sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Some day classic: Goldfinger

Mikähän on se paras James Bond-elokuvien biisi? Radiomafian vuoden 1999 äänestyksen mukaan se on Tina Turnerin Golden Eye. Webomatican vuonna 2006 tekemän arvion mukaan se on John Barry Orchestran James Bond Theme. Sen reittaa 5 tähden arvoisesti myös Listology, kuten myös tämän viikon valinnan sunnuntaiklassikoksi ja se biisi on tämä:

Goldfinger on Shirley Basseyn biisi vuoden 1964 James Bond-elokuvaan Goldfinger. Kappaleen on säveltänyt John Barry ja sanat kirjoittaneet Leslie Bricusse ja Anthony Newley.

Goldfingerin lisäksi Shorley Bassey tunnetaan myös tunnusbiiseistä Bond-elokuviin Diamonds Are Forever (1971) ja Moonraker (1979). Lisäksi hän on työskennellyt UNESCOn rauhanlähettiläänä.

Vuonna 1937 syntyneen Basseyn ura on ollut varsin kunnioitettava. Hän levytti ensimmäisen singlensä Burn My Candle (At Both Ends) vuonna 1959, jolloin hän oli 19-vuotias. 1960-luvun alkupuolella Basseyllä oli useita listahittejä kuten As Long As He Needs Me, What Now My Love, Reach for the Stars/Climb Ev'ry Mountain, I'll Get By ja I (Who Have Nothing).

1960-luvun alkupuolella myös John F. Kennedy kutsui Basseyn esiintymään virkaanastujaisjuhlallisuuksissaan ja samoina vuosina Goldfinger nousi hitiksi myös Yhdysvalloissa.

1970-luvulla Basseyllä oli peräti 18 hittialbumia brittilistoilla. 1980-luvun alusta alkaen hän on keskittynyt enemmän hyväntekeväisyystyöhön.

Yhteensä Shirley Bassey on julkaissut 35 albumia, 6 livealbumia ja 102 singleä. Viimeisin studioalbumi (The Performance, brittilistoilla parhaimmillaan 20.) on vuodelta 2009 ja singlet The Living Tree, Get the Party Started ja Big Spender vuodelta 2007.

Shirley Bassey on saanut brittiläisen imperiumin ritarikomentajan arvon (DBE) ja häntä tituleerataan Dameksi.

Mitä sitten Goldfinger-leffaan tulee, niin siitä nyt tietysti voi olla mitä mieltä tahansa. Tunnusbiisi elokuvassa on tietysti istutettu alkuun ja muuten Sean Conneryn tähdittämä elokuva noudattelee sittemmin tutuksi tullutta Bond-kaavaa.

Niin. Jos se paras Bond-biisi ei meinaa löytyä, voi koittaa katsoa, jos se olisi jokin seuraavan kokoelman kipale:


Shirley Basseyn videon lähde on YouTube kuten myös soittolistankin.

Lähteitä ja lisätietoja:

15 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Minusta paras Bond teema on tämä
http://www.youtube.com/watch?v=PDitUVMMzE0
"You Only Live Twice" opening w/ music by Nancy Sinatra

...mutta kyllä valitsemasi Goldfingerkin on hyvä.

irwikissi kirjoitti...

Bond -themet ovat aivan omaa luokkaansa musiikin maailmassa ♥ Ja minusta ne kaikki ovat hyviä, mutta JOS nyt parhaita pitäisi nostaa ilmoille niin eka olisi Tina Turnerin Golden eye (jota meinasinkin viime lauantain klasariksi), ja toinen on Garbagen World is not enough. Ja kolmas, of course, olis Paul McCartneyn Live and let die...

- Mutta Goldfinger on toki erinomainen myös, kiitos tästä mahtipontisesta tuokiosta :)

Tuima kirjoitti...

Niin hyvä laulaja kuin Shirley Bassey onkin niin Goldfingerissä minua häiritsee äänen metallisuus ja jonkinlainen riipivyys. Toisaalta en erityisemmin pidä Bond-tunnareista ylipäänsäkään, joten en ehkä osaa arvioida niitä.

Vaiheinen kirjoitti...

Halo Efekti,
Tuokin on ihan hyvä ja kävi mielessä valintaa arpoessa.

Piiska,
Tämä tunnaribiisit ovat nykyisellään ikäänkuin oma genrensä läpi ajan. Golden eye oli sillä helkulla etteikö olisi tullut tänään valituksi... muuten viisari kallistuu helposti noihin hieman vanhempiin biiseihin.

Tuima,
Totta, tuossa on pientä kilkettä mukana, mutta niin on itse leffassakin. Nuo Bond-tunnarit ovat hieman samassa muotissa kaikki ja erityisen tarkkaan tuotettuja kaikki tyynni...

