keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Propelit kellumaan!

Ilmastonmuutoksen hillintä tuottaa myös liiketoimintaa. Niin myös Suomessa, jos vain haluamme.

Samaan aikaan kun äänekkäästi käytetään energiaa erityisesti energiaintensiivisen teollisuuden rakennemuutoksen kanssa painimiseen sekä ilmastomuutoksen hillinnän kustannuksista voivottelemiseen(*), ei juurikaan puhuta siitä potentiaalista, joka helposti jää käyttämättä.

Otetaan esimerkiksi nyt vaikka tuulivoima. Jo vuonna 2005 teknologiateollisuus arvioi, että 15 miljoonan euron vuotuisella panostuksella vuonna 2020 tuulivoimateollisuuden vienti Suomesta voisi olla 1,4 miljardia euroa (vienti oli jo 2005 noin 200 miljoonaa euroa) ja ala voisi työllistää 18 000 ihmistä. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Eräiden tuoreiden arvioiden mukaan uusiutuvan energian käytön kasvun lasketaan tuovan Suomeen yli 20 000 uutta työpaikkaa. Näihin lukemiin on laskettu paljon muutakin kuin tuulivoimaa, eikä nuo työpaikat tule itsestään, vaan se vaatii panostamista. Kukaan ei tule ketään hakemaan sohvan pohjalta töihin, eikä kukaan tilaa Suomesta modernia teknologiaa ellemme itse toimi asiassa aktiivisesti.

Suomessa on kuitenkin jääty omista tavoitteistakin jälkeen ja kehitys on ollut kansainvälisestikin arvioituna hidasta. Tutkitusti kyse on myös pessimististä asenteista. Ja tuo pessimismi on tyhmää ja osin seurausta siitä, että Suomea yritetään käyttää keskistetyn ydinvoimaan perustuvan energiantuotantostrategian koekenttänä.

Aikaa tuhlaavasta pessimismistä kertoo myös se, että Suomen tuulivoimateho on nyt noin 110 megawattia. Uutta tehoa nousi vuonna 2007 hieman yli 20 megawattia. Kasvuvauhti on alle sadasosan (voit lukea myös "alle 1 %") siitä vauhdista, jolla esimerkiksi Espanja rakentaa uutta tuulivoimaa. Vetää sanattomaksi tämä saamattomuus...

Maailmalla kasvuvauhti on juuri nyt kovaa sillä viime vuonna tuulivoimaloiden rakentaminen maailmalla kasvoi 27 %. Ja mihin painopiste on siirtymässä? Euroopasta USA:han ja Kiinaan. Kuka vielä väittää ettei markkinoita muka ole?

Ja USA:ssa tilanne vaikuttaa kehittyvän edelleen eli siellä yritykset kilpailevat vihreydellään. Sikäläinen ympäristöviranomainen EPA julkaisee listaa eniten vihreää sähköä (tuuli, aurinkopaneelit, vesivoima tai biopolttoaineet) käyttävistä yrityksistä ja organisaatioista. Listan kärjessä eivät hillu pikkupuljut tai ekofirmat, vaan Intel, Pepsi, US Air Force, Wells Fargo & Company ja niin pois päin. Ihan totta, on enää vaikea ymmärtää sitä vähättelyä, jota Suomessa uusiutuvaa energiaa kohtaan harjoitetaan niin teollisuuden kuin valtiovallankin taholta.

Tuulivoima on myös alue, jossa voi harjoittaa tutkimusta ja tuotekehitystä yhä edelleen. Ja siis tuottaa sitä kautta kilpailuetua markkinoilla. Otetaan nyt esimerkiksi Norjalaisen Statoilin Hydro, joka on merellä kelluva tuulivoimala, jotka vietäisiin avomerelle. Laskelmien mukaan ne tuottaisivat enemmän energiaa ja tulisivat halvemmiksi.

Tuulivoima voisi siis olla Suomessakin businesta, mutta rakentamalla energiastrategiaa keskitetyn tuotannon varaan ja väheksymällä tuulivoiman kaltaisia vaihtoehtoja, mahdollisuudet hukataan. Mahdollisesti lopullisesti.

Ainiin. Sen lisäksi, että tuulivoimalat ovat ilmastonmuutoksen hillinnälle hyödyllisiä ja potentiaalista liiketoimintaa, ne ovat Vaiheisen mielestä esteettisesti erinomaisen viileitä vekottimia.


(*) Se voivottelu muuten taitaa olla turhaa, sillä YLEn talousuutiset tietävät kertoa, että päästökaupan vaikutus sähkön hintaan on jäämässä oletettua pienemmäksi. Päästömarkkinat eivät saaneet sätkyä EU:n energiapaketista, lauha talvi seisottaa muutenkin hiilivoimaloita, vesivarastot ovat pullollaan ja yleinen talouden alakulo painaa myös päästölupien hintoja markkinoilla. Tietenkin monet näistä tekijöistä ovat väliaikaisia tai voivat kääntyä mihin suuntaan tahansa, mutta jälleen tuli kuitenkin nähtyä se, että pirujen maalaileminen seinille ei vastannut toteutuvaa todellisuutta.

1 kommentti:

I. Simes kirjoitti...

MOi! Kiitos haasteesta, vastasin siihen! terv. IStori