tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Kaksi voimalaa alas = Suomi kyykyssä

Puolustusministeriö on selvittänyt varautumista pitkiin ja laajoihin sähkökatkoihin. Se on erittäin huonoa. Suomi saadaan kyykkyyn pelkästään yhden vuorokauden laajamittaisella sähkökatkolla, joka saattaisi toteutua pudottamalla pelkästään kaksi (2) voimalaitosta Fingridin verkosta.

Esimerkiksi yhteiskunnan kannalta kriittinen vesihuolto tai sairaalat olisivat helisemässä välittömästi. Selvityksen mukaan kolmanneksella yli 5000 käyttäjän vesivoimalaitoksista ei ole minkäänlaista varavoimaa kriisitilanteen varalle.

Oli se nyt sitten terrorismi tai pahimmassa tapauksessa vaikka periaatteessa jokin luonnononnettomuus, nykyinen energiastrategia on haavoittuvainen.

Kyse ei ole pelkästään varavoiman organisoinnista, vaan keskitetyn energiantuotannon strategian ongelmasta. Ongelmaan kuuluu se, että sähköverkko on rakennettu palvelemaan tätä strategiaa. Se ei ainakaan vähennä riskialttiutta.

Kun koko yhteiskunta on suurten ja keskitettyjen yksiköiden varassa, se on väistämättä haavoittuvainen ja riskin voi aiheuttaa hyvinkin pieni tekijä. Sen ei tarvitse siis olla mikään sodan kokoinen pulma.

Tässäkin mielessä hajautettu ja uusiutuvien energianmuotojen hyödyntämiseen perustuva energiastrategia on turvallisin.

Keskitetyllä strategialla haetaan tehokkuutta ja samalla törmätään suureen riskiin. Tavallaan keskitetyn energiantuotannon strategia on teollisen yhteiskunnan ideaalistrategia, teolliselle tuotannolle.

Maailma vaan on muuttunut ympärillä.

Emme enää elä pelkästään teollisessa yhteiskunnassa, vaan yhä laajemmin verkostomaisessa tietointensiivisessä yhteiskunnassa, joka ei toimi minkään keskusyksikön ympärillä.

On typerää tukea nykyistä keskitettyä strategiaa vain siksi, että jotkut haluavat rakentaa lisää ydinvoimaa. Siltä tämä nykyinen meno näyttää.

2 kommenttia:

Pisarat kirjoitti...

Kaikki riippuvuus tuntuu älyttömältä niiltä osin, kuin sitä voisi välttää. Paljon on niitä asioita, joihin on nöyrryttävä, mutta kun tunttu, että Suomessa olisi mahdollisuus ottaa tyylikkäästi muutama askel taaksepäin omavaraisuuden suuntaan. Hyvä, jos Kiinaan saatiin myydyksi jotain eko-osaamista. Voisihan sitä täällä kotonakin käyttää.

Vaiheinen kirjoitti...

Riippuvuutta voi vähentää, jos vain haluaa. Omavaraisuutta on mahdollista nostaa, mutta ongelmana näyttää olevan meillä se, että infrastruktuuri on rakennettu keskittämisen varaan. Se strategia vaan on tulossa tiensä päähän.

On hyvä, että Kiinaan tai mihin tahansa muualle voidaan myydä ympäristöteknolgiaa. Tosin pitää muistaa pääministerin taannoinen asenteellisuus hänen pitäessään sopivana ajatella, että köyhille maille lisää tuulivoimaa ja rikkaille ydinvoimaa. Asennehan on hölmö, eikä itseasiassa edes paranna meidän omavaraisuuttamme.