torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Keskustelusta

Päivän sitaatti saadaan Iltalehden kolumnistilta Kirsi Pihalta. Hän käsittelee suorin sanankääntein hallituksen prosessori Pekka Himaselta tilaamaa raporttia 'Kukoistuksen käsikirjoitus'. Raportin ideana on kuvata näkemyksiä siitä kuinka Suomessa menestytään 2010-luvulla ja luodaan innostavaa ilmapiiriä jne.

Homman hyytymisen anatomian Piha summaa näin: 'Raportin tilaajien ensimmäisistä puheenvuoroista päätellen raportti oli tilattu "keskustelunavaukseksi". Viimeistään tässä vaiheessa jokainen ymmärtää, kuinka lähtökohdiltaan tyhmä koko hanke oli. Eihän keskustelua voi tilata. Eikä tässä maassa mistään kumminkaan keskustella, joten mitä niillä avauksillakaan tekee?'

Vastaansanomattomasti Piha on oikeassa ja väärässä.

Kansalaiskeskustelua ei voi tilata millään raporteilla, sellaiset eivät ketään kiinnosta oikeasti. Kuitenkin tässä maassa keskustellaan, Pihan näkemän pinnan alla paljon, pinnalla enintään yhdestä asiasta kerrallaan (Iltapäivälehtien mielestä tällä viikolla Beckhamin leikkaus ja pizza).

Hallituksen tilaamat kansakunnan tila-raportit ovat turhia, mutta se keskustelun puute on vain sitä, ettei huomaa. Kannattaa tulla tänne pinnan alle, minoriteetteihin.

2 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Sen lukemiseen saattaa mennä viisi vuotta tai jokin vastaava aika, joka sen tekemiseen meni! Tai sitten...

Ei se pizzakaan kiinnosta...

Onks mussa jotain vikaa... ;D

Vaiheinen kirjoitti...

Ei sinussa mitään vikaa ole. Et vain saata kenties kuulua iltapäivälehtien kohderyhmään, jolle nuo aviisit suunnitellaan. Se taas ei ole häpeä ensinkään.

No ei se nyt niin paksu jorina ole, että sitä vuosia tarvitsisi lukea.... ellei nyt puolen sivun jälkeen uni iske:-)