sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Paras verkkopalvelu


Tietoviikon ja Webmarkin tekemässä verkkopalveluiden rankkauksessa ykköseksi tuli Nokia pudottaen edellisen ykkösen eli Elisan kakkoseksi. Nousussa taustalla on Fortum.

No hyvä, suomalaisen talouselämän ykkönen on sitten webissäkin ykkönen. Nokian verkkopalvelut ovat niittäneet aikaisemmin mainetta ja kunniaa, nyt arvosanaksi kouluarvosana-asteikolla 8,47 eli kiitettävää raadin mielissä siis hipoo. Nokian verkkopalveluiden kehitystä on tehty osaamisella ja suurella rahalla. Kansaiväliseltä organisaatiolta sellaista voi ja saa odottaakin.

Mutta mitäs pinnan alta löytyykään? Kun pistää Googleen hakusanat: "lehdistotiedotteet site:nokia.fi" (haetaan hakusanaa 'lehdistötiedotteet' nokia.fi-sivustoilta) napsahtaa ruutuu ensimmäiseksi vanha, loppuunkulunut ja rikkinäinen tiedotearkiston sivu. Löytyypä verkosta myös sellainen lehdistötiedotesivu, jossa on ne uusimmat suomeksi ja palasina sekin, kuten kuvakaappauksestakin näkyy.

On verkossa oikeakin lehdistötiedotesivu ja se on tiedotteineen ihan kunnossa kuten kuuluukin. Huomattavaa on se, että tuossa vanhassa ja rikkinäisessä leiskassa olevat tiedotteet ovat uusia ja samoja uusimman sivuversion kanssa eli tietojen lähde on sama, esillepano eri.

Kun sivustot ovat laajoja, niin saattaa jäädä vanhoja pohjia uudelleenohjaamatta tai muuten roikkumaan. Toisaalta, jos haluaa pinnan alla vanhat leiskat pitää esillä ikäänkuin arkistoituna työnä, niin mikäs siinä. Tosin ne kuvalinkit voisi silloin pitää ehjinä, jotta suunnittelijan käden jälki jäisi tuleville sukupolville näytille. Tällainen metodi ei yleensä yrityskuvan kannalta ole järkevää, vaan sen arkistoinnin voisi tehdä toisinkin.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa noiden vanhojen sivujen näkyville olemiselle ei oikeastaan ole mitään järkevää perustetta, liekö vain unohtuneet jonnekin sivuston reunalle?

Ai ei tuonne rikkinäisille sivuille tarvitsisi mennä vai? En ehkä menisi, mutta kun on Google ja siinä linkki, niin menen. Se yksi syy, joka tällaisissa rikkinäisten sivujen tapauksissa on edelleen valitettavan yleinen, eli välinpitämättömyys ei ole mikään selitys. Vastuu näistä ei ole käyttäjällä, vaan sillä joka sen virheilmoitusten täyttämän verkkopalvelun verkkoon jättää.

Asia on sinänsä pieni, mutta jättää pienen sivumaun siitä miten Nokia verkkopalveluitaan hoitaa eli myös nämä vanhat verkkosivut luovat omaa mielikuvaansa yrityksestä ja organisaatiosta. Jos ne kerran näkyville jätetään.

Kukahan rankkaisi nämä sivustot myös siitä näkökulmasta millaisella huolellisuudella ja rakkaudella niitä ylläpidetään ja hoidetaan, eikä vain designin tai ulospäin näkyvien palveluiden mukaan?

Ei kommentteja: