotain on ilmeisesti Jokelan tragediasta opittu. Tosin nyt esitellään surmaajan kuvia ja jälkeensä jättämää "mediapakettia" aika reippaasti. On syytä kysyä, mikä tässä suhteessa on tarpeellista. Missä menee se raja, jonka jälkeen surmaajan tekemisten esittely alkaa luoda sankarimyyttiä jonkun mielissä? Viha ei ansaitse sankarimyyttiä ympärilleen.

Muutenkin median olisi syytä miettiä millaisen roolin se yhteyskunnassa on ottanut. Mikä on sen vastuu yhteiskunnan raadollistumisesta ja väkivallan ihannoinnista? Syytön media kollektiivina tähän kehitykseen ei ole.

Yhteisöllisyyden lisäämistä on esitetty lääkkeeksi pahoinvoinnin havaitsemiseksi ja huolenpidon lisäämiseksi. Siinä on tiettyä järkeä ja lähtökohtaa toipumiseen. Yhteisöllisyys on kuitenkin sellaista, että sitä ei voi direktiiveillä luoda. Se syntyy, jos yhteisön jäsenet ottavat asian omakseen. Huolenpitoa toisista ihmisistä ja pahoinvoinnista syntyy, jos yksilöt ottavat vastuuta asioista ja omasta lähiympäristöstään. Sitä ei synny sillä, että media toitottaa asiaa tai poliitikot paasaavat puhunjanpöntöstä.

Välittäminen syntyy siitä mitä minä ja sinä teemme. Kenestä sinä välitit tänään?

PS. Auringonkukkametsä on koonnut laajan joukon linkkejä tähän surulliseen tapaukseen liittyviin juttuihin ja bloggauksiin.