Ink Narrative kirjoitti...

Hyvää viihdettä ja oma ilmiönsä ovat sekä elokuvat että tunnarit. Minusta niiden kokonaissaldo on maailmanmenossa vähän positiivisella puolella, vaikka vähentäisi niihin tuhlatun ajan ja rahat.

Vaiheinen kirjoitti...

James Bond on viihdeteollisuuden ilmiö ja ihan hyvää sellaista, vaikka on noissa on puolensa ja puolensa. Sopivalla otteella nautittuna homma jää positiivisuuden puolelle, mutta ilmiönä asia on on huomattava joka tapauksessa.

Moni asia viihteessä olisi toisin (hyvässä tai pahassa) ilman Bondia.

Tommi kirjoitti...

Kaikki Bond-teemalaulut ovat erinomaisia. Mielestäni jopa Chris Cornell onnistui erinomaisesti Casino Royalessa. Mainitsen tämän siksi, että Bond-elokuvissa aina alun prologin jälkeen kokonaisuudessaan kuultava teemalaulu myös esitetään elokuvallisesti omana kokonaisuutenaan. Ja tässä mielessä Cornellin laulu on paras... siis audiovisuaalisena kokonaisuutena.

SusuPetal kirjoitti...

Bondin tunnuskappaleet ovat klassikkojen klassikkoja. Eniten pidän tuosta Halonkin mainitsemasta Nancy Sinatran laulamasta You only live twice sekä Carly Simonin The spy who loved me.

Shirley Basseyn ääni on aina ollut hieman liian kireä ja kova makuuni, tuppaa huutamaan vähän liikaa.

Viides rooli kirjoitti...

James Bond -leffojen biiseissä on monta namupalaa. Omiin suosikkeihini kuuluu Carly Simonin levyttämä Nobody Does It Better (1977, The Spy Who Loved Me). Pidän myös Duran Duranin vedosta A View to a Kill (1985).

pilvikki kirjoitti...

Jos tämä ei koukuta sormillaan, ei sitten mikään.
Kyllä tämä paras Bond-tunnari on "You only live twise":n kanssa...jaetulla ykkössijalla siis : )

Vaiheinen kirjoitti...

Tommi,
Tosiaan, tuo Cornellin biisi toimii. Sekin on oma juttunsa, että ne biisit esitellään omana visuaalisena kokonaisuutenaan. Minkä lisäksi niistätoki tehdään omat videonsa.

SusuPetal,
Sinatra ja Simon ovat mainioita nekin. Toki hieman pehmeämmästä päästä tässä nimenomaisessa genressä, mutta mikäs siinä.

Viides rooli,
Mainioitahan nuokin. Ja se on totta, että niissä biiseissä on useampia hyviä. Kuuntelin niitä tuossa putkessa ja koitin saada selvää...

Taru,
Onhan se hieman viehko, vaikka onkin niin julman dramaattinen. Hienoista pikkurilliä siinä tarjoillaan :-)

Kuuntelinpa tuota putkea vähän pitemmin ja koitin saada suosikkilistaa noista kipaleista laajemminkin ja jotenkin oma top5-lista menee siten, että
- Shirley Bassey, Goldfinger
- Gladys Knight, Licence to Kill
- Tina Turner, GoldenEye
- Nancy Sinatra, You only live twice
- Lulu, The Man with the Golden Gun

Mikä noista on sitten definitiivisesti paras, vaikea sanoa.

bubbling under-listalle kelpuuttaisin:
- Paul McCartney & Wings, Live and let die.
- Tom Jones, Thunderball

Timo kirjoitti...

Nämä opettavaiset merkinnät on kyllä hyviä. Ja samalla hyvää musaa.

lepis kirjoitti...

Shiley on kova, mutta ei niistä pysty valitsemaan. Hyvää klassikkokamaa kaikki!

uuvana kirjoitti...

Bond-tunnarit eivät ole ihan omaa alaani/mieligenreä enkä suurinta osaa edes tunne. Mutta kyllä näistä kahdesta goldista Shirley aina Tinan pesee.
Noissa äänestyksissä pärjäävät monesti selvästi tuoreemmat tunnarit, radiomafian äänestäjäkunnan keski-iästä kertonee(?).

Vaiheinen kirjoitti...

Timo,
Kiitos. Musa rocks.

lepis,
Noinhan se on nähtävä. Hankala noista on ykköstäpoimia, mutta täysin subjektiivisella ja epätieteellisellämenetelmällä sanoisin, että nämä Bond-biisit ovat parempia silloin, kun mimmit ovat kehissä. Miesten esittämät biisit eivät oikein nouse listalla.

uuvana,
Totta. Monesti se on vähän sillä tavalla, että harvempi meistä edes muistaa Louis Armstrongin esittäneen Bond-biisin...