Miksi?

VAROITUS: Jos olet alle 18-vuotias tai muuten herkkä ihminen, lopeta tämän postauksen lukeminen tähän. Seuraava teksti sisältää sekä sisältöä, että kieltä, jota ei ole tarkoitettu kaikista herkimmille. Valitan.

Jos taas olet aikuinen ja lapsistasi vastuussa, lue tämä loppuun.

* * *

Suru, voimattomuus, ahdistus, pelko ja osanotto. Siinä varmaan osa niistä tunteita, jotka Kauhajoen tragedian osalta on noussut esiin.

Sivustakatsojan roolista ei voi olla kuin syvästi osaaottava ja pahoillaan tapahtuneesta. Voimattomana vain seuraa mitä media ajateltavaksi tuottaa.

"Miksi?" Se on todennäköisesti yksi keskeisistä kysymyksistä tässäkin tapauksessa. Se on sarja kysymyksiä siitä miksi näin on tapahtunut ja mitä sen taustalla piilee. Yksittäisen järjettömyyden kohdalla vastauksia saadaan sitä mukaan kuin asiat selviävät ja moni kysymys jää vaille vastausta.

Kyse ei nyt ole enää yksittäistapauksesta. Sellainen olisi hölmö selitys toiselle koulumaailman massamurhalle vuodessa. Kyse ei ole myöskään koko totuudesta, sillä pinnan alla on paljon. Paljon sellaista, joka koskettaa meitä omassa lähiyhteisössämme.

* * *

Ensin politiikka.

Politiikalla ei koskaan hoideta mitään yksittäistä tapahtumien sarjaa, se on varsin selvää. Politiikalla kuitenkin luodaan aina edellytyksiä tai rajoituksia tulevaisuuden yksittäisille tapahtumasarjoille. Usein myöskin hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

Kun kysytään mistä johtuu nuorten pahoinvointi ja mitä asialle olisi nyt voitu tehdä, voidaan politiikan kohdalla päätöksiä joutua hakemaan esimerkiksi 1990-luvun lamavuosien päätöksistä ja siitä seuranneesta politiikan kovettumisen trendistä. Siis useamman vaalikauden, hallituskauden, tupo-kauden ja konsensusjakson läpi.

Me äänestäjät kulloinkin olemme jonkun koalition valinneet jatkamaan sitä samaa politiikkaa vaaleista toiseen.

Poliittiseen käsienpesuun vain hyvin harvalla poliitikolla on oikeasti varaa. Politiikassa on tehty vuosien varrella virheitä, jotka näkyvät selvästi yhteiskunnassamme. Ne ovat pitemmän aikavälin virheitä, joista hieman tuonnempana enemmän.

Tätä samaa kysymystä on tässä blogissa ennenkin huudeltu eli missä on se moraalinen johtajuus, joka pystyy kuljettamaan päätöksiä kestävämpään suuntaan?

Sillä ei todellakaan tarkoiteta mitään "vahvaa johtajaa", joka heikkoudessaan on aina valheellinen, vaan demokraattista poliittista toimintaa, jolla on käsitys päätöstensä moraalisesta perustasta ja pitemmän aikavälin seurauksista.

* * *

Toiseksi vanhemmat.

Politiikka ei ole tämän ongelman avain. Avain löytyy paljon lähempää. Avain on välittämisessä.

Tämän päiväisessä Iltalehden lööpissä lukee: "5-vuotias heitti tarhakaveria tiilellä naamaan".

Mistä se kertoo? Siitä, että jotain on lähtenyt lapasesta ja pahasti. Se ei tarkoita koulua tai päiväkotia tai edes tätä yksittäistä kaveria tai hänen vanhempiaan. Se tarkoittaa sitä ympäristöä, jossa nuoret ja lapset nykyään elävät. Tuo nimittäin ei ole mitenkään ainutlaatuinen otsikko tai lööppi nykyään.

Miksi jatkuvasti kuulee tarinaa siitä, että nuorten tai murrosikäisten lasten vanhemmat eivät välitä siitä, että jossain tietokone-, playstation-, xbox- tai muussa vastaavassa pelissä on K-15 merkintä tai vastaava?

Miksi vanhemmat salakuljettavat alaikäisiä lapsiaan katsomaan raakoja K-merkinnöin varustettuja elokuvia? Miksi sillä mitä television ikärajasuosituksista ääneen sanotaan, ei tunnu olevan joillekin vanhemmille mitään merkitystä?

Miksi kuulee kertomuksia siitä, että viikonloppuisä ostaa 14-vuotiaalle pojalleen käsiaseen näköiskappaleen, jolla voi pikkuveljeä/siskoa ammuskella kipeästi muovikuulilla? Miksi vanhemmat eivät välitä siitä mitä ikärajoja kotiin kuljetetuissa DVD-elokuvissa on? Miksi vanhemmille on se ja sama, mitä tekstejä opiskellaan siitä musiikista, jota kuunnellaan?

Mikä helvetti siinä on, että vanhemmat eivät välitä siitä millaisille vaikutteille lapset joutuvat ja miksi vanhemmat sallivat sen, että väkivaltaa saa lasten ja nuorten maailmassa ihannoida vapaasti?

Miksi me aikuiset sallimme toisillemme ja nuorillemme sen, että väkivalta hyväksytään ratkaisuksi johonkin?

Sellainen lässytys, että nuorten pitää oppia aseiden käyttöä maanpuolustuksellisista motiiveista johtuen, on naurettavaa. Maanpuolutukseen liittyvä aseiden käyttö opetetaan varusmiespalveluksessa ja sitä oppia kaikenlaisten innokkaiden isien opit eivät edes helpota.

Syyllistämisestä ei ole hyötyä, niin väitetään. Asia on vain niin, että kun näkee puistossa alle kouluikäisten leikkivän sotaa tai osoittelevan toisiaan ja ohikulkijoita leikkiaseilla, tekee mieli syyllistää ne, jotka ovat tähän typeryyteen kannustaneet ja sen sallineet.

Aseet eivät varmasti ole lasten ja nuorten elämään ilmestyneet ihan itsekseen, ne ovat aikuisten elämänpiirin tuotoksia.

Valtaosa tuntemistani vanhemmista kiinnittää esimerkiksi em. asioihin huomiota, mutta yllättävän moni ei. Varsinkin nuorten kohdalla vertaisryhmässä asiat etenevät sitten omaa tahtiaan.

Kokonaan toinen asia kiteytyy esimerkiksi siinä miten helposti alaikäiset nykyään saavat kaupasta esimerkiksi keskiolutta. Mikä ihme siinä on, että täysi-ikäisiä on niin helppo uunottaa kuin nykyään on? Mikä siinä on, että jonkun muun nuorelle tai lapselle ei saa sanoa yksinkertaisesti "ei"? Tai miksi naapurin tenavaa ei saisi sanallisesti ojentaa, jos hän tekee väärin?

* * *

Kolmanneksi työelämä.

Kannattaa ihan yleisestikin pysähtyä pohtimaan hetkeksi nykyistä työelämää ja sen logiikkaa?

Mihin johtaa se yksilökeskeisen menestymisen ajojahti, jolla perustellaan pitkiä työpäivä ja pakkoa olla poissa sieltä missä lapset tai nuoret vanhempaa aidosti tarvitsisivat? On tavallaan kornia ajatella, että työroolin menestys olisi ihmiselle kokonaisvaltaista menestystä. Ei ole.

Yksilö luonnollisesti määrittää oman menetyksensä mittarit, mutta tekeekö hän ne viisaasti? Suomalaiset avioeroprosentit eivät tue sellaista ajatusta. Ei kaiketikaan ole ollenkaan sattumaa, että työelämän paineet, niihin heittäytyminen, avioerot ja nuorten pahoinvointi kulkevat kaikki samaa tahtia.

Eikä se nuori ole tuon tarinan roisto.

Organisaation johtamisen kannalta on itseasiassa typerää saattaa työntekijät tilanteeseen, jossa ihminen joutuu valitsemaan organisaation lyhyen aikavälin tehtävät ja perheen hyvinvoinnin välillä. Valitessaan organisaation ylimääräiset vaatimukset, työntekijä joutuu valitsemaan tien, jossa kukaan ei voita.

