tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Bensakuponkeja?

Puheenjohtajakandidaatti Erkki Tuomioja (sd.) ehdottaa bensakuponkeja. Ehdotetussa systeemissä bensiininkäytölle määrättäisiin katto ja että jokaiselle suomalaiselle jaettaisiin bensiinikuponkeja, jotka halutessaan voisi myydä. Ehdotuksen mukaan näin syntyisi ympäristöystävälliset bensiinimarkkinat ja ne, jotka eivät tarvitse bensiiniä, saisivat rahaa myydessään kupongit. Ympäristöystävällisimmät voisivat repiä omat bensakiintiönsä, jolloin niitä ei voisi käyttää ensinkään.

Ehdotus on sukua sille keskustelulle, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi pitäisi päästökiintiöt tuoda yksilötasolle, jotta jokainen näkisi oman kulutuksensa seuraukset ja ympäristöön jättämän jalanjälkensä. Tällaista menettelyä on ehdotettu esimerkiksi Iso-Britanniassa.

Oman kulutuksen tuominen näkyväksi olisikin tärkeää siksi, että pystyisimme itse vaikuttamaan asioihin. "Sitä johdat mitä mittaat" toimii tässä mielessä myös yksilötasolla. Siksi myös laihduttajille annetaan ihan ensimmäisenä ohje punnita itsensä säännöllisesti.

Tuomiojan ehdotukselle ei kuitenkaan ole odotettavissa mitään suurta menestystä. Asiassa on nimittäin haittapuolensa eli bensan säännöstelyn myötä syntyisi myös pimeät markkinat. Se tarkoittaisi salakuljetusta Venäjältä tai muualta Euroopasta. Se taas toimisi koko ideaa vastaan ja siirtäisi kulutuksen hallitsemattomaksi. Kansalaisten kuponkien jälkimarkkinat eivät olisi sinänsä mikään ongelma, joskin bensavero itseasiassa hoitaa samaa asiaa eli ne, jotka eivät käytä bensiiniä eivät myöskään maksa veroja.

Eli ei taida toimia ehdotus, vaikka sinänsä ihan näppärältä kuullostava avaus olikin.

Niin. Hiilidioksikiintiöiden vieminen kuluttajien tasolle poikkeaa bensasta siinä, että hiilidioksidin kohdalla pimeiden markkinoiden syntyminen ei tapahdu ihan samalla tavalla kuin bensiinin eikä hiilidioksidi itsessään ole kuluttajille kovinkan haluttava hyödyke, toisin kuin bensiini.

Ei kommentteja: