Some day classic: Alabama
Kantaa voi ottaa, vaikka ei sano sanaakaan:
Alabama on John Coltranen säveltämä kappale, joka on julkaistu vuonna 1963 albumilla Live at Birdland.
Kappale on tehty kannanotoksi Ku Klux Klanin rasistiseen pommi-iskuun Yhdysvaltojen Alabaman Birminghamissa kirkkoon syyskuun 15. päivä vuonna 1963. Pommi-iskussa kuoli 4 tyttöä.
Cotrane on niitä muusikoita, jotka ovat määrittäneet kokonaisen musiikkigenren suuntaa. Häntä pidetään Charlie Parkerin ohella keskeisimpänä jazzin historian saksofonistina. Itse asiassa Parker oli Coltranelle esikuva.
Coltranen ura sai vauhtia vuonna 1955, jolloin hän työskenteli mm. Thelonious Monkin ja Miles Davisin kanssa. Hän oli mukana Davisin ensimmäisessä suuressa kvintetissä, joka työsti vuonna 1956 klassiset albumit Cookin', Relaxin', Workin' ja Steamin'. Ensimmäiset levytykset Coltrane oli tehnyt jo vuonna 1946.
Myöhemmin hän oli mukana myös Davisin kenties kaikista kuuluisamman jazzalbumin Kind of Bluen tekemisessä vuonna 1959.
Ensimmäisen oman yhtyeensä Coltrane muodosti vuonna 1960. Coltranen omalta levytysuralta löytyy bebop-, hard bop-, free jazz- ja avant-garde jazz-klassikoita.
Coltranen omalta levytysuralta löytyy sellaiset merkkiteokset kuin Blue Train, Giant Steps, My Favorite Things, Olé Coltrane, A Love Supreme, Ascension ja Meditations.
Coltrane kuoli maksasyöpään 7. heinäkuuta vuonna 1967.
Videolla esiintyy John Coltrane Quartet, jossa Coltranen lisäksi soittavat pianisti McCoy Tyner, basisti Jimmy Garrison ja rumpali Elvin Jones.
Videon lähde: YouTube.
Lähteitä ja lisätietoja:
Tekstit
14 kommenttia:
Olen aika noviisi Jatsin suhteen, vaikka lapsuuden kaverini onkin alan miehiä ja soitti lapsena isänsä kokoelmista jatsi minua sivistääkseen. Ei tarttunut silloin. Nyt olen hiljalleen alkanut lämpiämään Miles Davisin musiikille, ehkäpä tästä on hyvä jatkaa Coltarnen pariin. Hieno biisi.
Alabama on näemmä antanut monelle muusikolle aiheen laulun tekoon. Itseäni lähinpänä on Neil Youngin Alabama.
Jazz ei ole musiikkia helpoimmasta päästä, mutta erinomaisen antoisaa parhaimmillaan.
Coltrane on Davisin jälkeen ihan hyvä valinta jatkumoksi, vaikkakaan Coltranen free- tai avantgarde-jazz-albumeita ei voi suositella jaziin ylipäätänsä tutustumiseksi. Ne ovat oikeasti kinkkisiä lättyjä, mutta erittäin kuuntelemisen arvoisia, jos vahvasti erilainen tunnelma kiinnostaa.
Joo. Sama assosiaatio tuli tuosta Alabamasta eli siitä on Youngin lisäksi innoitusta saanut esim. Lynyrd Skynyrd.
Sanattomat kannanotot ovat usein voimakkaimpia.
Jazz ja myös tämäkin Coltrane kuuluivat kiinteästi lapsuuteni melkein jokaiseen sunnuntaihin, joten tämä on minulle sunnuntaimusiikkia jos mikä. Aikuisena on ollut pakko ottaa vähän etäisyyttä mutta ehkä jossain vaiheessa alan tehdä löytöretkiä genreen omasta näkökulmastani.
Live at Birdland löytyy hyllystä.
Jazz kulkee mukana kaiken aikaa, välillä sitä kuuntelee enemmän, toisinaan se jää hetkeksi, mutta sen ääreen palaa aina.
