keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Vaalirahasotku

Tuli taas oltua lyhyesti reissussa. Näköjään vaalirahakohu vain jatkuu jatkumistaan.

Iltapäivälehdet esittelevät lahjavaaseja ja poliitikot haluavat toisiltaan selvityksiä yhdestä jos toisesta kytköksestä ikiomassa suomenkielisessä ankkalätäkössämme. Yhdet pysyvät hiljaa ja toiset tyrmistyvät, kun potentiaalisista ongelmakohdista sanotaan ääneen. Kuitenkin eduskunnalle yhtä ja toista unohtanut pääministeri nauttii keskeisten voimien tukea. Jotain järkevääkin tapahtuu eli kansanedustajien lahjontalakia halutaan kiristää, nykyään kun käytännössä kansanedustajaa ei saa lahjonnasta kiinni.

Miksi tätä matolaatikkoa sitten kannattaa penkoa? HS:n kommentissa on siihen varsin selkeät vastaukset. Pohjimmiltaan kysymys on edustuksellisen demokratian toiminnasta, sillä valitsemme edustajamme vaaleilla ja meillä äänestäjillä on oikeas saada tietää edustajiemme päätöksiin mahdollisesti vaikuttavat kytkennät.

Puolueet olisivat nyt viisaita, jos tekisivät selkeät ajolinjat ja ihan oikeasti nojautuisivat avoimuuteen. Puolueiden, kuten muidenkaan kansalaisjärjestöjen, tukeminen rahallisesti ei ole laitonta, eikä siitä sellaista pidäkään tehdä. Avointa ja rehellistä asian pitää olla. Siihen perustuu koko touhu.

Poliittinen korruptio ei ole leikin asia. Suomea on pidetty kovin korruptiovapaana maana, mutta mikä on todellisuus? Tällaiset kohut eivät ainakaan tue tällaista käsitystä. Korruptiosta puhuttaessa kannattaa aina muistaa, että se ei riitä että asiat näyttävät olevan laillisella pohjalla, asioiden pitää myös olla laillisella ja moraalisella pohjalla.

Ei kommentteja: