Epäluulo
Näin alkavan viikonlopun kunniaksi tekisi mieli ruotia viimepäivien päättömiä ydinvoimapuheita. Kuulemma 2-3 kolme uutta ydinvoimalaa pitää ydinvoimalobbareiden mukaan saada ja mieluiten heti, vaikka siinä ei olisikaan tolkkua. Edes ministeri Pekkarinen ei ole oikeassa siinä, kun hän sanoo, jotta vain yksi uusi tarvitaan. Meillä ei ole vielä edes sitä viidettä virhettä ja kuudennen rakentaminen osoittaisi vain sen, että tuhlaamiseen perustuva strategia saa jatkua, eikä sille haluta edes nähdä järkevää vaihtoehtoa kuten monissa muissta Euroopan maissa on tehty. Kestävästä kehityksestä tuossa puhteessa ei ole tietoakaan, vaikka ilmastonmuutoksen hillinnästä ydinvoimaloiden kohdalla höpistäänkin..
Mutta ei jaksa tänään tuosta enempää (ja eiköhän se kanta siinä tullut jo sanotuksi).
Mutta yksi hiukan tuumituttava uutinen meistä suomalaisista iski silmään. Me olemme eurooppalaisittain ahkeria netin käyttäjiä, siinä ei ole mitään kummallista. Mutta me olemme myös yksi Euroopan epäluuloisimmista nettikansoista.
Eurostatin selvitysten mukaan suomalaisista lähes puolet ilmoitti tehneensä ostoksia netissä, mutta yli neljännes ilmoitti, ettei osta netistä mitään tietoturvaan liittyvien pelkojen EU:n alueella ostosten tekemistä netissä pelkäsi keskimäärin vain 12 prosenttia. Samaan aikaan suomalaiset ovat Euroopan ahkerimpia käyttämään pankkipalvleuita verkossa eli 84 prosenttia suomalaisista hoitaa pankkiasiansa netissä.
Siis me uskomme raha-asiamme netissä hoidettavaksi, mutta monet eivät uskalla ostaa verkosta mitään. Tässä on verkkokauppiailla pohdittavaa. Mikä pankeista noin periaatteessa tekee tietoturvallisempia kuin esimerkiksi matkalippuja myyvän verkkokaupan?
Sekö, että suomalaiset ylipäätänsä luottavat pankkeihin, mutta eivät ehkä ihan samassa mittakaavassa matkatoimistoihin? Se ei ole tietoturvan kannalta kestävä argumentti.
Verkossa asioinnin esteenä epäluulo ja luottamuksen puute on varsin merkittävä asia. Siitä kun ei pääse eroon edes opiskelemalla, toisin kuin esimerkiksi teknisistä käyttöongelmista. Palveluiden pitäisi ensisilmäyksellä pystyä vakuuttamaan asiakas palvelun luotettavuudesta.
Sitä uutinen ei kerro, kuinka paljon luottamusta julkisiin palveluihin kansalaiset asettavat. Suomi on kuitenkin julkisten sähköisen asioinnin palveluissa eurooppalaista keskikastia eikä voi sillä sektorilla henkseleitä paukutella.
Tekstit
2 kommenttia:
Minä kyllä ostan netin kautta.
Pettymyksiä ei myyjien suhteen ole kertynyt. Sen sijaan Itellan palvelu ei ole aina tominut ja kyseisen instituution kanssa tavallinen tallaaja jää aina toiseksi, ellei nyt sitten lähde välituksen tielle. Jos omat ongelmani kiinnostavat, niistä saa kattavan kuvan blogini joulun alla kirjoitetuista jutuista.
En voi sanoa mitenkään luottavani pankkeihi, mutta pankkien tietoturvaratkaisuihin on nyt vain tyydyttävä, jos aikoo välttyä elämää hankaloittavalta asioinnilta konttoreissa, pitkiltä jonotuksilta ja siltä, että kaikki jonottajat tietävät, mitä hoitelen. Maksan siis nettiostokset verkkopankin tai postiennakon kautta. Luottokortin numeroa en ainakaan vielä ole bittiavaruuteen sinkauttanut.
Suomalaisten verkkopankkien turvallisuus on varsin hyvällä tasolla ja niihin lähtökohtaisesti voi luottaa. Onhan tosin niihinkin kohdistunut uhkia kuten kaikenlaisia salasanojan kalastelusähköposteja ja huijaussivuyrityksiä. Kun pitää huolen siitä, että varmasti on pankin sivustolla (pankin verkkopalveluissa on ohjeita tästä), voi suhteellisen turvallisin mielin hoitaa pankkiasiansa.
Verkkokaupoissa on tietysti variaatioita enemmän, mutta en käsittelisi millään välineellä mitään rahaa sellaisessa verkkokaupassa, josta ei löydy uskottavia tietoja kuten osoitetta ja toimipaikkaa, puhelinnumeroa tai oikeita henkilöitä. Jostain täytyy se oikea yritys tarvittaessa löytyä. Lisäksi, jos turvajärjestelyt ovat liian löperöitä, niin hankkimatta jää.
Lähetä kommentti