tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Kolmanneksi pienin elokuu

Pohjoisen napa-alueen tuulet ja sääolosuhteet ovat hieman hidastaneet jään sulamista elokuussa. Silti kuluvan vuoden elokuussa Arktiksen jääpeitteen koko oli vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian kolmanneksi pienin.

National Snow and Ice Data Center-tutkimuslaitoksen tutkijat eivät odota lähiviikkoina havaittavan vuotuisen jääpeitteen minimin alittavan vuoden 2007 ennätyksellisen pientä pinta-alaa. Tällä hetkellä jääpeite on pudonnut alle vuoden 2005 tason eli alle entisen kolmanneksi pienimmän pinta-alan. Toiseksi pienin jääpeitteen pinta-ala havainnoitiin viime vuonna.

Kun eri vuosina elokuussa tehtyjä mittauksia verrataan toisiinsa, huomataan jääpeitteen pinta-alassa selvästi aleneva trendi.

Nyt olisi varsin oiva paikka pistää käyntiin vedonlyönti siitä saavutetaanko uusi minimi vuoden päästä. NASA arvioi uuden globaalin lämpötilaennätyksen syntyvän 1-2 vuoden sisällä. Siihen vaikuttaa ensimmäkseen kaksi asiaa eli ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ja El Niño/La Niña-syklin kääntyminen lämmittävälle puolelle.

(Kuva ja lähde: NSIDC)

Ei kommentteja: