tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Esimerkki ydinvoiman korvaamisesta

Ihan vaan esimerkkinä siitä, että ydinvoimalle on vaihtoehtoja, kelpaa YLEn uutinen kellareihin sijoitettavista pienistä kaasuvoimaloista.

Saksassa Volkswagenin ja Lichtblickin käynnistämässä hankkeessa on tarkoitus rakentaa 100 000 asuintalon kellariin pieni kaasuvoimala. Nämä voimalat tuottaisivat paitsi lämpöä ja lämmintä vettä, myös sähkövoimaa, joka syötettäisiin paikalliseen sähköverkkoon. Tavoitteena on lähivuosina rakentaa suuri kaasuvoimaloiden verkosto, joka tuottaisi sähköä 2 000 megawattia eli parin ydinvoimayksikön verran.

Tällaisista minivoimaloista olisi sekin hyöty, että niiden avulla voidaan tasata esimerkiksi sääolosuhteista johtuvaa tuuli- tai aurinkoenergian vaihtelua. Hiilidioksidipäästöjen kannalta tällaiset olisivat 60 % perinteisiä sähkö- ja lämpövoimaloita parempia.

Tietenkään tuollainen ei Suomessa toimisi ihan noin vaan, koska Suomessa tällaisten ratkaisujen ei oikeasti haluta toimivan. Pienvoimaloiden sähkön syöttö verkkoon on tässä keskeinen ongelma.

Tällaiset ratkaisut ovat esimerkkejä siitä, että jos aiotaan käyttää miljardeja ydinvoimahankkeisiin, samalla sahalla saisi paljon muutakin aikaiseksi.

Ydinvoiman lisärakentaminen on strateginen virhe.

Niin. Suomessa oli vuonna 2006 yhteensä noin 970 000 omakotitaloa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Esimerkissä korvataan siis ydinvoima kaasulla. Ongelmaksi jää enää polttoaineeksi sopivan kaasun saanti. Fossiilikaasu ei ole hyvä vaihtoehto.

Esimerkiisi Helsingissä samat edut saavutetaan yhdistetyllä sähkön ja lämmön tuotannolla. Paremmalla hyötysuhteella.

Energiaa ei edelleenkään synny tyhjästä.

Vaiheinen kirjoitti...

Kyllä. Se on esimerkki, ei kokonaisratkaisu. Biokaasu on fossiilista parempi, joskin maakasullakin saadaan päästöistä 60 % pois.

Energiakokonaisuus vaatii useampia toimia, mutta pointti on siinä, että ydinvoimalle todellakin on vaihtoehtoja. Niitä on koko joukko muitakin, vaikka ydinvoimalobby yrittäisikin muuta väittää.

Energiaa ei synny tyhjästä, mutta jos tarkkoja ollaan, niin se ei myöskään häviä.