torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Tavoitteita

Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmä sai sovittua tavoitteesta, jonka mukaan maapallon ilmasto ei saisi lämmetä 2 °C enempää verrattuna aikaan ennen teollistumista. Päästövähennystavoitteeksi on asetettu kasvihuonepäästöjen vähentäminen 50 % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tason verrattuna.

Hyvää päätöksessä on se, että edes tavoite on pystytty asettamaan ja että Yhdysvaltojen uuden hallinnon linjanmuutos näkyy.

Konkretiaa tässäkään ei vielä ole eli mitään suunnitelmaa varsinaisesti ei ole olemassa. Yksi kritiikin paikka on siinä, että tuo 50 % päästövähennys vuoteen 2050 mennessä ei välttämättä riitä, jos pyritään rajoittamaan lämpeneminen 2 °C:een.

EU:n puheenjohtajamaa onkin todennut päästöjen leikkaustavoite pitäisi olla 80 %. Tähän tavoitteeseen taas ei ole mitään sitoumuksia annettu.

Yksi ongelma on sekin, että paikalla Italian L'Aquilassa paikalla olleet 17 kehittyvän maan edustajat eivät sitoutuneet mihinkään. Näiden maiden joukossa on esimerkiksi maailman suurin hiilidioksipäästöjen aiheuttaja Kiina ja voimakkaasti tässä pörssissä nousussa oleva Intia.

Tavoitteessa on myös se pulma, että välitavoitteita ei ole asetettu. Jos siis vuoteen 2050 mennessä pyritään vähentämään päästöjä reippaasti, niin mihin tasoon pyritään esimerkiksi vuoteen 2020 mennessä? Varmuudella voi sanoa, ettei esimerkiksi 50 % päästövähennykset onnistu hetkessä ja ilman selvää suunnitelmaa, jolla on välitavoitteensa.

Tavallaan näissä muotoiluissa ei ole mitään järisyttäviä uutisia, mutta niissä on sen verran edistystä, että paperilla on päästy eteenpäin ja tahtotilaa osoitettu.

Maapallon päästöt jatkavat edelleen kuitenkin kasvuaan. Ilmastonmuutosta ei hoidella puhumalla.

Ei kommentteja: