Korruptio

Suomi on eräs maailman vähiten korruptoituneista maista, näin väitetään. Se ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa olisi korruptiota, vaan sitä että muualla sitä on enemmän.

Viime päivinä on kohistu vaalirahoituksesta ja ihan aiheesta. Vaalit ovat tulossa.

Kunnallisvaalit eivät ole korruptiomielessä yhdentekeviä, sillä nykyisellään kunnilla on varsin suuri valta esimerkiksi kaavoitusasioissa. Kaavoituksella taas ohjaillaan rakennusbusinesta ja siinä pyörii isot rahat. Rakentamalla taas muutetaan meidän kuntalaisten elinympäristöä ja luodaan paikkoja liiketoiminnalle. Ei siis ole yhdentekevää paikallisellakaan tasolla millä ehdoilla ehdokkaat ja puolueet tukirahansa saavat.

Viime päivien keskustelu on osin kohdistunut valtakunnan poliitikkoihin, mutta kunnallispolitiikan sidonnaisuudet ovat yhtä tärkeitä ja jos korruptiota politiikasta etsitään, niin kannattaa kääntää katseet myös kuntiin ja kaupunkeihin.

Valtakunnan tasolla motiivit ovat sitäkin suuremmat kun ryhdytään puhumaan kokonaisista toimialoista ja niiden voitontekomahdollisuuksista.

Puolueille ja poliittisille päättäjille kysymys on vallasta ja valtaanpääsystä. Vaalikampanjointi maksaa ja se maksaa mediamaailmassa yhä enemmän, joten erilaiset avustukset ovat tarpeen. Tämä luo tilaisuuden myös poliittiselle korruptiolle ja erilaisille sidonnaisuuksille.

Ideansa mukaisesti puolueet ovat tiettävästi demokratian asialla. Sen tukeminen myös taloudellisesti on periaatteellisella tasolla hyväksyttävää. Puolueiden ja ehdokkaiden tukeminen ei lähtökohtaisesti ole korruptiota, mutta siitä voi tulla sellaista.

Mikäli politiikkaa kuitenkin tehdään korruption voimalla, se ei enää ole demokratian, vaan harvainvallan asialla. Kun annettuun taloudelliseen tukeen liitetään taloudellisia tai poliittisia intressejä, olivat ne millaisia tahansa, tilanne ei enää ole hyväksyttävissä. Vaaliavustuksesta tulee korruptiota silloin kun sen kylkeen pistetään jotain vaatimuksia tai edes peiteltyjä toiveita jonkinlaisesta halutusta päätöksenteosta.

Pulmana näissä avustuksissa on se, että niiden päätöksentekoa ohjaavaa voimaa on varsin hankala joskus näyttää toteen. Varsinkin silloin, jos avustukset ovat vähemmän julkisia ja niiden lähteitä pimitetään.

Viime päivinä on puhuttu yritysten, liikemiesten ja erilaisten yhdistysten jakamista avustuksista joidenkin puolueiden ehdokkaiden tukiyhdityksille ja ties mille. Tunnetusti liike-elämä ei ole ainoa taho, joka antaa tukeaan poliittiselle toiminnalle, vaan sitä rahaa jakaa myös ammttiyhdistysliike ja esimerkiksi MTK. Kaikki puolueet ovat tässä asiassa samassa lasikaapissa, joten siellä ei luulisi olevan tarvetta alkaa heittelemään toisia leimakirveillä.

Nykyinen vaalirahoituksen julkisuutta säätelevä lainsäädäntö on susi, se on tiedetty jo kyseisen lain voimaantulosta alkaen. Se ei suojele kansalaisia siltä, että poliitikot voisivat pimittää sidonnaisuutensa. Lain tavoitteiden toteutuminen on jätetty täysin luottamuksen ja hyväntahtoisuuden varaan - asiassa, joka saattaa sisältää mitä suurimpia taloudellisia käänteitä.

On täysin käsittämätöntä, että joku poliitikko käyttää tätä luottamusta hyväkseen, kuten nyt on tapahtunut. Poliitikko, joka sanoo, ettei aio toimia lain mukaan, koska lain rikkomuksesta ei ole säädetty rangaistusta toimii sellaisella moraalittomuuden tasolla, että hänet pitäisi tuomita menettämään äänestäjiltä saamansa valtakirja.

Toinen lähes yhtä hölmö poliitikkolauma on se, joka sanoo ettei tiedä mistä tukirahat ovat tulleet. Joku tietää, se on varmaa. Luulisi poliitikkojen uteliaisuuden heräävän, jos he saavat rahaa joltain taholta, jota he eivät tiedä. Jos yritys saa tuntemattomasta lähteestä rahaa, voi sen takana olla esimerkiksi rahanpesu - siis rikos.

Kun nyt puuhataan lain uudistamista on siinä syytä säätää siitä, että kaikki tukirahat tulevat velvoittavasti julkisiksi ja tietojen pimittämisestä säädetään sellainen rangaistus, että se karsii halut salata asia tai olla tietämättä siitä mitään. Sopiva rangaistus on esimerkiksi hankitun luottamustehtävän menettäminen, saadun avustuksen kokoinen sakko sekä pimitetyn avustuksen menettäminen valtiolle.

Haastavampi tehtävä on sitten näiden yhdistysten kanssa pelleilemisen suitsiminen. Kun joku liikemiesten yhdistys kerää rahaa ja sitten antaa sitä joillekin tukiyhdistyksille, on jälkiä helppo peitellä. Aina on joku edushenkilö tarvittaessa selittämässä, että sitä rahaa kerättiin sieltä ja täältä eikä kukaan tiedä taaskaan muka mitään.

Tuki voi myös olla muuta kuin suoraa rahaa. Se voi olla palveluksia, materiaaleja tai ihan vain työaikaa. Jo nykyään näitä lasketaan aika laajasti, mutta tarkkana myös tuen sisältöjen suhteen on syytä olla.

Ei ole kenenkään edun mukaista toimia siten, että porsaanreikiä tässä asiassa jää. Ei myös poliitikkojen tai puolueiden. Jos avoimuus vähentää puolueiden saamia tukieuroja, on se sen arvoista. Siitä nimittäin voitaisiin päätellä, ettei kaikilla ole ollut sileitä seteleitä jaossa, vaan lahjoituksiin on liittynyt jotain muutakin.

Ymmärtävätköhän poliitikot oikeasti kuinka vakavan asian kanssa ovat tässä nyt tekemisissä? Politiikassa nimittäin ei riitä, että korruptio saadaan pidettyä poissa, sen pitää myös näyttää siltä.

(Kuvan lähde: Wikimedia commons)