lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Kompromissien maailmaan?

Keskittyminen ICT-sektorilla jatkuu. Nyt Microsoft on siis tehnyt tarjouksen Yahoo!:sta. Verkkopalveluiden puolella Microsoft ei ole pärjännyt Googlen kyydissä ja sitä aukkoa paikatakseen on siis tehnyt 44,6 miljardin dollarin (päivän kurssilla lähes 30 miljardin dollarin) tarjouksen.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomen valtion vuoden 2008 talousarvion määrärahat ovat yhteensä 43,7 miljardia euroa ja valtionvelka (arvio vuodelle 2008) 54,5 miljardia euroa. Siis kahdella Yahoo!:lla maksaisi kaikki Suomen velat pois ja kassaan jäisi vielä muutama miljardi ylimääräistä. Ehkä tämä osoittaa vain sen kokoluokan missä me täällä Suomessa touhuamme nk. Suuren Maailman menoon verrattuna.

Kommentaattoreiden mukaan Yahoo!:lla on nyt valittavana jatkaako itsenäisenä alan pioneerityötä viimeaikaisista vaikeuksista huolimatta vai lähteäkö alan suurten kelkkaan. Yahoo!:n kanta tarjoukseen ei vielä perjantaina ollut tiedossa, vaan siellä tutkitaan tarjousta ja sen sopimista Yahoo!:n strategisiin suunnitelmiin.

Viime aikoina on markkinoilla käynyt aikamoinen myllerrys, jossa yritykset yhdistyvät ja ostelevat toisiaan. Näyttäisi siltä, että suuremmat toimijat keskittyvät sektoreittain muutamiin johtaviin leireihin ja niiden sisällä näyttää olevan sitten erilaisia brandeja ja teknolgioita.

Joidenkin isojen pelureiden kehityssuunta näyttää olevan kohti alan sekatavarasupermarkettia, mistä saa ihan kaikkea mitä tulee mieleen. Esimerkiksi Microsoftin paletissa on palvelintenkäyttöjärjestelmistä, kännykkäsoftiin ja pelikonsoleista verkkopalveluihin. Tulevaisuus näyttää mikä strategia on kestävin. Toiset taas pyrkivät ottamaan tietyt toiminnan osat haltuun kuten esimerkiksi Oracle, jolla on vahva asema tietokannoista sopvelluspalvelimiin ja alustapalveluihin, mutta ei minkäänlaista suoraan kuluttajarajapinnassa.

Muistutettakoon ihan viimeaikaisista isommista ja pienemmistä yrityskaupoista Sun Microsystemsin MySQL-ostos, Oraclen ja BEA kaupat, Microsoftin kiinnostus hakukoneyhtiö Fastia kohtaan ja aikaisemmista mm. Microsoftin sijoitukset Facebookiin, Googlen Jaiku-ostos puhumattakoon esimerkiksi kännykkävalmistaja Nokian sijoituksista vaikkapa karttasoftafirma Navteqiin ja niin päin pois.

Isommat ja pienemmät käyvät kaupaksi, jos niissä on asiakkuuksia, innovatiivisuutta tai hyvää liiketoimintaa. Sinänsä konsolidoitumisessa ei ole mitään ihmeellistä ja se vain osoittaa ICT-sektorin kehittyneen tiettyyn busineksen kypsyysasteeseen ja alan olevan ihan normaalia liiketoimintaa. Toisin kuin alan hulluina vuosina vuosituhannen vaihteen kieppeillä kenties kuviteltiin.

Mitä tämä tarkoittaa sitten kuluttajille ja käyttäjille?

Ehkä parempia ja kehittyvämpiä palveluita, ehkä yhä samanlaisempia palveluita suurten yhtiöiden strategioiden muutosten perässä. Onneksi esimerkiksi netti on paikka, jossa uudet innovaatiot pääsevät aina esille, jos niillä on vetovoimaa ja toteutus vastaa odotuksia antaen aihetta mielenkiintoon. Tosin ne ajat ovat pysyvästi ohi, jolloin nk. slidewarella pystyttiin esittelemään jokin "killer application" ja myymään sen jollekulle.

Keskittyminen tarkoittaa kieltämättä sitä, että uusien innovaatioiden on oltava yhä valmiimpia tullessaan julkaisuvaiheeseen, jotta ne saavuttaisivat kuluttajien sydämet. Ihan pienet eivät siihen välttämättä enää pysty. Samaan aikaan suuret pelurit pystyvät myös itse tuottamaan yhä uusia menestystarinoita, jos vain innovaatioiden johtaminen on kunnossa.

Tosin taloudellista menestystä haettaessa - mikä on suurten firmojen ensimmäinen ja päällimmäinen tarkoitus tai tavoite - on yleensä tehtävä kompromisseja suurten kuluttajamassojen tavoittamiseksi. Ja kompromissihan on loistavan pahimpia demoneja.

(Kuvassa Yahoo!:n pääkonttori Mathilda Avenuella Sunnyvalessa Kaliforniassa. Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

Ei kommentteja: