torstaina, heinäkuuta 30, 2009

Sähkönkulutus laskee vaan

Energiateollisuus ry:n tilastojen mukaan sähkönkäyttö väheni vuoden alkupuoliskolla 9,8 % verrattuna edellisvuoden tammi-kesäkuuhun. Teollisuuden 12 kuukauden sähkönkäyttö on supistunut heinäkuusta 2008 noin 16 %, muu sähkönkäyttö on vuositasolla vielä lievässä kasvussa. Alkuvuodesta alkaen myös muu sähkönkäyttä on alkanut hiipua ja itse asiassa touko-kesäkuussa käyttö on jo vähentynyt.

Kehitys on jatkoa aiemmin sähkönkulutuksen romahdukseksi kutsutulle ilmiölle.

Teollisuuden sähkönkäytön vähentymistä perustellaan taloudellisella taantumalla. Ajatus pitää sisällään sellaisen varauksen, että sähkönkulutus palaisi entisille kasvu-urilleen, kunhan lama on ensin hoidettu pois. Tämä ajatus saattaa hyvinkin olla väärä.

On väärin ajatella, että tästä lamasta palattaisiin entiseen menoon entisin kujein, eikä meidän tarvitse välittää asiasta.

Tämä lama tuo tullessaan myös rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan tai ainakin se tuo siihen liittyvät päätökset esiin. Esimerkiksi metsäteollisuusjätti Stora Enso ilmoitti muutama päivä sitten, että se aikoo sulkea lisää tuotantolaitoksia Suomessa. Siis koneet kiinni ja valot sammuksiin.

Toisaalta, jos kuluttajien sähkönkäyttö on hiipunut ja kääntynyt laskuun, se voi merkitä muutosta laajemminkin kulutuskäyttäytymisessä. Ja mitä tulevaisuuteen tulee, niin tällaisia muutoksia kulutuskäyttäytymisessä tarvitaan, ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Tästä nyt on täällä kirjoitettu aikaisemminkin, mutta hallituksen ja sittemmin eduskunnankin käsittelemä ja esimerkiksi tarpeettoman lisäydinvoiman rakentamiseen perustuva ilmasto- ja energiastrategia nojaa nykytidon perusteella vanhentuneisiin premisseihin ja olisi oikeastaan syytä hyllyttää samoin tein.

(via HS)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa kumminkin palata entiselle tasolleen:

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article488104.ece

Vaiheinen kirjoitti...

Kyllähän se kulutus sieltä nousee, mutta mihin asti. se jää nähtäväksi.

Kokonaan toinen asia on se, että nyt on jo menetetty se momentum, jolloin tähän asiaan olisi voinut saada olennaisempaa suunnan muutosta.

Nykyhetken energiapolitiikan perusviesti on se, että sähkön säästämisellä ei ole merkitystä, eikä mihinkään muutoksen kannata ryhtyä, vaan annetaan mennä.

Tämä tulee kostautumaan rajulla kädellä. Tapahtuuko se vielä nykyisin vallassa olevien sukupolvien aikana vai seuraavan, sekin jää nähtäväksi. Veikkaan vasvasti etteivät nämä teollisuusyhteiskunnan poliitikot ole vielä tukevissa mullissa, kun se straginen virhe tajutaan.