Suurin osa jazz-levyistä on vinyyleinä, huomaa, että se vähentää kuuntelemistä. Ihminen on niin mukavuudenhaluinen, levyn kääntäminen hankalaa.
Olen ihan nuoruudesta saakka pitänyt jazzista, mutta etenkin melodisesta jazzista, jotkut kappaleet eivät ihan tuota kategoriaa täytä. Coltranen musiikki on hienoa, ja tässä kappaleessa ,etenkin kun tietää tuon Alabama taustan,kuulee surumielisyyttä taustalla.
Jatsi on mulle vaikea laji, mutta yllättäen ymmärrän tämän oikein hyvin.
Pisara,
Jazz on varsin hyvä kohde löytöretkeilyyn:-)
SusuPetal,
Niinpä. Sen äärelle mielellään palailee tasaisin väliajoin. Totta, noita älppäreitä tuossa on jokunen pino, mutta vähän turhan harvoin niitä tulee soiteltua. Muut värkit ovat vaan helpompia.
Yaelian,
Jazzissa on koko joukko tyylisuuntia, joista voi valita itselleen sopivimman. Coltranen musiikki on ihan huippua, mutta hänen vaikeimmat teoksensa ovat kuulijalle erinomaisen haastavia.
Halo Aiko Efekti,
Jazzia voi tuntea, mutta myös ymmärtää:-)
coltranen kappale kuulosti kovin melankoliselta, mutta ei mikään ihmekään tuota taustaa vasten. pidän aina vain enemmän instrumentaalimusiikista, mutta jazzista olen pitänyt aina ja erityisesti tuona 1950- ja 60-lukujen välisenä aikana tuotetusta..
Totta, melnakoliaakin tuosta biisistä löytää. Tuo 1950-60-luvun jazz on kulta-aikameininkiä, jolloin koko musiikin suuntaa linjailtiin uuteen uskoon tasaisin ajoin.
Kukin musiikkisuunta vaatii näköjään ensin sen sisääpääsyn, että rupeaa kaikista sen suunnan kappaleista löytämään sen olennaisen... Itseltäni tuota ei ole vielä näemmä Jazzista löytynyt.
50-60 luvun jazz ja syvä etelä, sieltähän ne musiikkin suunnat alkoivat kääntyä.
Hyvä pyhäillan biisi tämä.
Olen taas nähtävästi mtössinyt jotain enkä saanut kommenttiani läpi. Panu voisi peruuttaa Coleman Hawkinsiin, hänestä voisi ottaa vauhtia.
Tämä kappale osoittaa hyvin, että sanaton kantaaotto on mahdollista. Alabama on siitä kestävä osoitus.
Kiitos hyvästä taustoituksesta, se auttoi sukeltamaan Alabamaan syvemmälle. Kun aikanaan tutustuin ruotsalaisen Åke Edwardson dekkareihin, jossa rikoksia ratkoo John Coltranen musiikista nauttiva Erik Winter, päätin tutustua JC:n tuotantoon.
Jazzin kuunteleminen vaatii tietyn mielentilan. Myönnän avoimesti, että nyt olin liian väsynyt keskittyäkseni kunnolla, mutta se ei estänyt minua tajuamasta biisin hienoutta. Kuuntelen tämän myöhemmin uudelleen.
Timo,
Totta. Jazz ei ole kaikista helpoimpia päästämään sisään, mutta sitäkin antoisampi musiikkigenre. Eihän näistä väkisin saa otetta, mutta renolla meiningillä.
Hirlii,
Hyvä biisi on, kyllä. Jazz on parhaimmillaan sitä the musaa, josta niin moni muu asia on saanut vaikutteita.
Tuima,
Sanaton voi olla voimakasta.
Viides rooli,
Olkaa hyvä vaan:-) Coltrane on jo persoonansa puolesta varsin henkevä ja moniulotteinen hahmo. Hänen musiikkinsa tarjoaa varsin paljon erilaisia tasoja, joissa riittää löytämistä. Coltrane on niitä muusikkoja, joilla oli rohkeutta ilmaista asioita varsin väkevästi, vaikka hänen työkalunsa siinäkin oli saksofoni.
Kyllä tätä(kin) biisiä passaa kuunnella uudestaan.
Lähetä kommentti