* * *

Neljänneksi koulu ja muu lähiyhteisö.

On helppoa työntää vastuuta kasvatuksesta ja asenteista koulun harteille. Oppivathan nuoret jopa enemmän asioita vertaisryhmästään kuin esimerkiksi suoraan vanhemmiltaan.

Koulu ja sen ympäristössä toimiva järjestelmä on julkisen rahoituksen ja organisoinnin varassa. Kun määrärahoja ja toimintaa leikataan on se aina viesti myös nuorille ja koululaisille. Kun kouluterveydenhuoltoa karsitaan, kärsii aina joku koululainen.

Miksi kuvittelemme nuorten olevan niin tyhmiä, etteivät he huomaa, kun heistä ei välitetä? Jos välinpitämättömyys näkyy siinä, miten koulun toimintaa resurssoidaan ja organisoidaan, kokevat sen myös oppilaat. Ihan samalla tavalla kuin työelämässä työntekijät kokevat sen kun sanotaan, että "tämä vuosi mennään sitten nollabudjetilla". Työelämässä asia sanotaan vain ääneen, koulussa se peitellään. Lopputulos on kuitenkin sama.

Koulun merkitystä vanhempien, opettajien ja oppilaiden muodostamana lähiyhteisönä ei pitäisi väheksyä. Se on arvokkaampi kuin pelkät opintosuoritukset. Se on monille oppilaille se toiseksi tärkein kiinnekohta elämään, joillekin jopa tärkein.

* * *

En pyydä sekuntiakaan anteeksi sitä, että syyllistän osaa typerästi toimivista vanhemmista. Enkä kiellä itse leikkineeni joskus teininä pyssyillä ja ampuneeni ilmapistoolilla.

On ilmeisesti olemassa yksi ero. Tämän kirjoittajalla oli erittäin selvät, tarkat ja rajoitetut ohjeet siitä miten leikkipyssyjä tai vaikka sitä 16-vuotiaana käsiin saatua ilmapistoolia sai käyttää. Hyvin selvät säännöt ja nollatoleranssi. Yksinkin epäilys säännön rikkeestä johti välittömään palautteeseen ja aiempien privilegioiden peruutukseen.

Eikä sielussa ole vammaa, vain selvä ymmärrys ja kunnioitus siihen, mitä aseilla voi ja saa tehdä.

Nykyään tämän kirjoittajalla on käsitys siitä, että aseista ei seuraa aikuisille tai yhteiskunnille mitään hyvää. Pasifismi on elämänasenne, joka voittaa järjellisyydessä kaikki voimapolitiikat ja kauhun tasapainosta kielivät hölmöilyt monin kerroin.

* * *

Lopuksi.

Voi olla, että nyt käsissämme oleva ongelma ei väisty muuten kuin sukupolvien kierron kautta. Kun uusi ja vastuullinen vanhempien sukupolvi marssii esiin, tilanne voi muuttua. Ja kaiketi muuttuukin.

Ja sitten vielä yksi asia. Nyt ne aselait kuntoon ja vähän äkkiä. Suomessa on kaduilla aivan tolkuton määrä aseita ja niitä saa yhä edelleen, kun vain käy hakemassa. Aseiden käsittelyyn ja hankintaan tarvitaan selvästi nykyistä tiukemmat säädökset.

Esimerkiksi käsiaseita yksityishenkilöt eivät tarvitse ollenkaan. Lupia niihin ei tulevaisuudessa pidä myöntää lainkaan ja nykyiset luvat pitää peruuttaa. Sanktiot laittomista aseista pitää nostaa tasolle, joka antaa aihetta harkintaan. Asia hoituu lainmuutoksella.

Jos jotkut aseharrastajat tai metsästäjät joutuvat kokemaan jotain epämukavuutta asian tiimoilta, se on erittäin vähäinen hinta siitä, että nyt nähdyn kaltaisia massamurhia voidaan välttää.

* * *

Toivottavasti tässä blogissa ei enää koskaan tarvitse tällaista vuodatusta kirjoittaa.

Tosin olen epäileväinen.