sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Go Green kannattaa

USA:ssa on nyt arvioitu paljonko hallinto säästäisi, jos sen tietotekniikkaa päivitettäisiin energiaa säästävämpiin malleihin.

HP:n ja Intelin raporttien mukaan päivittämällä PCt, monitorit ja palvelimet energiapihimpiin vaihtoehtoihin ja ottamalla käyttöön energiaa säästäviä teknolgioita kuten virtualisointia, amerikkalaiset veronmaksajat voisivat säästää noin 275 miljoonaa dollaria vuodessa. Samalla myös energiaa säästettäisiin huimasti.

Esimerkiksi palvelinkeskusten sähkölaskuissa pudotusta olisi mahdollista saada aikaiseksi noin 40%.

Kuten Ted Samson sen sanoo, julkinen hallinto ei ole ollenkaan ainoa paikka, joka pystyisi hyötymään vihertävästä teknologiasta. Potentiaalia siis on sekä taloudellisesti, että ympäristöllisesti myös IT:ssä.

2 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Olisi hyvä jos kehittyvät taloudet Aasiassa ja Afrikassa pääsisivät suoraan käsiksi uusimpiin Go green -vaihtoehtoihin ja hyppäämään teknologiassa muutaman kehitysvaiheen ohi. Näin yksiselitteisesti se ei kuitenkaan valitettavasti tapahdu.

Vaiheinen kirjoitti...

Totta. Tuo kehittyvien maiden teknologinen kehitys tai teknologian siirto noihin maihin on myös ilmastonmuutoksen kohdalla kuuma puheenaihe ja siihen ainakin juhlapuheiden perusteella pyritään. Haaste on kuitenkin sen verran iso, että meidän on joka tapauksessa hyväksyttävä se, etteivät kehittyvät maat pysty siirtymään suoraan vihreimpiin mahdollisiin teknologioihin ja sitä myöten päästöt siellä tullevat kasvamaan.