Optimismi pelastaa?

Tämä ansaitsee tulla huomioiduksi.

Gideon Rachman kirjoittaa Finacial Timesissa ilmastonmuutoksen hillinnästä ja optimismista. Hän tekee ehdotuksen Yhdysvaltojen seuraavalle presidentille: pistä pystyyn massiivinen tutkimusprojekti, jolla ilmastonmuutosta voidaan torjua.

Hän kirjoittaa siitä, että Yhdysvalloissa on historian varrella saatu aikaiseksi uraauurtavia isoja hankkeita kuten Manhattan-projekti tai ensimmäinen kuulento. Miksi sitten ei ilmastonmuutoksen hillintää?

Rachman huomauttaa asiallisesti, että ilmastonmuutos on turvallisuusuhka koko maailmalle, siinä missä nuo kaksi muuta olivat yhdysvaltalaisia turvallisuusprojekteja. Ja siksi ilmastonmuutos vaatii enemmän avoimuutta kuin nuo kaksi aiempaa megahanketta.

Hän kuvaa myös Yhdysvaltojen ja Euroopan suhtautumisen eroa eli siinä missä eurooppalaiset haluavat kaikkien sitoutuvan omien etujensa kustannuksella yhteiseen sopimukseen, yhdysvaltalaiset uskovat teknologian parantavaan voimaan.

Hänen mukaansa ei ole sattumaa, että IT-vallankumous lähti liikkeelle Yhdysvalloista. Sen lisäksi, että Yhdysvalloissa on maailman johtavat yliopistot ja kehityshakuinen teollisuus, siellä on myös asenteet kohdallaan, se nojaa optimistiseen uskoon, että teknologia voi muuttaa maailmaa paremmaksi. Kuten Barack Obama sitä kuvailee termillä "audacity of hope", rohkeutta toivoon.

Ihmisillä, joilla on yksityisen sektorin tai riskisijoittajan tausta, on parempi mentaliteetti ilmastomuutoksen kaltaisten ongelmien ratkomiselle kuin hallinnon edustajilla. Ongelmaa voisi lähestyä piilakson hengessä.

* * *

Ehdotus määrätietoisesta ja kuulennon kokoisesta tutkimus- ja kehitysprojektista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on kannatettava.

On myös totta, ettei ilmastonmuutosta kaiketikaan hoidella byrokraattien näpelöidessä papereitaan, koska hallinnot ovat aina kompromissihakuisia erilaisten intressien ja lobbauksen edessä. Samaan aikaan ilmastonmuutos on taipumaton ihmisten itsekkäiden kotkotusten kanssa. Pioneerihenkeä tämän ongelman kanssa tarvitaan ja sitä voi olla kellokortin kanssa hankala saada aikaiseksi, yrittämisen hengessä pikemminkin.

Luovuudella ja osaamisella on ilmastonmuutoksen hillitsemissä merkittävä rooli, sillä haaste on koko ihmiskunnalle varsin monimutkainen ja mittava. Se on eri kokoluokassa kuin ydinaseen kehittäminen tai kuuhun matkustaminen. Vaikka ymmärryksemme luonnosta, luonnontieteistä ja teknologiasta onkin lisääntynyt huimasti sitten sotavuosien tai 60-luvun lopun. Tuossa optimismin hengessä ja siinä, että meillä olisi rohkeutta toivoa, on viisautta kerrakseen. Jos ja kun meillä on ongelma, sitä pitää ratkaista niin, että se on innostavaa ja motivoivaa.

Mutta ratkeaisiko tämä ongelma teknologisella kehityksellä? Siitä ei varmasti ole mitään haittaa, jos sitä käytetään viisaasti. Teknologian kehityksellä ja uuden teknologian tuomisella nopeasti markkinoille voidaan saada aikaiseksi vaikkapa tehokkuutta energian kulutukseen ja sillä voi olla suuri merkitys sille miltä tämä pallo 50 vuoden päästä näyttää.

On kuitenkin pelättävissä, että tämä ei ratkaise koko ongelmaa, koska kyse on jostain paljon syvällisemmästä ongelmasta kuin teknolgiasta. Kyse on siitä, että me kulutamme liikaa ja se ei ole suoraan teknologinen ongelma, vaan elämäntapaongelma. Pitkälti läntisten teollisuusmaiden elämäntapaongelma ja se ongelma on nopeasti leviämässä Aasiaan ja Afrikkaan, mihin kuluttamisen ilosanomaa viedään.

* * *

Ainiin.

Ei siitä Manhattan-projektista olisi tainnut tulla mitään - ainakaan ajoissa - ilman eurooppalaisia aivoja, jotka projektiin rekrytointiin. Itseasiassa koko ajatus oli Albert Einsteinin, saksalaissyntyisen fyysikon.

Eikä sitä Apollo-ohjelmaakaan ilman eurooppalaisia tehty eli hanketta johti saksalaissyntyinen Wernher von Braun ja monet hänen insinööreistään olivat olleet saksalaisen V2-ohjuksen suunnittelussa toisen maailmansodan aikana.

Ja nykyisin tuntemamme IT-vallankumouksen eräs keskeisistä innovaattoreista on kiistämättä Tim Barners-Lee, joka on WWW:n kehittäjä. Hän on britti ja työskenteli silloin CERN:ssä, Euroopassa, nykyisin MIT:ssä.

Kansainvälinen ja eri kulttuuritaustoista lähtevä yhteistyö on silloin ollut voimaa ja niin se on nytkin.

* * *

Niin. Siitä ei tule varmaan koskaan olemaan yksimielisyyttä, johtiko Manhattan-projekti lopultakaan mihinkään hyvään. Einstein itse tiedettävästi halusi estää projektin tulosten käyttämisen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Tieteellisenä ponnistuksena ja projektina se on todennäköisesti länsimaisen historian eräitä arvostettavimmista, aiheuttamansa tuhon osalta eräs häpeällisimmistä.