Näkemyksiä

Uusin Skeptikko pulahti postiluukusta ja siinä käsitellään useampiakin mielenkiintoisia aiheita, mutta pari poimintaa jäi merkinnän arvoisesti mieleen Skepsisksen 20-vuotisjuhlapuheista.

Tieto-Finlandialla palkittu avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja puhui tilaisuudessa muiden aiheiden lisäksi myös tieteen ja median suhteesta.

"Vakavin ongelma Valtaojan mukaan on se, että tiedettä käytetään väärin mediassa. Media etsii sataprosenttisia totuuksia tietämättä että sellainen ei kuulu tieteen keskeiseen olemukseen. Esimerkkinä Valtaoja esitti ilmastomuutoskeskustelun, jossa sata tiedemiestä on sitä mieltä, että kyseessä on vakava ongelma. Silti heitä vastaa esitetään aina jonkun yhden vastarannankiisken mielipide, joka muuttuu yhtä vahvaksi kuin sata eriävää kantaa."

Niinpä. Lopulliset totuudet eivät kuulu tieteeseen, vaan jonnekin muualle ja sielläkin sellaiset kuullostavat pelottavilta. Median skuuppien metsästykseen kuuluu helposti toimintalogiikka, jossa yksi suuriääninen saa mediassa palstatilaa siinä missä suuri määrä vallitsevaa näkökantaa kannattavaa tutkijaa. Siinä, että erilaisia mielipiteitä pistetään lehteen, ei ole luonnollisestikaan mitään väärää, päinvastoin. Mittasuhteet tässä eivät kuitenkaan mediassa ole aina kohdallaan.

Ateistiksi tunnustautuva ja niinikään Tieto-Finlandialla palkittu kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) puhui varsin paljon uskonnosta ja uskonnottomuudesta.

"Siitä olen huolissani, kun seuraa mitä maailmalla tapahtuu ja Suomessakin, että kaikista vähiten näytetään joskus kunnioitettavan niiden vakaumusta, jotka eivät mitään uskontoa tai uskomusta tunnusta. Miksi heidän vakaumuksensa pitäisi olla jotenkin vähempiarvoinen tai vähemmin suojattu kuin joidenkin muiden uskonnollinen vakaumus? Tässä suhteessa tarvitsemme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa."

Todellinen uskonnonvapaus on valitettavasti vielä saavuttamatta nykyisessä maailmassa. Välillä tuntuu siltä, että erilainen uskonnollinen fundamentalismi on joko vallalla tai hiipimässä erilaisiin paikkoihin ja se saa myös painoarvoa sen erilaisissa muodoissaan. Kyse ei ole pelkästään islamista, vaan ilmiö on tuttu myös kristillisessä maailmassa. Kolikon toinen puoli on siinä, että erilainen uskominen saa osakseen koko joukon myötäelämistä ja ymmärrystä vaikka ei olisi aihettakaan, kun taas uskonnottomien rooli on olla kuin heissä olisi jotain kummallista tai vikaa.

Kummastakohan on juoru- ja iltapäivälehdissä kirjoiteltu enemmän juttuja, siitä kun joku tuli uskoon vai siitä, että joku on eronnut kirkosta?