Eurooppa

Tunnustan kannattavani yhdistyvän Euroopan ideaa tiettyyn rajaan asti. Siihen on oikeastaan kaksi syytä.

Ensimmäinen syy on lähtöisin Ranskan ulkoministeri Robert Schumanin ehdotuksesta 9.5.1950, jonka pohjalta luotiin nykyinen Euroopan unioni.

Schuman sanoi:
"Maailmanrauha voidaan turvata vain luovin ponnisteluin, joilla pystytään vastaamaan rauhaan kohdistuviin uhkiin. Järjestäytyneen ja elävän Euroopan sivistykselle antama panos on välttämätön, jotta rauhanomaiset suhteet kyetään säilyttämään."

EU:n tehtävä on ylläpitää rauhaa Euroopassa ja edesauttaa sen edellytyksiä. Jos näin ei olisi, EU olisi jotakuinkin turha orgaani.

Toinen syy on oikeastaan saman ehdotuksen johdannainen, mutta konkretisoitunut sittemmin. Globalisoituvassa maailmassa nimittäin on niin, että joitakin asioita ei pystytä edistämään tehokkaasti kansallisesti, vaan ne on hoidettavissa paremmin ja helpommin tiiviillä kansainvälisellä yhteistyöllä tai päätöksenteolla.

Esimerkiksi monissa ympäristöasioissa kuten ilmastonmuutoksen hillinnässä on vaikea kuvitella, että pelkästään kansallisilla ratkaisuilla pystyttäisiin sellaisiin järkeviin ratkaisuihin, joita tarvitaan. Jos erikseen emme pysty tekemään viisaita yhteisiä päätöksiä omien intressien valvomisen vuoksi, on viisainta antaa päätöksentekovalta yhteiselle toimielimelle.

Kasvihuonekaasujen päästörajat ovat selkeä esimerkki siitä, mihin EU:ta tarvitaan. Ne ovat yksittäisille valtioille vaikeita tai mahdottomia päätöksiä ja kuitenkin kokonaisuus luonnon kannalta ratkaisee.

EU ei ole pelkästään ihanteita, sillä esimerkiksi ympäristöasioissa on perusteltavissa argumentti siitä, että rakenteena se itseasiassa lisää ympäristön kulutusta. Ehkä naurettavimpana anekdoottina Euroopan parlamentin reissaaminen joka kuukausi Brysselistä Strasbourgiin kokoustamaan. Turhan kulutuksen lisäksi se maksaa veronmaksajille 200 miljoonaa euroa vuodessa turhaan.

Iänikuinen keskustelu näyttää olevan se, miksi kansalaiset eivät ole EU:sta kiinnostuneita, eivätkä äänestä EU-vaaleissa. EU koetaan etäiseksi.

Se ei ole itseasiassa mikään ihme, sillä EU:n luonteeseen näyttää kuuluvan se, että kansallisten intressien ajaminen on siirtynyt kansallisvaltioiden väliltä EU:n sisään. Samalla intressien valtamereen sotkeutuu myös busineksen intressit, puoluepoliittiset intressit, uskonnolliset intressit ja kaikki muu. Jos julkisuutta hallitsee se millaisia virastoja mikäkin maa saa, byrokratiaa vihaavat kansalaiset pyörittelevät päätään.

EU siis näyttäytyy valtavana kinaamiskoneistona, joka jakaa rahaa sopivia lomakkeita vastaan. Sivistykselle annettua panosta on välillä todella vaikea nähdä.

Välillä EU tuntuu sotkeutuvan asioihin, joihin sen ei pitäisi. Osa asioista on huonosti perusteltuja tai viestittyjä ja niistä syntyy sitten urbaanilegendoja, mutta joka tapauksessa EU:n pitäisi olla enemmän strateginen elin kuin päättää yksityiskohdista. On varsin epäselvää kuinka kurkkujen kuljettamiseen tarkoitettujen laatikoiden sääntely edistää rauhaa Euroopassa ja onko moinen sääntely ollenkaan tarpeellista. Subsidiariteettiperiaate kunniaan.

EU ei ole mikään itseisarvo, vaan väline joidenkin suurempien aatteiden toteuttamiseksi. Siksi sen on muututtava ja niitä aatteita välillä tarkasteltava. Se mihin suuntaan jäsenmaat ja kansalaiset reivaavat Euroopan ideaa, määrää sen miten EU:lle käy. Jos suunta on valtapolitiikkaan keskittyväksi suurvallaksi, EU:n loppu on alkanut. Se ei ole luovaa ponnistelua maailmanrauhan puolustamiseksi.

Tänään vietetään siis Eurooppa-päivää.

(Kuvan lähde Wikimedia Commons)