Hopenhagen vai No Hopenhagen?

Verkossa on kierrossa jälleen yksi joulukuun 7.-13. päivä Kööpenhaminassa järjestettävään ilmastokokoukseen liittyvä vetoomuskampanja menossa. Tällä kertaa kampanjan nimi on Hopenhagen.

Hopenhagen-kampanjan takana on globaalin mainosbusineksen esipuhujua International Advertising Association, jota YK tukee kampanjassa.

Kampanjan partnereita ovat sellaiset yritykset kuin Coca Cola, SAP ja Siemens, minkä lisäksi ystävälitalle on mahtunut iso joukko lehtitaloja, mainostoimistoja ja muita yrityksiä kuten vaikkapa Google.

Kampanja missio on kauniisti kirjoitettu:

To connect every person, every city, and every nation to Copenhagen. To give everyone hope, and a platform from which to act. To create a grassroots movement that’s powerful enough to influence change.

Pointti on oikeastaan se, että "muutos ei tapahdu, elleivät ihmiset vaadi sitä".

Mitä tuo muutos tarkalleen on, ei oikeastaan kampanjasivuilta selviä. Se on asetettu näin:

The primary goal is to limit future carbon emissions and minimize the effects of climate change. In the process, the agreement will also fuel the transition to a sustainable green economy.

Ihan hyvä sinänsä tällaisille kampanjoille ja jos tällainen mielikuvamarkkinointi auttaa itse asiaa eli riittävän hyvän ilmastosopimuksen saamisen aikaan, niin mikäs siinä.

Vähän näissä kampanjoissa kuitenkin häiritsee se, että niissä puhutaan muutoksesta jonain ilmiönä ja rakennetaan mielikuvia sen ympärille, eikä oikeastaan puhuta aidosti siitä mitä oikeasti tarvitaan.

Mitä se muutos oikeasti on? Sen pitää olla sitä, että me lopetamme tämän maapallon ylikuluttamisen ja pudotamme sen kestävälle tasolle.

* * *

Onko Kööpenhaminasta sitten tulossa jotain todellista ja hyödyllistä?

Tästä on olemassa erilaisia näkemyksiä.

Esimerkiksi Joshua Kahn Russell kirjoittaa It’s Getting Hot In Here-blogissa Bangkokissa alkaneesta neuvottelukierroksesta summaa tilannetta siten, että nykytiedolla Kööpenhaminasta on tulossa vihrepesua.

Toistaalta esimerkiks Climate Progress kirjoittaa siitä, että Kööpenhamina ei ole vielä kuollut, vaan mahdollisuudet sopimukseen ovat kenties paremmat kuin koskaan.

Noh. Tilanne on siis auki ja neuvottelut Thaimaassa käynnissä. Hiljalleen puheiden tilalle olisi syytä saada aikaiseksi konkretiaa.

Kysymyshän on lopultakin varsin yksinkertainen. Miten saada kasvihuonekaasupäästöt globaalisti rajoitettua siten, ettei maapallon lämpötila nouse liikaa (max. 2° C). Se taas vaatii täsmällisiä tavoitteita siitä paljonko eri osapuolet ovat valmiita rajoittamaan päästöjään ja millaiset kompensaatiomekanismit köyhien maiden tukemiseksi rakennetaan.

Sitoumusten sekä niiden pohjalta tehtävien lainsäädännöllisten ja taloudellisten toimien lisäksi tarvitaan siis rahaa ja teknologiaa, joita kumpaakin on meillä rikkaissa länsimaissa.

Kun kaikki pitävät kiinni saavutetuista eduistaan tässä prosessissa, niin kukaan ei tule hyötymään.