lauantaina, maaliskuuta 27, 2010

Yksi hyvä syy lisää

Ydinvoiman vastustamiselle tuli tänään yksi hyvä syy lisää, kun Fortumista päästeltiin ulos ajatus, että jos sille ei anneta nyt uutta lupaa, se uhkaa sulkea Loviisan ydinvoimalansa.

Hyvä idea. Loviisan ikääntyneet laitokset voisikin laittaa kiinni. Se pakottaisi myös valtion tekemään parempia energiapoliittisia strategiavalintoja, kuin tähän mennessä on nähty.

Valtiovarainministeriöstä on viime aikoina tullut varsin erikoisia ydinvoimalinjauksia. Ministeriössä kannatetaan näköjään myönteistä päätöstä kaikille kolmelle uuden ydinvoimaluvan hakijalle. Samalla kuitenkin ministeriö kertoo, että niitä ei saisi rakentaa yhtä aikaa.

Ne pitäisi ministeriön mielestä jaksottaa järkevästi tai muuten voimaloiden samanaikainen rakentaminen kasvattaisi "voimakkaasti investointihyödykkeiden kysyntää, josta todennäköisesti seuraisi rakennustoiminnan ja -markkinoiden ylikuumeneminen, rahoituksen riskilisän nousu ja työvoimapula".

Miksi ihmeessä niistä kolmesta sitten pitäisi päättää tämän eduskuntakauden aikana, jos niitä ei kuitenkaan saisi rakentaa silloin kun hakija haluaa? Kun kerran kolmen ydinvoimalan rakentaminen on hulluutta, niin ei kai sellaiseen koheltamiseen tarvitse lupaakaan antaa.

Toinen kummallisuus liittyy siihen, että jos kerran ministeriö ryhtyy jaksottamaan laitosten rakentamista, niin eikö se silloin puutu markkinoiden toimintaan? Eikös tämän ydinvoimabusineksen pitänyt olla läpeensä markkinavetoista?

Ydinvoimakeskustelu näyttää nyt päätöksentekijöiltä ylikuumtentuneen, kun yksi yritys kiukuttelee ja lähes kiristää ja valtiovarainministeriö vaatii yhdellä kädellä toista ja toisella jotain muuta. Jännityksellä odotamme mikä on seuraava säteilevä ajatusrakennelma.

Taitaisi olla pelkästään viisasta siirtää koko asia eduskuntavaalien yli, jotta kansalaiset saisivat sanoa asiassa oman sanansa vaalien kautta. Nyt näyttää siltä, että äänestyssitoumus on otettava käyttöön.

Oikea uusien ydinvoimalupien määrä on tasan nolla.

EDIT klo 17.26
Se piti vielä sanoa, että sekä työ- ja elinkeinomonisteriö että valtiovarainministeriö eivät haluaisi antaa ydinvoimalupaa Fortumille, jos niitä lupia myönnetään vähemmän kuin kolme. Syy tähän on kaiketi se, että he katsovat sähkömarkkinan silloin keskittyvän liikaa.

Koko ydinvoimastategia on on energiamarkkinan keskittämistä, joten jos sähkömarkkinoiden keskittyminen jonnekin on ongelma, miksi siis ollenkaan ajaa ydinvoimaa?

Tavallaan ministeriöissä on tehty oikeitakin havaintoja, mutta edelleen strateginen vastaus pulmiin on väärä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Et ole tainnut lukea tätä James Hansenin kannaottoa, jonka kerran linkkasin:

Tell Barack Obama the Truth – The Whole Truth

Tuohon suuntaan on syytä muokata asenteitaan. Obama ja hänen energiaministerinsä on jo ryhtynyt toimiin.

Vaiheinen kirjoitti...

Olen tuosta Hansenin tekstistä tietoinen ja siitä, mitä Obama suunnittelee. En ole samaa mieltä strategiasta, joka nojaa yhä edelleen mnateriaalisen kasvun kasvun tukemiseen.

Ihmiskunnan globaali höntyily ydinvoiman perään tullee osoittautumaan vielä pahaksi virheeksi.