Ruisleipä

Tulinpa tuossa pohtineeksi, että ruisleipä on hieno juttu. Siihen voi tulla "addiktio". Vaiheinen tunnustaa olevansa ruisleipäfani.

Täysrukiinen ruisleipä on varsin suomalainen ruoka, sitä ei kovin monessa paikassa tunneta. Sillä on myös pitkä historia. Suomalaiset ovat tehneet ruisleipää rautakaudesta alkaen. Ruisleipä on osa suomalaisuutta.

Suomessa toimii ryhmä nimeltään ruisveljet, jotka maistelevat ja arvostelevat ruisleipää kuin viinejä konsanaan. Hieno idea.

Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi ymmärtää oikein mitenkään. Valtaosa nykyään kaupassa myytävästä ruisleivästä on ensin valmiiksi leikattu viipaleiksi ja sitten pakattu muovipussiin. Ruisleivän viipalointi pilaa koko leivän, leivän aromit ja sopiva rakenne katoaa. Muovipussi vie sitten mennessään loputkin ja jäljelle jää jotain epämääräistä.

Se on jotakuinkin sama kuin kansallinen kossumme myytäisiin pitkäripaisessa ilman korkkia ja valmiiksi ylenmääräisellä kokiksella lantrattuna.

Mikä idea siinä valmisviipaloinnissa muutenkaan on? Onko leipäveitset keittiössä luokiteltu vaarallisiksi laitteiksi, emmekö enää osaa teroittaa sellaista vai olemmeko tulleet jo niin laiskoiksi, että leipä pitää viipaloida meille valmiiksi?

Tilannehan muuttuu ilmeisesti vain siten, että me kuluttajat ryhdymme jättämään ne pilkotut leiväntekeleet hyllyyn ja vaadimme kunnollisia leipiä. Rintamaan veljet ja sisaret!


EDIT klo 0.50: Lisätty lainausmerkit ensimmäisen kappaleen sanaan addiktio tarkoittamaan kielellistä ilmaisua eikä sitä, että siihen voisi välttämättä syntyä jokin lääketieteellinen tms. oikea addiktio.

(Kuvan lähde: Wikimedia commons)
(Erityisesti tätä entryä inspiroi Jethro Tull: Heavy Horses)