TV-lupa off

Tuli katsottua verta kiehuttava ohjelmaa; Ylen TV2:n Ajankohtaisen kakkosen lupamaksuiltaa.

Ohjelmassa keskusteltiin siitä, miksi ihmiset irtisanovat televisiomaksujaan. Syitä löytyi niin Ylen naapurikanavien ohjelmistoista kuin Ylen kanavien tekstityksen tökkimisestäkin. Yle on kuulemma hyvä, mutta kuluttajat eivät kuulemma näe yhteyttä lupamaksujen ja Ylen hienoksi kehutun ohjelmiston välillä. Pidetäänköhän tv:n katsojia ihan oikeasti noin tyhminä?

Kuten viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) sanoi, tv-maksua ei makseta Ylen ohjelmista, vaan siitä että on mahdollisuus vastaanottaa tv-signaalia. Se on totta sinänsä, mutta mitä sitten?

Ohjelman opiskelija totesi, että lupamaksu on yksinkertaisesti liian kallis ja vähän käytetty. Aikaa voi viettää myös netissä tai muuten. Joku nerokas totesi, että samassa tv-maksussa kustannetaan myös Ylen nettipalveluita ja radiota. Jos ne halutaan maksulliseksi, niin pistetään ne sitten maksullisiksi. Ei MTV3:kaan veloita muista palveluistaan erikseen.

Yksi suosikkiselitys tuntui olevan se, että telkkaria voi katsella vaikka lupaa ei maksaisikaan. Ikääkuin kansalaisilla olisi taipumus rikkoa säädöksiä ja tämä taipumus selittäisi nyt lupamaksuista irtautumisen joukolla. Epäloogista, eikö?

Ja sitten alkoi höpötys siitä kuka on keskustellut mistäkin ja voiko kansanedustajat ottaa kantaa johonkin, kun on työryhmät asetettu pohtimaan innovatiivisia ratkaisuja. Panokset ovat Ylen toimittajan mielestä kovat. Vertailua tehtiin lupamaksuilla kustannettavaan BBC:hin. Tässä vaiheessa paloivat hihat.

Höpinä ohjelmien tekstityksestä tai sen tökkimisestä on toissijaista ja missä on se selvitys, joka edes osoittaa koko ilmiön todeksi?

Jos tv-maksua sitä vertaa vaihtoehtoisiin tapoihin käyttää aikaa, saadaan perspektiiviä hintaan. Otetaan nyt vertailuun vaikka elokuvat teattereissa. Samalla rahalla näkee noin 24 Finnkinon elokuvaa (tuleeko sieltä vuodessa edes niin monta katsomisen arvoista?) tai noin 54 Orionissa esitettävää laatuelokuvaa. Vuoden lupamaksulla ostaa 10-30 kirjaa (divarista tai kirppikselä hyvässä lykyssä lähemmäs 100) tai 10-30 cd- tai dvd-levyä. Ja niin edelleen. Ei sinänsä mullistavaa, mutta kummasta on enemmän hengen ravinnoksi 30 pokkarista vai "Se on siinä"-löpinästä?

Pelkästään tapa, jolla digi-tv on toteutettu antaa tarpeeksi syitä pistää luvat hyllylle. Kotitalouksia on pistetty tosiasiassa ihan turhaan ostamaan enemmän tai vähemmän toimivia digibokseja ihan turhaan miljoonilla euroilla.

Vaiheisen tv-lupa on irtisanottu päättymään samana päivänä kun aiemmin tässä blogissa kritisoitu kaapelitalouksien analoginen signaali loppuu. Eikä lupa tai tv-signaali tule takaisin ennen kuin joku vastaa jotain järkevää pariin olennaiseen kysymykseen:

- Mikä on oikeasti tämä kulttuuritehtävä, jota Yle suorittaa ja millä tavalla se muka näkyy? Yksittäiset ohjelmat eivät ole mikään vastaus. Miksi tätä toimintaa pitäisi rahoittaa?
- Mitä lisäarvoa sisällöllisesti digi-tv tavallisen auviovisuaalisen kulttuurin ja viihteen kuluttajan elämään tuo? Mitä sellaista tuutista tulee, jota ei rahalla tai ilman muualta saa?

Lupaan keittää kahvit tv-luvan tarkastajalle, joka tekee turhan reissun. Häntä kuulemma odottaa työttömyys, jos ohjelmassa esiintynyttä ministeriä on uskominen.