maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Välähdyksiä

Koska tässä on reissaamisen ja muun sellaisen seurauksena RSS-lukijan lista täynnä kaikenlaista mielenkiintoista, niin otetaan ihan muutama poiminta maailman menosta.

Pohjoisen napa-alueen jääpeite sulaa tänä vuonna nopeammin kuin vuonna 2008, mutta ei aivan yhtä nopeasti kuin ennätysvuonna 2007. NSIDC:n tutkijat eivät vielä osaa sanoa pudotaanko syyskuussa vuoden 2007 minimin alle.

Sampsa on koostanut Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta-blogiin tarinaa jatkuvan taloudellisen kasvun haitoista sekä siitä, että nykyisin käyttämämme BKT eli bruttokansantuote ei oikeastaan mittaa hyvinvointia, vaan jotain ihan muuta.

Bruce Bisset kirjoittaa Celciaksessa mm. siitä, että jos Japanissa valta vaihtuu vaaleissa, saattavat ilmastotavoitteet siinäkin maassa muuttua sekä siitä, että Venäjä on maailman energiaintensiivisin maa. Venäjällä käytetään kaksi kertaa niin paljon energiaa kuin Yhdysvalloissa saman BKT-määrän tuottamiseksi.

Joe Romm debatoi ja kirjoittaa Climate Progress-blogissa pilvien vaikutuksesta ilmastonmuutokselle. Pilvien merkitys ei ole ollut kovinkaan selvää tutkijoille eikä niiden merkitystä maapallon lämenemiselle ole osattu kunnolla mallintaa. Uusimmissa tutkimuksissa on läydetty viitteitä siitä, että pilvisyydellä saattaa olla huolestuttavasti ilmastonmuutosta vahvistavia vaikutuksia.

Mari Koo kirjoittaa Kulutusjuhlassa hyvästä ideasta. Tekstareilla tulee turhaan kuittailtua ties mitä asioita, joten "Säästä rahaa & luontoa: laita tekstarin loppuun ev, kun et halua turhia ’ok’ kuittauksia. Teen niin, kerro asiasta muillekin."

Ei kommentteja: