perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Zango

Ennen vanhaan sähköpostissa liikkui sekä viruksia ja hoaxeja. Liikkuu niitä toki nykyäänkin, mutta viruksentorjuntasoftat pitävät pääasiassa tällaiset loitolla. Hoaxien osaltahan kyse on siitä, että ympäri verkkoa liikkuu sähköpostia, jossa esimerkiksi varoitetaan jostain hirmuisesta viruksesta ja että sama viesti pitää lähettää heti kaikille osoitekirjasta löytyvälle henkilölle, ja pahimmassa tapauksessa kenties ropeloida oma tietokone käyttökelovottomaksi. Ja leviävä virus on vain itse viesti.

Uusinta uutta tällä sektorilla on sosiaalisissa medioissa leviävät haittaohjelma. Fortinet varoittaa Facebookissa leviävästä Zango-mainosohjelmasta, joka on levinnyt jo miljooniin tileihin. Haittaohjelma ilmestyy käyttäjän sivulle kuin mikä tahansa pyyntö tekstillä "secret crush invitation".

Tällaista on osattu jo odottaakin, koska Facebookin kaltaisissa palveluissa voi liitellä ja jakaa nk. widgettejä, joilla ainakin periaatteessa voi käyttää hyväkseen selaimista löytyviä tietoturva-aukkoja. Suosio kun tuo mukanaan kaikessa toiminnassa myös varjopuolet.

Sinänsä Facebookin kaltaisen palvelun idea on ihan hyvä eli yhdistää ihmisiä toisiinsa ja antaa erilaisia tapoja kommunikoida toistensa kanssa. Kenties hieman hupaillakin siinä ohessa.

Facebookin widgeteissä on myös varsin rasittavia piirteitä, kun kaikenlaiset visailut haluavat levittää itseään pitkin käyttäjäkuntaa ja sitä myöten pyyntöjä asennella erilaisia kilkuttimia putoilee jo varsin maltillisellakin kaveripiirillä jatkuvasti ja koko ajan. Niitä kun omaan profiiliin liimailee, niin onhan siinä profiililla pituutta ja komeutta.

Mitä tämä sitten tarkoittaa pitemmän päälle koko konseptille ja sosiaalisen median toimintatavoille? Varmaankin sitä, että ajan myötä kyllästyminen näihin oikea-vai-vasen-aivolohko -leikkeihin kiihtyy ja elinkelpoiset widget-ideat jäävät henkiin. Kyllästymistä se toki ei estä, vaan itse palvelunkin on joskus uusiuduttava.

Zangon kaltaiset aidot haittaohjelmat (pelkästään typerä sovellus ei ole vielä haitallinen) taas aiheuttavat sekä pelkoa, että asianmukaista varovaisuutta käyttäjäkuntaan.

Lähtökohtaisesti nuo widgetit eivät ole haitallisia, mutta jos palveluissa alkaa leviämään oikeasti vaarallisia sovelluksia, se haittaa kyseisen sosiaalisen median liiketoimintaa. Pelko kun pitää huolen siitä, että turvallisia tai hyödyllisiäkin widgettejä ryhdytään karsastamaan.

Asianmukainen varovaisuus tällaisten kanssa ei koskaan ole haitaksi, mutta mistä käyttäjä tietää mikä on vaarallista ja mikä ei. Käyttäjät myös luottavat itse palveluun, joskus liiankin sokeasti eli terve järki näidenkin kanssa pitäisi olla. Jos se vain on mahdollista.

* * *

Kokonaan toinen pohdinnan paikka on se, voisiko Facebookin kaltaisesta mediasta olla laajempaakin hyötyä kuin myynti- ja markkinointi? Ja jos, niin missä?

Ei kommentteja: