tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Ääriliikkeet

Valtiosyyttäjä Mika Ilman ehdottaa uutta lainsäädäntöä Suomeen, tällä kertaa nettirasismin torjumiseksi. Hänen mukaansa Suomeen pitäisi säätää samanlainen laki kuin Ruostissa, jossa sivustojen ylläpitäjiä edellytetään valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Sensuurikeskustelu saa siis lisämausteita. Aiemmin valtionsyyttäjä on ehdottanut internetin keskustelupalstoille pakollisia valvojia karsimaan asiattomia viestejä.

Rasismi ja muut ääri-ilmiöt ovat vastenmielisiä asioita ja ne pitää saada yhteiskunasta karsittua. Kun Illman sanoo, että kärhämät kantaväestön ja uusien tulokkaiden välillä voivat leimahtaa esimerkiksi polttoiskuiksi ja samalla viittaa internetin kautta julkaisemiseen, ollaan taas sillä tiellä, missä mediasta tehdään ase.

Tasapainottelu sananvapauden ja sensuurin välillä on sen verran herkkä aihe, että siihen ei voi rynnätä noin vain, koska kaikilla helpoilta näyttävillä keinoilla ei saavuteta tuloksia.

Illmanin ehdotuksen kohdallakin on sama pulma kuin niin monessa muussakin eli määrittelykysymyksistä tulisi erinomaisen hankalia. Mikä on keskustelupalsta? Miten suhtaudutaan ulkomailla sijaitsevan palvelimen kautta julkaisemiseen? Entä jos julkaiseminen sen kautta ei ole sikäläisen lain mukaan laitonta? Halutaanko liikennettä ryhtyä jälleen suodattamaan?

Kuten todettu, niin nykyäänkään Suomessa ei saa internetissä julkaista ihan mitä vaan ja miten vaan. Samat säännöt kuin muuallakin yhteiskunnassa esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottamisessa vallitsevat myös netissä. Lisäksi päätoimittajavastuu toteutuu tietyillä ehdoilla myös nettijulkaisuissa. Sivustojen ylläpitäjillä on myös omat vastuunsa laissa määritellyissä tilanteissa ja viranomaisten päätöksillä. Pykäliä jo nyt on ja viranomaisilla on välineet puuttua rasismiin verkossa. Miten se muuttuisi uusia velvollisuuksia luomalla?

Illmanin puheenvuoro on etäisesti sukua poliisille annetuille oikeuksille lapsipornokysymyksissä sekä eduskunnassa käsittelyssä olevalle isovelilaille.

Jostain syystä johtuen sellaisia sananvapauteen tai yksityisyyden suojaan liittyviä oikeuksia ja valtuuksia halutaan näinä aikoina antaa yhä uusille ryhmille, jolla välttämättä ei ole aidosti osaamista toimia oikein. Yhteiskunnallisesti näyttää siltä, että isoveliyhteiskuntaa halutaan ajaa myös kansalaisten keskuuteen. Valvokaa toisianne.

Valtionsyyttäjän mielestä tilannetta ei saa Suomessa päästää sellaiseksi kuin esimerkiksi Ruotsissa on käynyt. Sen ehkäisemiseksi hän siis ehdottaa samanlaista lainsäädäntöä kuin Ruotsissa. Sori nyt vaan, mutta tämä näyttää pahalta ristiriidalta.

EDIT klo 12.46:
Valtionsyyttäjä Mika Illmanilla näyttää olevan keinoja syyttämiseen ilman uusia lakejakin. Hyvä sinänsä niin. Tampereen käräjäoikeudessa on luettu tamperelaismiehelle syytteet lukuisista törkeistä kunnianloukkauksista ja mm. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytetty kiistää syytteet. Keinoja siis erilaisten ääriasioiden käsittelemiseksi jurdisessa prosessissa on siis olemassa muutenkin kuin laajentamalla valvontavelvollisuuksia.

Ei kommentteja: