perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Pistetäänkö suodatus myös huutokaupalle?

Sisäasiainministeriössä on käynnissä pohdinta siitä, ovatko Bidster ja FiksuHuuto -huutokaupat mitään huutokauppoja, vaan pikemminkin arpajaisia. Herätys tuli kun, noin 180 000 €:n asunto irtosi bidsteristä 22,85 €:lla. Jos toiminta katsotaan arpajaisiksi, vaatii toiminta arpajaisluvat ynnä muut, jotta se ei olisi ihmisten huijaamista huutokaupan nimissä.

Sisäministeriö on kuitenkin tällä erää aseeton, sillä Bidster on Lontoossa toimiva ruotsalaisten omistama yritys, joka operoi Maltalta käsin. Maltan lakien mukaan sen toiminta on laillista, eikä kyseisten arpajaisten voittoa voida enää verottaa Suomessa. Ilmeisesti tämä verotulojen menetys on herättänyt suomalaiset virkamiehet asiassa.

Ainoa mahdollisuus puuttua asiaan on evätä toiminta Suomessa ja tehdä se asetuksen perusteella. Saksassa on asetukset saatettu voimaan tämän vuoden alussa. Saksalaisen setuksen perusteella viranomaiset voivat estää laittomien pelien tieto- ja rahaliikenne. Suomessa asetus saataisiin voimaan aikaisintaan vuonna 2009. Ei ole nopeaa meidän byrokratiamme.

Eli. Puuhaavatko virkamiehet siis lisää nettiliikenteen suodatuksia? Tällä kertaa kohteena ei siis olisi lapsiporno, vaan arpajaisiksi luokiteltavat "huutokaupat" tai siis huutokaupat, jotka eivät Suomen lakien olisivat tulkittavissa arpajaisiksi, mutta eivät välttämättä kaikissa muissa EU-maissa.

Mikä tässä suodatuksessa oikeastaan olisi perustelu? Verotus? Se ettei se noudata suomalaista arpajaislakia? Se, että suomalaisille tarjotaan suomeksi palveluita Maltalta?

Ei sillä, että huijaaminen pitäisi sallia, tapahtui se missä tahansa, vaan kyse on nyt keinoista. Ryhdytäänkö jälleen rajoittamaan pääsyjä jollekin sivustoille vai olisikohan syytä pohtia asiaa toisenkin kerran. Ja sitä paitsi, ketäköhän tuossa yksittäisessä tapauksessa lopulta huijattiin? Muita asiakkaita (joiden kenties voidaan olettaa lukeneen palvelunkuvaus) vai verottajaa?

Mitä seuraavaksi haluttaisiin suodatella meiltä kuluttajilta? Nettipokerista on jo keskusteltu.

Suomi oli sanavapausarvioinneissa ihan hyvillä sijoilla jokin aika sitten, mutta käykö tässä kuten on käynyt tietoyhteiskuntavalmiuden osalta eli sijoitus alkaa putoamaan vauhdilla.

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Poliisi on oikeassa ja väärässä

Sensuurihölmöily saa yhä edelleen tyhmempiä piirteitä. Ehkä tämä tästä...

Poliisi myöntää, että on www-sisältöjen sensuroinnissa käytetty tekniikka on voinut johtaa siihen, että sensurointi ei kohdistu pelkästään lapsipornografiaa sisältäviin sivuihin. Poliisin mukaan sivujen sisältö on voinut muuttua, sisältö voidaan tuottaa saattumanvaraisesti palvelimella olevasta aineistosta tai sivut voidaan tuottaa katselijan käyttämän tietokoneen DNS-osoitteen mukaan.

Omien sanojensa mukaan sisältöjä koskevissa väitteissä voi tiedon jatkuvan muuttumisen vuoksi olla sekä oikeassa että väärässä ajankohdasta riippuen. Kivaa filosofointia. Poliisi on siis ollut koko ajan sattumanvaraisesti oikeassa ja väärässä.

Asiassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, nykyinen tekniikka toimii noin. Hämmentävää on se, että keskusrikospoliisi ei tätä ole ilman julkista meteliä suostunut ymmärtämään. Joko koko asiaa ei ole ymmärretty tai sitten siitä ei ole välitetty ja on oletettu etteivät kiltit suomalaiset siitä mitään välitä. Kumpi näistä tulkinnoista olisi sitten pahempi, tiedä häntä. Huonoa julkisen hallinnon toimintaa joka tapauksessa.

Sitäkään poliisi ei sano, että sen käyttämä menetelmä ei siis ilmeisesti täytä lain edellytyksiä eli sitä, että pääsy ulkomaisille lapsipornosaiteille estettäisiin. Sen sijaan poliisi selittää lähteneensä liikkeelle samalla suodatustekniikalla kuin mitä esimerkiksi Norja, Ruotsi ja Tanska ovat jo vuosia käyttäneet.

Noinkohan? Jos kerran ovat sotkeneet saitit ja IP-numerot sujuvasti keskenään, niin pistää epäilemään myös tulkintaa siitä mitä tekniikkaa muualla on käytetty. Ja sitä paitsi, jos norjalaiset eivät hölmöilystä nosta meteliä, niin miksi ihmeessä siitä pitäisi seurata se, että meidän pitäisi olla nokka tukossa? Siihenhän tuo poliisin tiedote tuntuu viittaavan.

Sekin on nyt sitten selvinnyt, että tarkempi URL-pohjainen kelpaa nyt poliisille ja sitä on FiComin toimesta jo aikaisemminkin esitetty. Siis mitä? Poliisille on jo valmisteluvaiheessa ehdotettu toimivampaa teknistä menetelmää, mutta ei ole kelvannut?

Jos ja kun nyt sellainen menetelmä otetaan käyttöön, laskun pakkoproxyistä joutuvat maksamaan kuluttajat eli nettiyhteyksien hintaan se pistetään. Eikä mahdollinen muutoskaan kaikkia porsaanreikiä tuki (vaikka menetelmä paljastaa lapsipornosaitit pedofiileille, kuten kansanedustaja Kasvi on huomauttanut).

Eli tolkkua asian tekniseen puoleen saattaa olla kuluttajien rahoilla olla tulossa, mutta itse sensuurin periaatteellisimpiin ongelmiin tämäkään ei puutu (ne "salaiset listat" jne.). Periaatteelliset asiat eivät toki ole enää pelkästään poliisin asioita, vaan enemmänkin poliitikkojen. Kysymykset lähtevät liikkeelle siitä, että laki antaa poliisille mahdollisuudet tehdä ihan omia tulkintojaan ja toimia asiassa kuten parhaaksi katsoo.

Ja edelleenkään laki ei siis näytä vaikuttavan yhteenkään lapsipornosivustoon sillä tavalla, että niitä pistettäisiin kiinni. Missä on se poliisiyhteistyö ja toiminta, jolla näitä sivustoja oikeasti voidaan saattaa edesvastuuseen aineistostaan? Nyt tulokset lapsipornon kitkemiseksi ovat menneet näpertelyksi.

Kun sitten on ehdoteltu, että operaattorit ryhtyisivät valvomaan sisältöjen liikettä, on Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom oikeassa siinä, operaattori ei voi eikä saa olla se, joka päättää, mitä viestintää verkossa estetään. Operaattorille ei voi jaella poliisin valtuuksia, se nyt vasta tyhmää olisi.

Tämä keskustelu osoittaa yhä uudestaan sen, että nykyiset poliitikkomme eivät oikeasti ymmärrä sitä, miten netissä asiat toimivat. Eivätkä edes ymmärrä kysyä ennen hutilointia.

keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Taasko meitä vedetään nenästä?

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen lobbaa ydinvoimaa ja vähättelee esimerkiksi tuulivoimaa MTV3:n uutisissa.

Yksi argumentti, jota energialobbarit yrittävät syöttää nieleskeltäväksi koukkuineen on tässä (sitaatti Naukkariselta): "Energian kulutus tulee lisääntymään. Väestömäärä kasvaa, teollisuuden volyymi toivottavasti kasvaa ja yleinen hyvinvointi Suomessa kasvaa. Nämä kaikki tulevat lisäämään energiankulutusta".

Väestömäärä varmaan kasvaa, mutta on myös tiedossa että vuonna 2030 kuolleisuus tulee ylittämään syntyneisyyden ja demografinen peruskuvio ei ole mitenkään dramaattisesti muuttunut, emme ole kokemassa väestöräjähdystä.

Toivotaan, toivotaan... se on suosikkikappale takavuosilta, sen perusteella ei pitäisi rakentaa yhtään ydinvoimalaa. Tosin viidettä ydinvoimalaa näköjään tehdään myös toivomalla, asiallisen insinöörityön sijaan.

Jos teollisuus jatkaa nykyistä kehityspolkuaan Suomessa, pistetään paperi- tai sellutehtaita kiinni Suomessa vielä ennen kuin rakenteilla oleva ydinvoimala on käytössä. Missä ovat ne suuret metalliteollisuuden hankkeet, jotka perustelisivat massiivisia investointeja energiantuotantoon? Lisäksi myös teollisuudessa tehostetaan toimintaa ja siten sähkön kulutusta. Siis tämä volyymiteollisuuden varaan ydinvoimaloiden toivominen perustuu aika heikkoon analyysiin.

Hyvinvointi muka kasvattaa energian (Naukkarinen ilmeisesti tarkoittaa 'energialla' sähköä) kulutusta? Siis miten? Nyky-Suomessa kerskakulutus ja tuhlaaminen kasvattaa energiankulutusta, ei ihmisten perushyvinvointi.

Lähtökohtaisesti energiateollisuus ilmeisesti toivoo Suomesta energian vientimaata ja yleiseurooppalaista ydinvoimalafarmia, joka voisi sähköntuotannon ylijäämän myydä ympäri Eurooppaa. Samalla ydinvoimalobbarit ohittavat kysymyksen siitä, että samalla me kantaisimme myös muiden riskit ja jätteet.

Energiantuotantokapasiteetin rakentaminen hulvattomasti yli oman tarpeen (mitä muuta se 3 ydinvoimalan unelmointi on?) on myös alhaisen jalostusasteen tuotantostrategian omaksumista nk. osaamista tukevaan Suomeen. Se taas olisi kerrassaan hölmö strateginen valinta etenkin kun nämä energiafirmat ja ydinvoiman rakentaminen valuvat hiljalleen ulkomaiseen omistukseen.

Lobbaaminen on siis jälleen käynnissä ja kohta meille taas kerrotaan jälleen kuinka ei ole muita vaihtoehtoja kuin rakentaa lisää ydinvoimaloita. Nyt 2 tai 3 ja sitten ehkä lisää ja lisää. Syitähän löytyy ja lisää keksitään, jos on tarpeen. Se viideskään ydinvoimala ei ole valmis, eikä kukaan taida tietää pystytäänkö nykyisistäkään aikatauluista pitämään kiinni, tänäänhän TVO kertoi ettei heille ole toimitettu vasta kuin puolet suunnitteluaineistosta? Käsivarallako siellä rakennustoimia tehdään?

Ydinvoiman voimakas lisärakentaminen, tai ylipäätänsä lisärakentaminen, olisi Suomelle pahanlaatuinen strateginen virhe. Se veisi bulkkituotantoon perustuvaa yhteiskuntaa kohden unohtaen ajattelun osaamisesta ja innovaatioista.

Vaihtoehtoja on, sanoivat ydinvoimalobbarit mitä tahansa.

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

TV-lupa off

Tuli katsottua verta kiehuttava ohjelmaa; Ylen TV2:n Ajankohtaisen kakkosen lupamaksuiltaa.

Ohjelmassa keskusteltiin siitä, miksi ihmiset irtisanovat televisiomaksujaan. Syitä löytyi niin Ylen naapurikanavien ohjelmistoista kuin Ylen kanavien tekstityksen tökkimisestäkin. Yle on kuulemma hyvä, mutta kuluttajat eivät kuulemma näe yhteyttä lupamaksujen ja Ylen hienoksi kehutun ohjelmiston välillä. Pidetäänköhän tv:n katsojia ihan oikeasti noin tyhminä?

Kuten viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) sanoi, tv-maksua ei makseta Ylen ohjelmista, vaan siitä että on mahdollisuus vastaanottaa tv-signaalia. Se on totta sinänsä, mutta mitä sitten?

Ohjelman opiskelija totesi, että lupamaksu on yksinkertaisesti liian kallis ja vähän käytetty. Aikaa voi viettää myös netissä tai muuten. Joku nerokas totesi, että samassa tv-maksussa kustannetaan myös Ylen nettipalveluita ja radiota. Jos ne halutaan maksulliseksi, niin pistetään ne sitten maksullisiksi. Ei MTV3:kaan veloita muista palveluistaan erikseen.

Yksi suosikkiselitys tuntui olevan se, että telkkaria voi katsella vaikka lupaa ei maksaisikaan. Ikääkuin kansalaisilla olisi taipumus rikkoa säädöksiä ja tämä taipumus selittäisi nyt lupamaksuista irtautumisen joukolla. Epäloogista, eikö?

Ja sitten alkoi höpötys siitä kuka on keskustellut mistäkin ja voiko kansanedustajat ottaa kantaa johonkin, kun on työryhmät asetettu pohtimaan innovatiivisia ratkaisuja. Panokset ovat Ylen toimittajan mielestä kovat. Vertailua tehtiin lupamaksuilla kustannettavaan BBC:hin. Tässä vaiheessa paloivat hihat.

Höpinä ohjelmien tekstityksestä tai sen tökkimisestä on toissijaista ja missä on se selvitys, joka edes osoittaa koko ilmiön todeksi?

Jos tv-maksua sitä vertaa vaihtoehtoisiin tapoihin käyttää aikaa, saadaan perspektiiviä hintaan. Otetaan nyt vertailuun vaikka elokuvat teattereissa. Samalla rahalla näkee noin 24 Finnkinon elokuvaa (tuleeko sieltä vuodessa edes niin monta katsomisen arvoista?) tai noin 54 Orionissa esitettävää laatuelokuvaa. Vuoden lupamaksulla ostaa 10-30 kirjaa (divarista tai kirppikselä hyvässä lykyssä lähemmäs 100) tai 10-30 cd- tai dvd-levyä. Ja niin edelleen. Ei sinänsä mullistavaa, mutta kummasta on enemmän hengen ravinnoksi 30 pokkarista vai "Se on siinä"-löpinästä?

Pelkästään tapa, jolla digi-tv on toteutettu antaa tarpeeksi syitä pistää luvat hyllylle. Kotitalouksia on pistetty tosiasiassa ihan turhaan ostamaan enemmän tai vähemmän toimivia digibokseja ihan turhaan miljoonilla euroilla.

Vaiheisen tv-lupa on irtisanottu päättymään samana päivänä kun aiemmin tässä blogissa kritisoitu kaapelitalouksien analoginen signaali loppuu. Eikä lupa tai tv-signaali tule takaisin ennen kuin joku vastaa jotain järkevää pariin olennaiseen kysymykseen:

- Mikä on oikeasti tämä kulttuuritehtävä, jota Yle suorittaa ja millä tavalla se muka näkyy? Yksittäiset ohjelmat eivät ole mikään vastaus. Miksi tätä toimintaa pitäisi rahoittaa?
- Mitä lisäarvoa sisällöllisesti digi-tv tavallisen auviovisuaalisen kulttuurin ja viihteen kuluttajan elämään tuo? Mitä sellaista tuutista tulee, jota ei rahalla tai ilman muualta saa?

Lupaan keittää kahvit tv-luvan tarkastajalle, joka tekee turhan reissun. Häntä kuulemma odottaa työttömyys, jos ohjelmassa esiintynyttä ministeriä on uskominen.

Bensakuponkeja?

Puheenjohtajakandidaatti Erkki Tuomioja (sd.) ehdottaa bensakuponkeja. Ehdotetussa systeemissä bensiininkäytölle määrättäisiin katto ja että jokaiselle suomalaiselle jaettaisiin bensiinikuponkeja, jotka halutessaan voisi myydä. Ehdotuksen mukaan näin syntyisi ympäristöystävälliset bensiinimarkkinat ja ne, jotka eivät tarvitse bensiiniä, saisivat rahaa myydessään kupongit. Ympäristöystävällisimmät voisivat repiä omat bensakiintiönsä, jolloin niitä ei voisi käyttää ensinkään.

Ehdotus on sukua sille keskustelulle, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi pitäisi päästökiintiöt tuoda yksilötasolle, jotta jokainen näkisi oman kulutuksensa seuraukset ja ympäristöön jättämän jalanjälkensä. Tällaista menettelyä on ehdotettu esimerkiksi Iso-Britanniassa.

Oman kulutuksen tuominen näkyväksi olisikin tärkeää siksi, että pystyisimme itse vaikuttamaan asioihin. "Sitä johdat mitä mittaat" toimii tässä mielessä myös yksilötasolla. Siksi myös laihduttajille annetaan ihan ensimmäisenä ohje punnita itsensä säännöllisesti.

Tuomiojan ehdotukselle ei kuitenkaan ole odotettavissa mitään suurta menestystä. Asiassa on nimittäin haittapuolensa eli bensan säännöstelyn myötä syntyisi myös pimeät markkinat. Se tarkoittaisi salakuljetusta Venäjältä tai muualta Euroopasta. Se taas toimisi koko ideaa vastaan ja siirtäisi kulutuksen hallitsemattomaksi. Kansalaisten kuponkien jälkimarkkinat eivät olisi sinänsä mikään ongelma, joskin bensavero itseasiassa hoitaa samaa asiaa eli ne, jotka eivät käytä bensiiniä eivät myöskään maksa veroja.

Eli ei taida toimia ehdotus, vaikka sinänsä ihan näppärältä kuullostava avaus olikin.

Niin. Hiilidioksikiintiöiden vieminen kuluttajien tasolle poikkeaa bensasta siinä, että hiilidioksidin kohdalla pimeiden markkinoiden syntyminen ei tapahdu ihan samalla tavalla kuin bensiinin eikä hiilidioksidi itsessään ole kuluttajille kovinkan haluttava hyödyke, toisin kuin bensiini.

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Sivistysvaltion koko kuva?

Päivän uutisten otsikot kertovat kaiken sivistysvaltiostamme:

"Suomalaiset tutkijat elävät köyhyydessä"
"Yliopistoharjoittelijoita käytetään usein halpana työvoimana"

Kukas se mainostikaan takavuosina kovasti, että "koulutus kannattaa aina"? Ei näytä ainakaan Suomessa kannattavan. Nykyään kannattaa mennä raksalle duuniin ja unohtaa väistöskirjat sun muut korkeinta mahdollista tutkimusta edistävät pyrinnöt.

Voisiko siellä opetusministeriössä joku ryhtyä tekemään asialle jotain niin kauan kun meillä vielä on tutkijoita ja muita sivistyksestä kiinnostuneita? Samalla voisi lopettaa ainakin osan pikkunäppärästä "rakenteellisesta uudistamisesta" ja koittaa keskittyä torjumaan laadun rapautumista. Niillä organisaatiokaavioiden piirtelyillä kun sellaista ei tunnetusti saavuteta.

Vuotospähkinä

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi, ettei Vuotoksen rakentamiseen tarvittavaa poliittista enemmistöä ei ole tällä hetkellä olemassa, joten hallituksella ei ole edellytyksiä viedä Vuotos-hanketta eteenpäin.

Eli tällä hallituskaudella on turha haikailla Vuotoksen rakentamisen perään. Piste.

Vai onko se nyt sitten piste? Vaikka tuomioistuimet ovat eri kerroksissa todenneet ettei nykyisillä lakipykälillä ole mahdollista ryhtyä kyseisen tekoaltaan rakentamiseksi, pomppaa hanke milloin kenenkin intohimojen vuoksi poliittiselle agendalle. Mikään ratkaisu mihinkään energiakysymykseen Vuotos ei ole, enemmänkin poliittista pullistelua.

Yksi eettinen kysymys tässä on. Milloin ja miten tämä löysässä narussa roikottaminen Vuotoksen osalta loppuu? On kohtuutonta, että vain tekoaltaan rakentaminen on lopullinen ratkaisu, ei alueen suojelu. Yhteiskunta on toimintalogiikaltaan vajaa, jos tähän ei löydy ratkaisua.

"Jo riittää"

Noniin. Suomalaisen nettisensuurin vastustaminen on siirtymässä uudelle tasolle eli pois netistä. Suunnitteilla on mielenosoitus sensuuria vastaan.

Suomalaisen internet-sensuurin tiimoilta on avattu nettisivusto ja siellä myös mielenosoituksen suunnittelua koskettava osio.

Tässä ei siis ole kyse lapsipornosta, vaan sensuurista ja siitä kuinka sitä Suomessa harjoitetaan.

Antaapas katsoa mihin tämä vielä kehittyy vai kehittyykö. Suomalaisittain tyypillistä olisi sellainen kehityskulku, että hetki äänekkäästi vastustetaan ja sitten asia hiljenee, jonka jälkeen poliisille myönnetään lisää valtuuksia, koska he itse sanovat niitä tarvitsevansa. Nythän poliisi saa käyttää salaisia listoja, joiden osalta todellisuutta ei näytä valvovan kukaan.

Kriitikoiden osa näyttää menettelyssä karulta eli julkiseen puolustautumiseen on aika vähän välineitä, kun materiaali on poliisin toimesta määritelty salaiseksi (vaikka se teknisin keinoin onkin paljastettavissa).

Suomessa on ylipäätänsä lisätty poliisin valtuuksia eri suunnissa viime vuosikymmeninä varsin mittavasti. Perusteluna on käytetty sitä, että rikollisten keinovalikoima laajenee ja poliisin pitää pysyä perässä. Perustelussa on pointtinsa.

Silloin kun polisilla on mahdollisuus loukata kansalaisten perusoikeuksia, on myös menettelyiden valvonnan oltava kohdallaan. Nyt homma ei ehkä ole toiminut oikein ja kehityspolku ei näytä lupaavalta. Mitkä ovat ne seuraavat asiat, joiden perusteella sensuuria saa ryhtyä käyttämään hyväksi?

Lapsipornon kohdallahan tilanne näyttäisi olevan se, että suodatus ei toimi ja itse hyvää tavoitetta ei sillä keinolla saada toteutettua. Miksi niitä lapsipornosaitteja (jotka sijaitsevat esimerkiksi Euroopassa) ei yritetä saada suljettua kokonaan (esimerkiksi Suomessa laki antaa tähän selvät välineet)?

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Lyhyesti sensuurista

Päivän toisena entrynä lyhyesti, etteivät käynnissä olevan sensuurikeskustelumme laineet pääsisi unohtumaan ihan heti, pari lyhyttä merkintää aiheesta ja yksi ilmoitus. Päivän päätarina on kuitenkin tämän jälkeen.

* * *

Matti Nikkin sensuroidusta saitista ja sen sisältäneestä listasta on nyt myös Hollannissa tehty havaintoja. Het Parool -lehti ja hollantilainen toimittaja, kirjailija ja feministi Karin Spaink tutki mitä listan sisällään pitämät 138 hollantilaista sivustoa ovat. Osa sivustoista on sellaista, jotka myös hollantilaisittainkin pitäisi lastensuojelun nimissä laittomia, joskin sijaitsevat suurten operaattoreiden palvelimilla. Listalta löytyiä kuitenkin myös kymmeniä sivustoja, joita tähän kategoriaan ei pitäisi luokitella.

* * *

Skrubu pisti poliisin suodatetuille sivuille kyhätyn ilmoituksen laaduntarkastukseen ja totesi sen kelvottomaksi valtion omilla laatukriteereillä mitattuna. Sivun saavutettavuus ja esteettömyys on vähemmän hyvä, joten eipä kaikki taida edes sinne päästä.

* * *

Ilmoituksena todettakoon, että Vaiheinen pisti erääseen entryyn liitetyn kommentin pannaan, koska se ei liittynyt varsinaisesti itse asiaan, tarkoituksellisesti pyrki loukkaamaan erään väestönosan uskonnollisia käsityksiä sekä pyrki toimimaan ilmeisesti jonkinlaisena kunnallisvaalimainoksena.

Kyseinen viesti on tallessa, mutta sitä ei enää julkaista.

Kaksi ensimmäistä syytä ovat kaiketikin itsestään selviä ja kolmannesta todettakoon, että kunnallisvaaliehdokkaiden itsensä mainostamiselle on omat areenat. Todettakoon vielä, että ko. kommentin osalta eräät lain asettamat rajat saattoivat ylittyä, jonka vuoksi kyseinen viesti pidetään toistaiseksi tallessa.

* * *

EDIT klo 22.35:

Merkattakoon tiedoksi (kaksi ekaa via Kari Haakana)
- Google Docsista löytyy linkit nettisensuurikeskustelun lehtijuttuihin ja muihin.
- Viestintäministeri jatkaa entisellä linjallaan eikä edelleenkään näytä ymmärtävän valitun sensuurimenetelmän ongelmaa ja sitä, ettei sillä näytetä poistettavan netistä oikeasti yhtään lapsipornosivua, mutta estetään pääsy lapsipornoa sisältämättömille sivuille.
- Iso osa nettioperaattoreista ei vielä edes suodata liikennettä poliisin listoilla. Poliisi sen sijaan toteaa että järjestelmä ei tule koskaan olemaan kattava, koska se olisi hyvin vaikea toteuttaa. Ministeri Lindéniä se häiritse, vaan hän haluaisi lainmuutoksen, joka velvoittaisi operaattorit yhteistyöhön poliisin kanssa.
- Netissä kerätään adressia, jossa vaaditaan viestintäministerin eroa. Sen on allekirjoittanut tähän mennessä lähes 10 000 henkilöä.

Demokratiaa!


Koska nykyään ihan ministeritasolla kannatetaan kaikenlaisia median ikärajoituksia ja muita vastaavia, annettakoon tämän entryn osalta ikärajasuositus: Seuraava teksti saattaa aiheuttaa ahdistusta suurten ikäluokkien edustajille (syntyneet vuosina 1945-50) tai näiden ikäluokkien vanavedessä kulkeville.

Tämä uutinen meni aika vähällä ohitse eilen: Oikeusministerin mielestä suomalainen demokratia on kriisiytymässä. Uutisen mukaan alle puolet suomalaisista pitää demokratiassa elämistä tärkeänä ja suomalaisnuorten usko omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa on Euroopan huonointa.

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan demokratian kriisiytyminen ja suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunteen puuttuminen voivat johtaa rikollisuuden ja väkivallan selvään kasvuun sekä nuorten syrjäytymiseen.

On varsin hälyttävää, jos alle puolet suomalaisista pitää demokratiassa tärkeänä? Ilmeisesti toiselle puolikkaalle kelpaisi demokratian kanssa yhtä hyvin teokratia, diktatuuri, oligarkia tai joku muu vallan käytön muoto. Varmaankin yksi kannatusta saava vallanmuoto on eräänlainen EVVK-anarkia, jossa "ei oo mitään välii, koska mua ei kuunnella kuitenkaan".

Ongelma on tietysti monisäikeinen.

Onko oikeusministerin kuvailema uhkakuva totta? Lienee, niin ettei sitä täysin pystytä kiistämäänkään ja erilaiset kyselyt osoittanevat asenneilmastossa piilevän kuvaillun ongelman.

Jos itse ilmiön olemassa oloa pidetään totena, on kysyttävä missä vika? Onko ongelma demokratiassa itsessään vai siinä kuinka sitä on käytetty tai käytetään?

Demokratia on myös kompromisseja, individualisoituvalle ja pirstaloituvalle asenneilmastolle se voi olla ongelmallista, kun asiat eivät mene juuri niin kuin minä haluan, vaan enemmistön tahto esiintyy ikäänkuin neuvotteluiden tuloksena ja jonkinlaisena tasapäistettynä kuvauksena erilaisista optimaalisista tavoitteista. Demokratiassa kaikki eivät voi saada kaikkea, asioista päätetään yhdessä ja arvovalintoja tehden.

Varsinkin EVVK-porukalle tämä on kaikesta päätellen vaikeaa, koska käsitys oikeasta on herkästi se käsitys, jota itse kukin, vain ja ainoastaan itse kukin meistä kantaa. Muut ovat siis jollain tasolla väärässä. Ja koska päätökset eivät ole sellaisia, kuin minä itse haluan, niin ei sitten niillä ole mitään väliä.

Demokratialle vaihtoehtoiset mallit ovat herkästi kaikki sellaisia, joissa jokin yksilön ulkopuolinen suurempi voima, viisas diktaattori tai joku kaikkea ajatteleva ottaisi ja hoitaisi viisaita ratkaisuja. Nämä eivät johda kuitenkaan siihen, että yksilö - laajasti ymmärrettynä - voittaisi, vaan systeemi itsessään tulee puolustettavaksi tai sitten vain harvat hyötyvät. Se on nähty siellä missä demokratiaa poljetaan milloin milläkin syyllä. Tässä suhteessa itseasiassa tällainen EVVK-asenne ja muut mallit ovat pitkälti samalla viivalla.

Meillä on käytössä edustuksellinen demokratia, jossa valitsemme lainsäädäntötyötä varten edustajamme vapailla vaaleilla. Onko ongelmana se, että edustuksellisuus kadottaa kansalaisten otteen asioihin vaikuttamisesta ja vaaleista toiseen valitetaan, että kansanedustajat ja muut ajattelevat vain itseään (mitä he tarkkaanottaen eivät aina tee)?

Suoraa vaikutusvaltaa varten meillä olisi käytettävissä kansanäänestykset ja muut menetelmät, joita varsin harvoin käytetään. Lisäksi julkinen keskustelu ohjaa asenneilmastoa ja vaikuttaa päätöksiin (uskokaa tai älkää). Näistä ensimmäisessä olisi mahdollista nykyään kehittää aikalailla uusia keinoja, jos haluttaisiin. Jälkimmäiseen nykyään osallistuvat yleensä vain äänekkäimmät ja muut yhdenasian kannattajat. Yksi äänekkäistä ryhmistä ovat suuret ikäluokat, vaikka sitä ei välttämättä sellaiseksi koe, koska he ovat yleensä establishmenttia ja ikääkuin itseoikeutettuja kommentoimaan kaikkea.

Jos ajatellaan niin, ettei omilla mielipiteillä ole merkitystä tai ettei yksilöllä ole vaikutusmahdollisuuksia, olisi myös syytä kysyä, mitä itse kukin on asian eteen tehnyt? Vai pitäisikö sieltä sohvan pohjalta tulla kysymään, josko kansalaiselle nyt kelpaisi tällainen tai tällainen ajatus? Tuskin.

Mutta ettei mennä liian helpolla olemaan sitä mieltä, että systeemi on ongelmaton ja että pelkällä aktiivisuudella sen oman äänensä saisi esille osaksi kokonaisuutta ja kompromisseja, pistetään soppaan vielä yksi näkökulma - edellä mainitut suuret ikäluokat.

Kun valtiosihteeri Raimo Sailas (sd.) (syntynyt vuonna 1945) arvostelee itseään osin pieleen menneestä hyvinvointivaltioprojektista, jossa kansalaiset totutettiin vaatimaan yhteiskunnan etuja ja paapomista samalla kun kansalaisten oma vastuu itsestään ja läheisistään hämärtyi, on todettava että arvostelulle on myös syytä. Ei ehkä siten, että Sailas yksin olisi syypää, vaan se porukka, joka valtaa on käyttänyt nykyisen olotilan rakentamiseksi.

Siis sellaisen olotilan, jossa meidän ei tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästämme ja tekemisestämme, vaan olettaa hommien tulevan jonkun muun toimesta hoidetuksi. Tätä asennetta kuvaa esimerkiksi se, että olemma aika kaukana kestävän kehityksen tieltä ja syömässä niin kutsutun hyvinvointivaltion vuoksi ja samalla sen kustannuksella maapallon resursseja loppuun. Samaa kieltämättä kuvaa esimerkiksi se harhakuvitelma, että mikään muu ei ole mahdollista kuin rakennella lisää ydinvoimaloita joka niemeen ja notkoon.

Sailas sanoo myös, että "sosiaalipolitiikasta on tullut keskiluokkaista edunvalvontaa ja kaikista huono-osaisimmista välitetään yhä vähemmän" ja "suurten ikäluokkien suunnittelemassa hyvinvointivaltiossa kaikki ei sujunut niin kuin uudistajat toivoivat".

Niinpä, siinä on tiettyä jälkiviisastelua, mutta myös avaimia siihen ongelmaan, jonka Brax kuvasi; suurten ikäluokkien hyvässä tahdossa pystyyn laittama hyvinvointivaltiorpojekti hukkasi jossain välissä ideansa ja ryhtyi ruokkimaan itseään ja omia edustajiaan. Unohtaen samalla ne heikoimmat, joille järjestelmä rakennettiin.

Kun esimerkiksi kansanedustajien ikärakennetta katsoo, niin huomaa että yli puolet edustajista on ennen 50-luvulla syntyneitä tai ennen sitä, vaikka nyt suurin ikäluokka onkin jo 60-luvulla syntyneet keski-ikäiset ja osin suurten ikäluokkien perillisiä.

Siis olemme tässä mielessä sellaisen muutoksen kynnyksellä tai juuri ja juuri sen yli, missä suuret ikäluokat ovat jättämässä omat suuret projektinsa jälkeläistensä arvioitavaksi. Samalla hyvinvointivaltion kaltaiset projektit väistämättä tulevat kohtaamaan kritiikkiä ja se on nyt ilmeisesti ilmenemässä myös siten, että koko demokratia koetaan etäiseksi ja holhoavaksi.

Suuret ikäluokat osaavat pitää itsestään nyt kovaa meteliä ja itseasiassa ovat jälleen tulossa siihen joukkoon, joka tarvitsee hyvinvointivaltion palveluita eläköitymisen kautta. Kun kohtaamme tämän haasteen samaan aikaan globalisaatioksi kutsutun ilmiön kanssa, on muutoksen vauhti ja suunta hankalasti hallittavissa niillä vanhoilla opeilla, joilla takavuosikymmeninä on yhteiskuntaa rakennettu.

Kun nuoremmat ikäluokat nyt pyrkivät sekä pitämään hyvistä rakenteista kiinni, että samalla huolehtimaan yhteiskunnan kantokyvystä asetettujen haasteiden edessä, ei ole vältytty siltä kritiikiltä, että hyvinvointiyhteiskuntaa oltaisiin nyt purkamassa. Sailaksen itsekritiikin valossa on kysyttävä; mistä itseasiassa pitäisi pitää kiinni ja mitä pitäisi oikeasti muuttaa, jotta sekä demokratia vahvistuisi että heikompiosaisten kohtaloiden puolustamisesta voitaisiin pitää kiinni?

Ilmeistä on se, että menneiden vuosien hyvinvointyhteiskuntaan liitetyistä käsityksistä on osin luovuttava. Ihan siksi, että hyvinvointiyhteiskunnan ihanteita pystyttäisiin puolustamaan senkin uhalla, että hyvin toimeentuleva keskiluokka kokisi sen jotenkin sotkeutumiseksi omaan osin epäonnistuneeseen projektiinsa ja joihinkin "saavutettuihin etuihin".

Jos palataan takaisin demokratiaan, niin sen puolustukseksi on sanottava se, ettei toistaikseksi ole esitetty yhteiskuntamallia, joka olisi periaatteessa ja käytännössä tasapuolisempi tai yksilön oikeuksia turvaavampi. On demokratiassa puutteensakin, mutta se antaa sentään mahdollisuuden meille kaikille. Käytämme niitä mahdollisuuksia tai emme, niin siitä päätämme itse.

Käytännön toteutuksessa on sitten huolehdittava siitä, että valitsemamme toimintamalli demokratiasta palauttaisi kansalaisten uskon ja arvostuksen yhteiskuntaamme. Jos se tarkoittaa muutoksia hyvinvointiyhteiskuntamalliimme, niin ne muutokset täytyy harkitusti tehdä.

Tämä on iso yhteiskunnallinen projekti ja uusien sukupolvien myötä meidän on myös siihen lähdettävä.



(Kuvassa nykyisen eduskunnan kansanedustajien ikäjakauma vuosikymmenittäin)

PS. Vaiheinen ei kuulu suuriin ikäluokkiin, eikä ole edes näihin ikäluokkiin kuuluvien vanhempien jälkeläinen.

torstaina, helmikuuta 21, 2008

Sensuurikeskustelu jatkuu

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on pistänyt pystyyn laajan työryhmän arvioimaan internetin ja median vaikutusta lasten ja nuorten arkeen ja käyttäytymismalleihin. Tarkasteltavina ovat mm. mediavalmiudet ja medialukutaito. Ryhmä esittää toimia netin ja median vastuullisen käytön edistämiseksi. Lakien muutostarpeitakin pohditaan. perusajatus on ihan hyvä, kunhan se työryhmä ei sotkeudu nyt nähtyjen www-sivujen sensuroinnin kaltaisiin pikkunäppäryyksiin.

Lindén sanoo, että "Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena. Kyseessä on törkeä rikos, johon suhtautumisessa pitää olla yhtä tiukat pelisäännöt kuin vastaavan materiaalin jakamiseen esimerkiksi painotuotteina."

Luonnollisesti tähän mielipiteeseen voi yhtyä. Sananvapautta ei pidä testata lapsipornon levittämisellä tai sen sallimisella.

Lindén näyttää sen sijaan olevan kokolailla hakoteillä siinä, mistä viimeaikaisessa keskustelussa on kyse. Kyse on siitä, että poliisin salaisiin listoihin perustuva web-suodatus ei toimi ja lakiin perustuva toiminta johtaa toisaalla sananvapauden loukkaamiseen. Sananvapautta loukataan silloin, kun poliisi toimillaan estää pääsyn esimerkiksi japanilaisen soitinliikkeen sivuille, kuten poliisin kuulusteluihin joutunut Matti Nikki on havainnut.

Se Nikkin sivustokin on ollut jo muutaman päivän jälleen nähtävillä toisaalla ilman yksinkertaisia poliisin estojen kiertämisiäkin.

Kun näitä poliisin listoja on viritelty, samalla väliaikaisesti sohlattu esto päälle myös esimerkiksi suomalaisen tietokonekaupan sivuille. Valittu menetelmä on siis epäonnistunut ja itse asia jää hoitamatta, näillä estoillahan ei oikeasti suljeta ensimmäistäkään lapsipornosivustoa. Poliisiyhteistyöllä ei näytä olevan juurikaan hampaita koko asiassa.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että hyvää asiaa (lapsipornon leviämisen estäminen) tavoiteltaessa on virkakoneiston ja poliitikkojen toimesta tehty typeriä päätöksiä, jotka eivät edistä juurikaan itse asiaa, mutta astuu muiden perusoikeuksien varpaille. Kun näitä lakeja sitten tulkitsevat omia valtuuksiaan lisäämään hinkuava poliisi salaisine listoineen, niin ei koko hommasta taida olla lopputuloksena mitään järkevää.

Menettelystä onkin tehty kantelu oikeuskanslerille. Siinä on varsin tiiviisti esitetty se, mikä tässä sensuurissa on pielessä.

Nyt sitten poliitikkojen olisi syytä myöntää virheensä näiden sensurointioikeuksien myöntämisessä ja keskittää voimavaransa siihen, että lapsipornoa oikeasti saataisiin kitkettyä yhteiskunnastamme.

Sanomalehdet kuihtuvat

Jos sanomalehtien levitti Suomessa hiipuu tasaisesti, niin samaa se tekee myös USA:ssakin. Lehtitalot vähentävät väkeä ja mainostulot ovat alamaissa. Uutisen mukaan inflaatio huomioon ottaen amerikkalaisten päivälehtien laskuttamat mainosdollarit ovat nyt noin 20 prosenttia alemmalla tasolla kuin huippuvuonna 2000.

Syylliseksi epäillään Internetiä, mutta USA:ssa juuri nyt syynä on myös yleinen taloustilanne, joka karsii tilauksia ja pudottaa irtonumeromyyntiä.

Lähtökohtaisesti päivittäiset uutiset taitavat olla yksi Internetin tuoman rakennemuutoksen uhreja. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa sellaisella sanoma- tai aikakausilehtikonseptilla, jollaisiin olemme tottuneet vuosikymmenten saatossa, ei ole kasvavaa tulevaisuutta. Joko lehdet keksivät jotain uutta tai poistuvat päiväjärjestyksestämme.

Ja tämähän ei tietenkään jää tähän, vaan jos lehtiä ei enää paineta yhtä paljon kuin aikaisemmin, ei niihin tarvita myöskään paperia. Niinpä Kemijärven tehtaan sulkeminen tuskin jää viimeiseksi metsäteollisuuden suljettavaksi tuotantolaitokseksi Suomessa. Mikä suljetaan seuraavaksi?

Mitä lehtipaperiin tulee, niin meidän kotoinen metsäteollisuutemme on tainnut tosiaan tehdä strategisia möhläyksiä aikoinaan.

Tuulta ja kehitystä

Windrad von UntenVaikka Suomessa vähätellään niin mielellään tuulivoimaa, on sen ympärille tulossa kasvavaa liiketoimintaa. Yksi esimerkki on kestomagneettigeneraattoreita ja ja tehonmuokkaimia myyvä The Switch. Firman asiakkaat ovat lähinnä ulkomailla.

Esimerkiksi USA:ssa lisättiin viime vuonna 5 200 megawattia tuuliturbiinikapasiteettia ja Kiinassa 3 000 megawattia. Tuulikapasiteetti nousee maailmalla nopeasti, koska tuulivoimalle on asetettu selkeä neljän prosentin tavoite sähköntuotannosta. Tuulivoimassa arvioidaan olevan 10–12 miljardin euron markkinat. The Switch kertookin, että asiakkaat ovat luvanneet ostaa kaiken, mitä firma tekee. Kuullostaa hyvältä businekselta.

Suomessa touhutaan alalla vielä pienissä lukemissa, kun jahkaillaan ydinvoimalobbareiden rakentaman keskitetyn energiantuotantostrategian perässä. Kun ajattelutapa on sellainen, että vain ydinvoimalla saadaan energiaa, ei järkeville energiantuotantomuodoille jää tilaa tai tarvetta. Kyse on siis strategiasta.

Tuulivoimassa Suomi voisi saada oikeasti kotimaista energiaa, kun ydinvoima on sellaista vain lobbareiden powerpointeissa. Viidennen ydinvoimalankin kohdalla on nähty, että se kotimaisuus on pelkkää houkuttelupuhetta.

* * *

Hallitus ottaa sitten Vuotoksen käsittelyyn.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, että erillislaki Vuotoksen rakentamiseksi ei tule kyseeseen, joten vain vesilain muutoksella tekoallasta voitaisiin puuhata. Vihreät vastustavat Vuotoksen rakentamiseen ryhtymistä lainmuutoksen kautta ja vesilain muutoksesta on päätetty päättää yksimielisesti. Pääministeri sanookin Vuotoksen rakentamisen olevan äärimmäisen epätodennäköistä, mutta asia täytyy silti ottaa esille, koska erilaiset energiavaihtoehdot kuulemma pitää tarkastella.

Olemassa olevan vesivoiman tehostaminen on järkevää ja niillä saadaankin huomattavasti enemmän energiaa kuin Vuotoksella tai Kollajan rakentamisella.

Kun elinkeinoministeri Pekkarinen (kesk.) toteaa, että energia- ja ilmastopaketti on tullut ratkaistavaksi hallitusohjelman kirjoittamisen jälkeen, on siinä viisastelun makua. Energia- ja ilmastoasiat ovat pääpiirteissään ollut hahmotettavissa jo hallitusneuvotteluiden aikaan eikä kyseessä ole mikään ihmeellinen yllätys, joka nyt vaatisi jotain muutoksia hallitusohjelmaan.

On oikeastaan aika käsittämätöntä, että Kollajan tai Vuotoksen hankkeet pomppaavat jatkuvasti poliittiselle agendalle, vaikka niistä on päätetty jo useammankin kerran. Millä mekanismilla näiden alueiden ihmisille ja luonnolle yhteiskunta voisi luoda tulevaisuuden turvan? Siis muulla tavalla kuin rakentamalla nämä alueet?

* * *

YK:n ympäristöohjelma UNEPin vuosikirjassa kuvataan ilmastomuutoksen aiheuttamaa poliittista ja taloudellista muutosta vallankumoukselliseksi. Vertailukohta kaivetaan pari vuosisataa sitten kohdanneesta teollisesta vallankumouksesta.

Niinpä. Niin politiikassa kuin elinkeinoelämässäkin ilmastonmuutos on noussut agendojen kärkeä kohti. Vastuullinen tuotanto valtaa hiljalleen alaa ja yhteiskunnat joutuvat käyttämään ilmastomuutoksen hillintään runsaasti resursseja. Se muuttaa sitä käsitystä, joka meillä ympäröivästä yhteisöstä ja maailmasta on.

Niin täytyykin tapahtua, sillä ihminen kuluttaa nyt maapallon voimavaroja sellaisella tahdilla, ettei tuleville sukupolville ole jäämässä hyvää tarinaa kerrottavaksi.

(Kuvassa tuulivoimala Oesterwurthissä, Dithmarschenissa. Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Nyrjähdyksiä #16

IStori tietää kertoa, että "kalapuikot" on sensuroitu eduskunnan ravintolan ruokalistalta! Ne ovat nykyään sitten "kalapaloja".

No on se nyt kumma, että vanhanaikaiset nimikkeet ruokalajeille eivät enää kelpaa vanhanaikaisille kansanedustajille, vai mihin ne vanhanaikaiset edustajat nyt ovat kadonneet. Vai miten se kalapuikkoviiksijengin kuvaus nyt taas menikään...

Taiteen rajat

Poliisi päätti sitten aloittaa esitutkinnan Ulla Karttusen näyttelystä. Poliisin mukaan niin sanottu "syytä epäillä" -kynnys on tapauksessa ylittynyt. Teoksen tekijää epäillään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Syyttäjä päättää mahdollisesta syytteestä esitutkinnan jälkeen.

Ehkä taiteilija halusi esittää kriittisen näkemyksen ja nostattaa yhteiskunnallista keskustelua asiasta. Nyt kuitenkin taitaa nousta keskustelua enemmänkin taiteen rajoista. Ainakin kaupunginmuseo ryhtyy katsomaan etukäteen mitä gallerioihin näytille laitetaan.

Se tästä yksittäisestä tapauksesta ja seuraavassa hieman yleistä pohdintaa teemasta.

Yleisesti voi vain sanoa, että "järkyttämällä vaikutat" -menetelmä toimii vain tiettyyn rajaan asti. Rajan ylittymisen jälkeen menetelmä kääntyy itseään vastaan. Ihmisten mielet ja julkisuus toimii joskus ennakoimattomalla tavalla.

Missä ne taiteen rajat sitten menevät? Lienee niin, ettei taiteelle ole annettu lain suhteen erivapauksia. Kun puhutaan sitten yhteiskuntakritiikistä, on sille olemassa monia keinoja, eikä siinäkään välttämättä lain rajoja tarvitse ylittää. Tunnetusti lait eivät ole aina oikeassa, mutta oliko tässä nyt sellainen tilanne, jossa tuo raja oikeasti piti ylittää oikeudenmukaisuuden tavoittelemiseksi?

Ehkä se on niin, että on aika-ajoin syytä päivittää se käsitys, joka meillä on taiteen rajoille. Kenties siihen sisältyvä kritiikki saa myös taidepiireissä vipinää aikaiseksi.

Jos kerran elokuvissa on ikärajat tyyliin K15 tai K18, niin miksi rankkaa kuva-aineistoa sisältävässä näyttelyssä ei sellaista samalla logiikalla ja toimintamenetelmällä ole? Varmaan ihan siksi, että koko asia olisi käytännössä vähintäänkin hankala hoidettavaksi ja siksi, että on luotettu taiteen itsesäätelyyn. Kun itsesääntely ei toimi, ryhdytään yhteiskunnassa puuhaamaan normeihin perustuvia sääntelykeinoja. Se on nähty esimerkiksi netin kohdalla.

Mistä muuten tuli mieleen, että näyttelyiden ikärajoja on pohdittu viime vuoden lopulla Lappeenrannassa pidetyssä puufallosnäyttelyssä. Pohdittavaksi jää missä ne rajat menevät.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Rukakirikukitokuto

Sunnuntain kunniaksi (via Lepis): My Japan name is Rukakirikukitokuto. And yours?

Arvatkaa vaihdanko blogin nimeä...

Paras verkkopalvelu


Tietoviikon ja Webmarkin tekemässä verkkopalveluiden rankkauksessa ykköseksi tuli Nokia pudottaen edellisen ykkösen eli Elisan kakkoseksi. Nousussa taustalla on Fortum.

No hyvä, suomalaisen talouselämän ykkönen on sitten webissäkin ykkönen. Nokian verkkopalvelut ovat niittäneet aikaisemmin mainetta ja kunniaa, nyt arvosanaksi kouluarvosana-asteikolla 8,47 eli kiitettävää raadin mielissä siis hipoo. Nokian verkkopalveluiden kehitystä on tehty osaamisella ja suurella rahalla. Kansaiväliseltä organisaatiolta sellaista voi ja saa odottaakin.

Mutta mitäs pinnan alta löytyykään? Kun pistää Googleen hakusanat: "lehdistotiedotteet site:nokia.fi" (haetaan hakusanaa 'lehdistötiedotteet' nokia.fi-sivustoilta) napsahtaa ruutuu ensimmäiseksi vanha, loppuunkulunut ja rikkinäinen tiedotearkiston sivu. Löytyypä verkosta myös sellainen lehdistötiedotesivu, jossa on ne uusimmat suomeksi ja palasina sekin, kuten kuvakaappauksestakin näkyy.

On verkossa oikeakin lehdistötiedotesivu ja se on tiedotteineen ihan kunnossa kuten kuuluukin. Huomattavaa on se, että tuossa vanhassa ja rikkinäisessä leiskassa olevat tiedotteet ovat uusia ja samoja uusimman sivuversion kanssa eli tietojen lähde on sama, esillepano eri.

Kun sivustot ovat laajoja, niin saattaa jäädä vanhoja pohjia uudelleenohjaamatta tai muuten roikkumaan. Toisaalta, jos haluaa pinnan alla vanhat leiskat pitää esillä ikäänkuin arkistoituna työnä, niin mikäs siinä. Tosin ne kuvalinkit voisi silloin pitää ehjinä, jotta suunnittelijan käden jälki jäisi tuleville sukupolville näytille. Tällainen metodi ei yleensä yrityskuvan kannalta ole järkevää, vaan sen arkistoinnin voisi tehdä toisinkin.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa noiden vanhojen sivujen näkyville olemiselle ei oikeastaan ole mitään järkevää perustetta, liekö vain unohtuneet jonnekin sivuston reunalle?

Ai ei tuonne rikkinäisille sivuille tarvitsisi mennä vai? En ehkä menisi, mutta kun on Google ja siinä linkki, niin menen. Se yksi syy, joka tällaisissa rikkinäisten sivujen tapauksissa on edelleen valitettavan yleinen, eli välinpitämättömyys ei ole mikään selitys. Vastuu näistä ei ole käyttäjällä, vaan sillä joka sen virheilmoitusten täyttämän verkkopalvelun verkkoon jättää.

Asia on sinänsä pieni, mutta jättää pienen sivumaun siitä miten Nokia verkkopalveluitaan hoitaa eli myös nämä vanhat verkkosivut luovat omaa mielikuvaansa yrityksestä ja organisaatiosta. Jos ne kerran näkyville jätetään.

Kukahan rankkaisi nämä sivustot myös siitä näkökulmasta millaisella huolellisuudella ja rakkaudella niitä ylläpidetään ja hoidetaan, eikä vain designin tai ulospäin näkyvien palveluiden mukaan?

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Lisää sensuuria?

Mitähän tähän nyt sitten sanoisi.

Onko poliisilla nyt jotenkin erityisen vilkkaat ajat lapsipornon kanssa vai miksi aiheeseen liittyviä uutisia putkahtelee varsin tiheään?

Eilisen uutisen mukaan poliisi on takavarikoinut Kluuvin galleriasta taiteilija Ulla Karttusen näyttelyssä olleesta teoksesta sen lapsipornoa kritisoivan aineiston. Karttusen mukaan kyseessä on "poliisin kannanotto kriittisen taiteen mahdollisuuksia vastaan". Teoksessa olevat kuvat ovat peräisin internetistä, mutta teksteistä ilmenee selvästi, että se kritisoi lapsipornoa ja lapsen erotisoimista.

Karttunen sanoo olevansa poliisin kanssa samalla asialla. Hänen mukaansa esitetyn kaltaista aineistoa ei pitäisi olla, mutta pelkät ilmiannot eivät riitä. Pitäisi käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miksi netissä voi julkaista avoimesti rikollista aineistoa.

Niinnoh.

Siis taiteilija laittaa taidenäyttelyn teokseen aineistoa, joka netissä ollessaan olisi laitonta ja tekee siitä taideteoksen, joka kritisoi kyseistä ilmiötä. Taiteilijan itsensäkään mukaan tällaista aineistosa ei pitäisi olla, mutta koska niitä voi saada netistä, pitää asiasta käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu. Ja sitten poliisi tulee ja vie teoksen mennessään, koska kuvat ovat julkisesti esillä.

Tilanne on tässä ainakin jossain määrin erilainen kuin aiemmin viikolla kohistu Matti Nikkin tapaus. Taideteoksessa käytettiin ilmeisesti lain kieltämää aineistoa, kun Nikki pisti vain linkin. Ja kritiikin kohdekin on erilainen.

Taiteen kohdalla jotkut rajanvedot ovat vaikeita, eikä taidetta kaikessa pidäkään kahlita, mutta on luonnollista, että jos jokin tietty asia on määritelty laissa kielletyksi (esimerkiksi lapsipornon julkinen esittäminen), ei sitä ihan helpolla taiteen keinoilla sallituksi saa. Vai?

* * *

Olisikohan muuten viisaampaa pistää tuo kysymys "miksi netissä voi julkaista rikollista aineistoa" mieluumminkin muotoon: "miksi mediassa tai muuten julkaistaan rikollista aineistoa".

Ihan samalla tavalla kuin netissä "voi" julkaista rikollista aineistoa, sitä voi julkaista (on julkaistu ja julkaistaan) lehdissä, kirjoissa, radiossa, televisiossa, teatterissa, taidenäyttelyissä tai muualla. Voisi ihan hyvin vaatia laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miksi lehdissä tai kirjoissa julkaistaan rikollista aineistoa?

Seuraava esimerkki tuomioistuimen langettamasta tuomiosta koskien paperille painettua julkaisemista, jossa on rikottu lakia, saattaa tulla tietoisuuteemme hyvinkin pian.

Väline ei tässä kohtaa voi olla mikään peruste lain kiertämiselle tai siihen, että sama teko olisi jotenkin vähäisempi.

* * *

PS. Matti Nikki joutuu muuten poliisin kuulusteltavaksi rikoksesta epäiltynä. Tässä vaiheessa tutkintanimikkeenä on avunanto sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan esittävän kuvan levittämiseen, mutta keskusrikospoliisi on pohtinut myös mahdollisuudesta epäillä avunantoa lapsipornon levittämiseen.

EDIT klo 19.30:
Ylen uutisten mukaan Helsingin poliisi päättää maanantaina onko taiteilija Ulla karttusta syytä epäillä rikoksesta ja aloitetaanko asiassa mahdollisesti esitutkinta.

Lehden kuoret

Eilen tuli postiluukusta paksunoloinen Tietoviikko, kiva juttu.

Tarkempi tarkastelu osoitti, että 16 sivuisen lehden välissä on 24 sivuinen Talentumin muidenkin lehtien välissä ilmestyvä työpaikkaliite ja 10 sivuinen IT-toimittajan kumppaniliitteeksi kutsuttu lehti. Siis 36 sivua liitteitä ja 16 sivua itse lehteä. Tarkempi selvitys osoitti, että Tietoviikon mitta on ollut tyypillisesti tuo 16 sivua.

Samana päivänä ilmestyvässä Tekniikka & Talous -lehdessä on 24 sivua ja sen sisällä tällä viikolla tuo samainen työpaikkaliite 24 sivua. Tasapeli siis.

Lehtien täytyy luonnollisesti huolehtia taloudestaan ja ilmoitusmyynti on yksi keskeinen tulonlähde.

Jotain kieltämättä kertoo paperilehtien nykyisestä tai tulevasta kohtalosta se, että ne tuntuvat hetkittäin olevan enemmänkin ilmoitusten kuoria ja kuorrutusta kuin pääasiaa. Itse sisältö esimerkiksi em. lehdissä on ammattitaidolla tehty, sitä on syytä korostaa.

En tiedä lisäävätkö vai vähentävätkö tällaiset liitepakkaukset lehtien välissä niiden luotettavuutta, luettavuutta ne jossain määrin häiritsevät. Toisaalta nuo liitteet ovat ainakin Vaiheiselle aivan turhaa luonnonvarojen tuhlausta, sillä ne liitteet joutuvat hiljaisten kirosanojen saattelemana ilman avaamista suoraan paperinkeräykseen.

Taitaa olla tosiaan niin, että jos haluaa vain lukea uutisia eikä plärätä mainoksia, kannattaa katsoa netistä.

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Nyrjähdyksiä #15

Joku kestotyrkkyjulkkiskauppias Tuurista kertoo käyttävänsä vuodessa 18500 € vuodessa kännykkälaskuihin.

Julkkis kertoo itse lähettämässään tiedotteessa, että viime vuonna hän tekstasi 26927 tekstiviestiä. Hän sanoo olevansa kännyjensä kimpussa yli 10 tuntia päivässä ja sanoo olevansa kännykkänarkomaani, eikä ole tilanteesta ylpeä.

Jaha. Onkohan uskoon tuleminen menettänyt tehoaan julkisuuteen tyrkyttäytymisessä kun pitää omilla kännykkälaskuilla yrittää päästä lööpivartijoiden suosioon? Ei ole helppoa olla julkkis, kun pitää tekstaritkin laskea, jotta olisi jotain sanottavaa.

Tuo 26927 tekstaria vuodessa 10 tunnin päivittäisellä näpelöinnillä tarkoittaa muuten sitä, että tunnissa lähtee keskimäärin yli 7 tekstaria tunnissa.

Kierrätyskänny

Nokia on julkaissut Barcelonassa matkapuhelinalan kongressissa uuden kännykonseptin, Remaden.

Konseptin idea on katsoa, voiko kännykän tehdä niin, ettei käytä mitään uutta, vaan kaikki on kierrätettyä.

Känny on valmistettu siten, että alumiinia saadaan kierrätetyistä juomapurkeista, kuoriin muovia juomapulloista ja esimerkiksi kuminäppäimistö vanhoista autonrenkaista. Kännyn sisällä on ympäristöystävällistä teknologiaa kuten printattua elektroniikkaa ja grafiikassa pyritään energiansäästöön.

Nokian esittelyvidon mukaan jälki näyttää varsin tyylikkäältä, riippuen tietysti ihan siitä mitä itse kukin pitää tyylikkäänä.

Omien sanojensa mukaan Nokia pyrkii inspiroimaan ja stimuloimaan keskustelua siitä, miten tulevaisuuden kännykät tehdään. Sitä Nokia ei kertonut, milloin tuollainen kierrätyskänny on tulossa markkinoille.

Hyvä näin. Vaikka matkapuhelimien materiaalisisällöstä voidaan nykyäänkin kierrättää 65-80% tai jopa enemmän, niitä valmistetaan satoja miljoonia kappaleita, jolloin sillä materiaalin kierrätykselläkin on väliä.

Vielä kun akut ja laturit saatsiin pois ongelmajätteiden luokasta, niin hyvä tulee.

Ja muillekin teollisuusfirmoille opiksi ja ojennukseksi; kyllä se ihan totta on mahdollista tehdä businesta myös kestävän kehityksen maailmassa, jos vain haluaa ja käyttää järkeään
keinojen keksimiseksi. Jos oikeasti haluamme saada sen ekologisen jalanjälkemme sen kokoiseksi, että maapallo sen kestää, niin on siihen oikeasti pyrittävä eikä vain leviteltävä käsiämme lyhyen aikavälin kannattavuudesta niin päin pois.

Ja me kuluttajat voimme auttaa yrityksiä tässä; tuhlaaminen seis ja se ekologisempi vaihtoehto hankintaan. Ihmisten ostovalinnat vaikuttavat firmojen kassaan ja se on kumman tehokas liikkeenjohdon konsultti.

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Sensuuria!

Päivän mittaan on kohistu siitä, että keskusrikospoliisi on pistänyt pannaan Matti Nikkin ylläpitämän sivuston, jossa kritisoitiin sensurointia palvelimilla lapsipornon nimissä ja kyseenalaistettiin sensuroinnin menetelmät ja idea.

Poliisin teko on saanut aikaiseksi vastalausteita vähän siellä sun täällä. Asia on otettu ihan aiheellisesti esille, sillä kuten Jyrki Kasvi huomauttaa, web-sensuuria yritetään ujuttaa vähän laajemmallekin.

Nikkin sivustolla ei mitään lapsipornoa ollut. Sen sijaan siellä oli linkkilista, jossa oli listattu linkkejä, joille ei poliisin kriteerien mukaan olisi pitänyt päästä, vaikka helposti pääsi. Näiden poliisin listojen kiertäminen on sitä haluavalle varsin helppoa.

Poliisi ei omia listojaan ole julkistanut. Tuo lista yhdellä sivulla on ollut poliisin kriteerinä estää pääsy koko sivustolle. Kasvi huomauttaa myös, että "listalta löytyi selkeästi lainvastaisten sivujen lisäksi myös sellaisia sivuja, joilla ei ollut lapsipornoa. Salaiselta listalta tällaisten virheiden löytäminen on mahdotonta".

Eli jos kerran KRP lain sille suomilla valtuuksilla ryhtyy harrastamaan ennakkosensuuria, niin kuinka me sananvapaudestamme huolissamme olevat kansalaiset voimme varmistua siitä, että poliisi on oikealla asialla eikä sensuroi summamutikassa tai jonkun muun (esimerkiksi omansa) intressin vuoksi?

Onko tällaisten salaisten listojen hyöty suhteessa haittaan oikeassa suhteessa ja onkohan tällainen toiminta nyt ihan oikeasti sellaista, joka estää lapsipornon leviämistä? Tuskin on, koska sensuurin kiertäminen käy kädenkäänteessä keneltä tahansa, joka tietää oman tietokoneen verkkoasetuksista vähänkin.

Onko KRP:n tyyli sensuroida koko sivusto, pelkkien linkkien perusteella perusteltua moraalisesti tai edes lain mukaan?

Lapsiporno on vakava ja poiskitkettävä asia ja sitä varten on yhteiskunnassa oltava riittävästi keinoja. Jos siinä samalla poliisivaltio "salaisine listoineen" kuljetetaan muuten avoimen yhteiskunnan perustuksiin, niin täytyy kysyä meneekö siinä lapsi pesuveden mukana?

(Kuvassa screen shot poliisin sensuroimasta sivustosta: ensin poliisin blokkaussivu ja sen alla alkuperäinen etusivu. Tältä näyttää nettisensuuri käytännössä)

Herbie

Jo oli aikakin. Niin voisi sanoa siitä, että ensimmäisen kerran sitten vuoden 1964 jazzmuusikko palkittiin Grammy-palkinnolla Album of the Year -sarjassa. Pystin pokkasi pianisti Herbie Hancock albumillaan River: The Joni Letters.

Herbie Hancock on pitkän linjan jazzmuusikko, joka soitti jo 1960-luvulla Miles Davisin yhtyeessä. Hänen ensimmäinen levytyksensä on vuodelta 1962. 60-luvulla hän teki muun muassa sellaisia klassikoiksi nousseita levytyksiä kuten Maiden Voyage ja Empyrean Isles. Eräät hänen sävellyksistään on nousseet jazzklassikon asemaan, kuten vaikkapa Cantaloupe Island tai Dolphin Dance.

1970-luvulla Hancock siirtyi kokeellisimmille linjoille ja jazz-funkin pariin. 70-luvulle mahtuu myös rock-vaikutteisempia teoksia ja ihan poppiakin. Aika-ajoin Hancock on kuitenkin palannut akustisen jazzin pariin. Hänen V.S.O.P.-kvintetinsä soitti 70-luvulla ja koostui itseasiassa Miles Davisin kvintetistä, paitsi että itse Davis oli korvattu toisella mestaritrumpetistilla eli Freddie Hubbardilla. 1980-luvulta alkaen julkaisutahti on hidastunut, mutta erilaisiin lajityyppeihin lukeutuvia julkaisuja on riittänyt myös viime vuosikymmeninä.

Nyt palkittu River: The Joni Letters koostuu jazz-meiningillä tehdyistä kevyen musiikin biiseistä. Levyllä vierailee nimekkäitä tähtiä kuten Leonard Cohen, Norah Jones, Joni Mitchell, Corinne Bailey Rae, Luciana Souza ja Tina Turner.

Jazzmuusikko, jonka välispiikkejä on kuvailtu maailman huonoimmiksi, ei voi olla paha.

Niin. Se edellinen palkittu jazz-albumi tässä sarjassa oli Stan Getzin ja Joao Gilbertin Getz/Gilberto.

(Kuvassa Herbie Hancock esiintymässä Vredenburgissa Hollannin Utrechtissa joulukuussa 2006. Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Nyrjähdyksiä #14

No niin, me sitten hukumme muoviin.

Keskeltä Tyyntämerta on löytynyt Teksasin osavaltion kokoinen muovirojusta koostuva jätelautta. San Fransciscon ja Havaijin puolessa välissä oleva suuri jätepyörre kerää jätteitä kaukaa Japanin, Yhdysvaltain ja Kiinan rannikolta.

Ne jätteet eivät ole sinne tulleet mitenkään itsestään, vaan kyse on ihmisen mereen tunkemista jätteistä. Eivätkä ne ole mitenkään haitattomia kumiankkoja kellumassa, vaan arviolta miljoona vesilintua kuolee vuosittain muoviin ja esimerkiksi ravintolalautaselle saattaa tupsahtaa PCB:llä varusteltu kala.

Esimerkiksi PCB ei ole mikään pikkujuttu, vaan pysyvyydeltään ja kertyvyydeltään pahimpia ympäristömyrkkyjä. Sille altistuminen voi aiheuttaa neurologisia ja muita kehityshäiriöitä sekä lisääntymishäiriöitä.

Keskustelu siitä Maan ulkopuolella mahdollisesti elävän älyllisen elämän vihamielisyydestä Maan asukkaita kohtaan on täysin turhaa, koska olemme itse itsellemme vihollinen.

Joku pöhkö varoitteli jokin aika sitten, ettei kannattaisi avaruuteen lähetellä tarkoituksella viestejä, jotta älyllinen elämä avaruudesta ei tänne löytäisi. Ai katsomaan, kun hukutamme itsemme omiin liemiimme ja rantasandaaleihin vai?

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Isoja ja ihmisen kokoisia busineksia

Kun on aiemmin tullut kertoiltua Microsoftin ja Yahoo!:n kaupallisista suhteista, täytyy hyvin periaatteiden mukaisesti tarinaa sitten seurata. Yahoo antoi siis tänään ainakin väliaikaisesti pakit Microsoftille sen aiemmin tekemään 44,6 miljardin dollarin ostotarjoukseen.

Yahoon!:n tiedotteen mukaan Microsoft aliarvioi Yahoo!:n arvoa. Microsoftin mukaan hinnassa oli 62% preemio eli ylihintaa pörssikurssiin nähden. Markkinoilla aprikoidaan, että hinta Microsoft saattaisi tuosta vielä korottaa tarjousta, mutta onko firma ihan oikeasti tuon arvoinen. Sitä pohtii myös The Register.

Summat, josta tuossa puhutaan ovat tavalliselle palkansaajalle ja Suomessa suuremmankin yrityksen sijoituksia hoitelevalle lähinnä käsittämättömiä. Kun summat kulkevat hyvin toimeentulevien valtioiden, kuten Suomi, vuosibudjettien kokoluokassa, voi tietysti kysyä mitä kaupassa oikeasti ostettaisiin.

Noh, Microsoftia Yahoo!:n vastaukset eivät pelottaneet, vaan se osti tänään pois kuleksimasta mobiilifirma Danger Inc:n.

* * *

Viime aikoina on Vaiheisessa ruodittu myös yritysten yhteiskuntavastuuta ja pelkkien kulujen perässä juoksemisen kannattavuutta.

Päivän uutisen mukaan Bochumin matkapuhelintehtaan sulkemisilmoitus on huonontanut saksalaisten mielikuvaa matkapuhelinvalmistaja Nokiasta rajusti. Nokia on saksalaisessa tuotemerkkikyselyssä pudonnut ykkössijalta peräti peränpitäjäksi. Lisäksi Nokian tuotteiden boikotit leviävät pitkin Saksaa.

Kysymys kuuluukin, miten ja millä aikavälillä Nokia aikoo saada mainettaan jollain tavall paikatuksi ja mitä se maksaa. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä tämä seikkailu maksoi ja mitä siitä muutkin nk. globalisaation perässä tuotannon rakennemuustosta Suomeen väsäävät yritykset voisivat oppia.

* * *

Sitten vielä positiivisia uutisia businesskuvioista ja vieläpä enemmän ihmisen kokoisia kuin nuo jättien mellastukset.

Lämpöpumppujen kysyntä on vahvassa kasvussa. Suomen Lämpöpumppuyhdistys - SULPU kertoi, että lämpöpumppujen myynti kasvoi viime vuonna 25%.

Yhdistyksen mukaan nykyisellään rakentajista yli kolmannes päätyy lämpöpumppulämmitykseen. Lämpöpumppujen kokonaismäärä Suomessa on jo reilut 150.000, joista ilmalämpöpumppuja on 100.000. Kuluttajat säästävät lämpöpumpuilla ostoenergiaa vuodessa 2TWh. Hiilidioksidipäästöissä 150 000 lämpöpumppua tarkoittaa noin 0,5 miljoonaa tonnin säästöjä. Se vastaa 100 000 auton vuotuisia hiilidioksidipäästöjä.

Juuri tällaisia asioita tarvitsemme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Epäily

Vaiheinen tunnustautuu eräänsortin skeptikoksi. Järkevä epäily on ihan kelvollinen tietoteoreettinen asenne ja ajattelutapa. Skeptisismi voi olla hyödyllistä, mutta ihan miten tahansa sitäkään ei pidä käyttää ihan mihin tarkoitukseen tahansa.

Jokin asian tai ilmiön olemassa olon kieltäminen ei ole sama asia kuin sen epäileminen.

Huomaan, että tässä blogissa on kirjoitettu 83 entryä, johon on liitetty tavalla tai toisella ilmastonmuutos. Moni jutuista on valtamediasta poimitusta uutisvirrasta havaituista uutisista, joiden takana on tavalla tai toisella tieteellinen työ.

Myös ilmastonmuutosta ja sen kanssa tehtyä tieteellistä työtä ja toimintaa on epäilty. Sitä voidaan epäillä ja sitä pitää voida epäillä. Tieteellisten tulosten kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen ja sitä kautta tiede kehittyy.

* * *

Esimerkiksi Eero Iloniemi kirjoittaa Nykypäivässä ilmastokonsensuksen katoamisesta. Siis siitä, että tiedeympyröissä kiistely ilmastonmuutoksesta jatkuu ja ettei IPCC:n viimeisin raportti sitä kiistelyä poistanut.

Itse ilmastomuutosta sinänsä enemmistö jutussa käsitellyissä ilmastoskeptikoistakaan ei kiistä. Ilmiön eli ilmaston lämpeneminen olemassa oleminen on siis varsin laajalti tunnustettu asia.

Keskeinen epäilyksen aihe on ihmisen osuus ilmastomuutokseen ja siitä aiheutuviin uhkiin. Merkittävin ryhmä ihmisen aiheuttamaan eli nk. antropogeeniseen ilmastomuutokseen kriittisesti suhtautuvista kriitikoista väittää, ettei olemassaoleva tieto riitä johtopäätöksiin.

Ilmastonmuutos on monimutkainen ja hyvin laaja ilmiö, josta yksittäiset tutkijat useinmiten tuntevat syvällisesti vain yhden puolen. Todistusaineiston kokonaisvaltainen hallitseminen on lähes ylivoimainen urakka yksittäisille tutkijoille tai jopa ryhmille. Silti tuota todistusaineistoa näyttää kertyvän.

Keskeinen kysymys tässä ihmisen aiheuttamassa ilmastonmuutoksessa on hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen merkitys ilmaston lämpenemiselle. Se lienee todistettu vahvasti, että hiilidoksidin määrä ilmakehässä on kasvanut ja samaan tahtiin kasvaa myös lämpeneminen. Silti vaikuttavana tekijän voi olla esimerkiksi auringon vaikutus ilmakehän toimintaan tai näiden kahden tekijän yhteisvaikutus. Tarkat mekanistmit ovat vähintäänkin osin hämärän peitossa.

* * *

Toinen pulma ovat erilaiset matemaattiset mallinnukset, jotka riippuvat hyvin monesta tekijästä ja voivat johtaa harhaa, jos itse mallissa tai sen syöttöarvoissa on liikaa epävarmuustekijöitä. Ja ilmaston kohdalla mallit ovat lähes aina vajavaisia vaikka millä supertietokoneella niitä laskettaisiin. Kyse on jälleen tuosta monimutkaisuudesta ja toisaalta käytettävissä olevan datan suuresta määrästä.

Jollain tavalla tiedeyhteisön pulma muistuttaa tupakan ja syövän välisestä yhteydestä käytyä debattia. Mehän tiedämme, että tupakan polttaminen aiheuttaa keuhkosyöpää ja muita sairauksia, vai tiedämmekö?

Tilastollisesti asian luulisi olevan selvä asia, mutta silti esimerkiksi keuhkosyövän ja tupakan välisen yhteyden aukoton tieteellinen todistaminen on vähintäänkin hyvin vaikea asia, puhumattakaan siitä, että joku voisi osoittaa jonkun nimenomaisen syöpätapauksen olevan seurausta tupakasta. Vaikka aukotonta todistusta ei olisikaan, ymmärrämme hyvin ettei tupakasta ole mihinkään terveelliseen.

Siis. Mitä tarvitsemme, että meillä on riittävä ymmärrys siitä, että ihmisen omilla toimilla on merkitystä ilmastonmuutokseen?

Täydellisen aukotonta tieteellistä todistusta meillä ei taida olla varaa jäädä odottelemaan. Lisäksi on niin, että tieteelliseen menetelmään kuuluva kyseenalaistaminen pitää huolen siitä, että erilaisia näkemyksiä on ja tulee aina olemaan.

Poliitiikan ja talouden päätöksenteon luonteeseen kuuluu aina se, että päätöksiä joudutaan tekemään epätöydellisen tiedon varassa. Näin on asia tähänkin asti ollut, joten miksi ilmastonmuutos olisi siitä poikkeus?

* * *

Yksi ilmastoskeptikoita hiertäväksi asiaksi mainittu näkemys on asian politisoiminen. Esimerkiksi Al Gore ja IPCC:n johtaja Rajendra Pachundri eivät ole tyytyneet toteamaan muutosta, vaan lausuvat siihen poliittisia ratkaisukeinoja.

Politikoiminen tieteellä on lähtökohtaisesti arveluttavaa. Se, että tieteestä saatavilla johtopäätöksillä on vaikutusta politiikkaan, taas ei ole ollenkaan sitä. Jos tieteen tuloksilla ei olisi myös poliittisia seurauksia silloin kun tulokset antavat siihen aihetta, niin mitä hyötyä ihmiskunnalle tieteestä olisi?

Ilmastomuutoksen kohdalla valtaosa todellisista vaikutuskeinoista on enemmän tai vähemmän poliittisia tai taloudelliseen aktiviteettiin liittyviä. Tieteellisiä julkaisuja tekemällä itse ongelmaa ei saada hillittyä, vaan meidän on tehtävä toiminnassamme muutoksia ja se vaatii tietoa, valistusta ja poliittisia päätöksiä.

Vaikka ilmastonmuutoksen hillintä siis nojaa tieteeseen, ovat tarvittavat toimet tieteen toiminnan ulkopuolella. Tämä ei itseasiassa riipu edes siitä, onko ihmisen toiminnalla vaikutusta itse ilmiön laatuun tai sen voimakkuutteen. Jos kerran ilmastonmuutos on totta ja sen seurauksista meillä on edes kalpea haju, on meillä velvollisuus joka tapauksessa ryhtyä yhteiskuntina toimiin noiden seurausten ehkäisemiseen.

* * *

Jos tiedeyhteisö kiisteleekin ilmastomuutostutkimuksen tuloksista, malleista ja käytöstavoista, on poliittisesti joka tapauksessa puntaroitava kysymys siitä, onko meillä enää yksinkertaisesti aikaa ottaa se riski, että ilmastotietelijät tai osa heistä olisi laskenut väärin? Ei välttämättä.

Onko meillä myöskään varaa ottaa sitä riskiä, että lähtisimme niiden lyhyen aikavälin omien taloudellisten etujen kalastelijoiden kelkkaan, jotka sanovat ettei nyt tarvitse tehdä yhtään mitään, koska täyttä varmuutta ihan kaikesta ei ole olemassa? Ei varmasti.

Olisi äärimmäisen myönteistä, jos ilmastonmuutos ei olisi totta. Se olisi kerrassaan lottovoitto. Tämä tosin on toiveunta ja kuten todettua, itse ilmiön olemassa olosta ei oikeasti juuri edes kiistellä, vaan olemme oikeasti ihmiskuntana suuren haasteen edessä. Kieltämällä se ei katoa mihinkään.

Jos ihmisen toimilla ei olisikaan vaikutusta ilmastonmuutokseen sen syynä, olisi syytä tarkastella joka tapauksessa sitä, millä toimilla me voimme sitä hillitä sekä kuinka voimme sopeutua edessä oleviin muutoksiin.

Tutkimuksella on keskeinen tehtävä ja sitä on tieteen menetelmin jatkettava kiistoista huolimatta.

* * *

Iloniemen jutussa on pistetty kainalojuttuun eräitä väitteitä, jotka esitetään ikäänkuin ne olisivat vaihtoehtoisesti päteviä totuuksia myös tieteellisesti tarkasteltuna. Näin siis ei sanota, vaan pikemminkin annetaan ymmrtää.

Esimerkiksi väitetään, ettei ilmasto lämpene, Etelämantereen jäät eivät sula, ilmasto lämpenee Marsissa (joka ikäänkuin osoittaisi, että myös Maan ilmaston lämpeneminen johtuisi jostain avaruudesta tulevasta seikasta), pyörremyrskyt eivät ole lisääntyneet ja esimerkiksi merenpinnan nousua ei voi ennustaa.

Varmasti maailmasta löytyy tilasto, tutkija, tutkimusryhmä, julkaisu tai mikä muu todiste tahansa, jotta näiden väitteiden tueksi voidaan esittää joitain argumentteja.

Mutta tekevätkö ne näistä - osin aika helposti ristiriitaiseksi osoitettavissa olevista - väitteistä yhtään sen todempia kuin mikä tahansa muu väite? Ei tee, samaan tieteelliseen mankeliin ne pitäisi laittaa kuin muutkin tutkimustulokset.


PS. Olkoon se nyt sivuseikka, mutta myös Iloniemen jutussa politisoidaan koko kysymystä väittämällä, että "vihraate saastuttaa", koska jonkun kansainvälisen markkinatutkimuskonsernin etäispäätteen tutkimuksessa on kuulemma selvitetty, että ”vihreät” arvot sisäistäneet ihmiset aiheuttavat eniten hiilipäästöjä. Kenenköhän arvoista siinä nyt oikeasti puhutaan ja millä ne on mitattu? Vaikka ei se ole ehkä olennaista, sillä me olemme länsimaissa ylittäneet arvoistamme riippumatta kestävän kehityksen edellyttämät kulutuksen rajat joka tapauksessa.

Sulamisvesiä

Jälleen uutisissa pyörii uutinen siitä, että pohjoisnapa voi sulaa ennakoitua nopeammin. Tästä on ollut jo aikaisemminkin puhetta, joten uutinen sinänsä ei ole hätkähdyttävä. Arvio aikataulusta enemmänkin.

Nyt kyseessä on tanskalaistutkijan satelliittikuvista laskemia tuloksia. Juttu julkaistiin Jyllands-Posten lehdessä. Jäätikkö on pienentynyt neljänneksellä ja jutussa arvioidaan, että sulaminen voi tapahtua selvästi nopeammin kuin IPCC:n aiemmin esittämässä aikataulussa eli vuoteen 2050 mennessä, jopa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tutkija arvioi, että ilmaston lämpeneminen ja muuttuneet virtausolosuhteet voivat johtaa tähän.

Ilmastonmuutos on ilmiönä hyvinkin monimutkainen ja kuten useisiin luonnon prosesseihin kuuluu, yksi asia vaikuttaa toiseen ja yhteisvaikutus voi kumota tai kiihdyttää jonkin ilmiön etenemistä. Tai jotain siltä väliltä.

Jos arvio kymmenestä vuodesta pitäisi paikkansa, meillä olisi ihmiskuntana enemmän kuin kiire keksiä keinoja sopeutua tuleviin muutoksiin, jotka näkyvät muuallakin kuin säässä tai veden pinnan korkeudessa. Voi olla, että meidän pienimpiä murheitamme olisivat leudot talvet, kuten nyt meineillään oleva, jolloin ilmeisesti esimerkiksi Helsingin edustalla merivesi ei jäädy koko talvena.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös esimerkiksi norppien elinolosuhteisiin ja siten, että koko laji on yhä suuremmassa vaarassa kuolla sukupuuttoon. Merkittävä osa noprpista kuolee kalaverkkoihin, mutta ilmastonmuutos haittaa niiden lisääntymistä, kun pesintään sopivat kinokset puuttuvat. Saimaannorppia on jäljellä arvioiden mukaan enää 260 yksilöä.

Leuto talvi myös lisää jokien ravinnekuormitusta. Leudot talvet ja kevään aikaistuminen lisäävät jokien virtaamia ja sitä kautta ravinnekuormitus lisääntyy. Se tarkoittaa sitä, että leutona vuotena, kun maa ei ole talvella roudassa, ravinteita saattaa huuhtoutua jokiin jopa 20 - 30% normaalia vuotta enemmän. Tämä hukkaa maatalouden ympäristönsuojelusta saatavat hyödyt.

Tämä taas tarkoittaa Itämerelle entistä vaikeampia aikoja ja sitä, että toimia ravinnekuormituksen rajaamiseksi on tehostettavat. Ilmastonmuutoksen hillintä ei siis ole vain ilmastoon liittyvien ongelmien hoitamista, vaan myös monen muun meidän arjessamme näkyvän asian suojelemista.

perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Epäluulo

Näin alkavan viikonlopun kunniaksi tekisi mieli ruotia viimepäivien päättömiä ydinvoimapuheita. Kuulemma 2-3 kolme uutta ydinvoimalaa pitää ydinvoimalobbareiden mukaan saada ja mieluiten heti, vaikka siinä ei olisikaan tolkkua. Edes ministeri Pekkarinen ei ole oikeassa siinä, kun hän sanoo, jotta vain yksi uusi tarvitaan. Meillä ei ole vielä edes sitä viidettä virhettä ja kuudennen rakentaminen osoittaisi vain sen, että tuhlaamiseen perustuva strategia saa jatkua, eikä sille haluta edes nähdä järkevää vaihtoehtoa kuten monissa muissta Euroopan maissa on tehty. Kestävästä kehityksestä tuossa puhteessa ei ole tietoakaan, vaikka ilmastonmuutoksen hillinnästä ydinvoimaloiden kohdalla höpistäänkin..

Mutta ei jaksa tänään tuosta enempää (ja eiköhän se kanta siinä tullut jo sanotuksi).

Mutta yksi hiukan tuumituttava uutinen meistä suomalaisista iski silmään. Me olemme eurooppalaisittain ahkeria netin käyttäjiä, siinä ei ole mitään kummallista. Mutta me olemme myös yksi Euroopan epäluuloisimmista nettikansoista.

Eurostatin selvitysten mukaan suomalaisista lähes puolet ilmoitti tehneensä ostoksia netissä, mutta yli neljännes ilmoitti, ettei osta netistä mitään tietoturvaan liittyvien pelkojen EU:n alueella ostosten tekemistä netissä pelkäsi keskimäärin vain 12 prosenttia. Samaan aikaan suomalaiset ovat Euroopan ahkerimpia käyttämään pankkipalvleuita verkossa eli 84 prosenttia suomalaisista hoitaa pankkiasiansa netissä.

Siis me uskomme raha-asiamme netissä hoidettavaksi, mutta monet eivät uskalla ostaa verkosta mitään. Tässä on verkkokauppiailla pohdittavaa. Mikä pankeista noin periaatteessa tekee tietoturvallisempia kuin esimerkiksi matkalippuja myyvän verkkokaupan?

Sekö, että suomalaiset ylipäätänsä luottavat pankkeihin, mutta eivät ehkä ihan samassa mittakaavassa matkatoimistoihin? Se ei ole tietoturvan kannalta kestävä argumentti.

Verkossa asioinnin esteenä epäluulo ja luottamuksen puute on varsin merkittävä asia. Siitä kun ei pääse eroon edes opiskelemalla, toisin kuin esimerkiksi teknisistä käyttöongelmista. Palveluiden pitäisi ensisilmäyksellä pystyä vakuuttamaan asiakas palvelun luotettavuudesta.

Sitä uutinen ei kerro, kuinka paljon luottamusta julkisiin palveluihin kansalaiset asettavat. Suomi on kuitenkin julkisten sähköisen asioinnin palveluissa eurooppalaista keskikastia eikä voi sillä sektorilla henkseleitä paukutella.

torstaina, helmikuuta 07, 2008

Nyrjähdyksiä #13

Eräät puolueet (SDP ja keskusta ainakin puoluesihteereidensä suulla) haluaisvat järjestää televisioitavia tilaisuuksia, joiden sisältöön he voisivat vaikuttaa. Näin kertoo Aamulehti. Esimerkiksi puolueet voisivat järjestää televisiokanavilla näytettävän suuren vaalikeskustelun ja maksaisivat siitä kaiken. Puolueet kuitenkin sopisivat, keitä ohjelman toimittajat olisivat. Kuuleman mukaan kyse on on kansanvaltaa tukevasta toiminnasta.

Haloo! Että esimerkiksi televisiokanaville pistettäisiin ohjelmaa, jonka tuottajina toimisivat puolueet ja jonka journalistisesta linjasta päättäisivät samat tahot, jotka ovat tyrkyllä jonnekin?

Asia ei ole ollenkaan ongelmaton, kuten jotkut näyttävät kuvittelevan, sillä kyseessä ei oikeastaan olisi enää journalismia, vaan jotain ihan muuta. Kannattaisi katsoa, miten herra Putin on asiansa Venäjällä median suhteen hoitanut ja kysyä, onko se toivottava kehityspolku?

Jos puolueet eivät saa asioitaan kunnolla esille, niin siitä on turha journalisteja tai nk. vapaata tiedonvälitystä lähteä syyttelemään. Kannattaisi katsoa peiliin pikemminkin.

Sitäpaitsi meillä on jo olemassa väline sille, että puolueet saavat itse maksamaansa televisioaikaa tv-ruutuun. Sitä kutsutaan mainokseksi.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Tiistaita vaan

Tänään oli sitten paljon hehkutettu supertiistai.

Laskiaistiistai ja Runebergin päivä samaan aikaan, harvinaisuus, joka viimeksi ilmeni vuonna 1852 ja seuraavan kerran ties milloin. Lehdet ovat repineet tarinaa siitä kummat ovat parempia laskiaispullat vai rungebergin tortut. Vaiheinen vastaa "ruisleipä" ja nimenomaan se valmiiksileikkaamaton ruislimppu. Ne valmiiksi leikatut leiväntekeleet ovat tavallaan kuva nykyisestä ajasta, jossa kaikki pitää pureskella valmiiksi.

USA:ssa äänestellään presidenttiehdokkaista oikein urakalla. Kisa käy kiivaana ja jo nyt näyttää varmalta, että maailmanpolitiikassa jollain tavalla kääntyy uusia lehtiä. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi on tulossa joko nainen tai etnistä vähemmistöä edustava mies. Lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Tilanteen mielenkiintoisuutta lisää itseasiassa edelleen se, että republikaanien McCain ei oikein istu uskonnolliseen oikeistoon ja hänen voittaessaan republikaakien esikarkelot itse vaaleista saattaisi siis tulla jopa älylliset.

Suomessa avattiin valtiopäivät ja presidentti Halosen ajatuksista koskien perustuslain muuttamattomuutta voisi kirjoittaa pitemmältikin, presidentti kun ei ole tässä kysymyksessä päässyt oikein tälle vuosituhannelle. Presidentti näköjään haluaisi jatkaa nk. kahden lautasen leikkiä. Perustuslakia koskevissa kohdissa myöskään argumentaatio ei oikein vakuuttanut, enemmänkin tuntui molemmat kädet olevan kiinni oman jakkaran painoarvossa. Ei toimi ei, parlamentarismin aikakaudelle meidänkin pitäisi lopullisesti päästä vaikka vikuroivien presidenttien yli.

Mutta olennaisempia muisteloita voisi kenties repiä siitä, että tänään tuli kuluneeksi 89 vuotta siitä, kun Charlie Chaplin, Mary Pickford, Douglas Fairbanks ja D.W. Griffith perustivat United Artists -yhtiön. Kyseinen elokuvayhtiö on tuonut tähän maailmaan vähän enemmäkin virikkeitä. Samassa genressä kulkee Charlie Chaplin viimeisen mykkäelokuvan Nykyajan 72. vuosipäivä, jota sitäkin saimme tänään juhlistaa.

Kuka muuten muistaa, että tasan 50 vuotta sitten Yhdysvaltain ilmavoimat kadottivat vetypommin Savannahin lähellä tapahtuneessa ilmailuonnettomuudessa. Pommi taitaa muuten edelleen olla kateissa, kuten 10 muutakin amerikkalaisilta kadonnutta ydinasetta. Jos sitä ydinmateriaalia hukataan Venäjällä, niin on sitä osattu muuallakin.

Kuu oli vähenevän sirpin positiossa ja uuteenkuuhun on aikaa enää kaksi päivää. STUKin mukaan tänään oli pitkin Suomea normaali säteilytilanne eli esimerkiksi Helsingissä n. 0,10-0,16 mikrosievertiä tunnissa.

Muuten taisikin olla sitten ihan tavallisen erikoinen tiistai.

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Optimismi pelastaa?

Tämä ansaitsee tulla huomioiduksi.

Gideon Rachman kirjoittaa Finacial Timesissa ilmastonmuutoksen hillinnästä ja optimismista. Hän tekee ehdotuksen Yhdysvaltojen seuraavalle presidentille: pistä pystyyn massiivinen tutkimusprojekti, jolla ilmastonmuutosta voidaan torjua.

Hän kirjoittaa siitä, että Yhdysvalloissa on historian varrella saatu aikaiseksi uraauurtavia isoja hankkeita kuten Manhattan-projekti tai ensimmäinen kuulento. Miksi sitten ei ilmastonmuutoksen hillintää?

Rachman huomauttaa asiallisesti, että ilmastonmuutos on turvallisuusuhka koko maailmalle, siinä missä nuo kaksi muuta olivat yhdysvaltalaisia turvallisuusprojekteja. Ja siksi ilmastonmuutos vaatii enemmän avoimuutta kuin nuo kaksi aiempaa megahanketta.

Hän kuvaa myös Yhdysvaltojen ja Euroopan suhtautumisen eroa eli siinä missä eurooppalaiset haluavat kaikkien sitoutuvan omien etujensa kustannuksella yhteiseen sopimukseen, yhdysvaltalaiset uskovat teknologian parantavaan voimaan.

Hänen mukaansa ei ole sattumaa, että IT-vallankumous lähti liikkeelle Yhdysvalloista. Sen lisäksi, että Yhdysvalloissa on maailman johtavat yliopistot ja kehityshakuinen teollisuus, siellä on myös asenteet kohdallaan, se nojaa optimistiseen uskoon, että teknologia voi muuttaa maailmaa paremmaksi. Kuten Barack Obama sitä kuvailee termillä "audacity of hope", rohkeutta toivoon.

Ihmisillä, joilla on yksityisen sektorin tai riskisijoittajan tausta, on parempi mentaliteetti ilmastomuutoksen kaltaisten ongelmien ratkomiselle kuin hallinnon edustajilla. Ongelmaa voisi lähestyä piilakson hengessä.

* * *

Ehdotus määrätietoisesta ja kuulennon kokoisesta tutkimus- ja kehitysprojektista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on kannatettava.

On myös totta, ettei ilmastonmuutosta kaiketikaan hoidella byrokraattien näpelöidessä papereitaan, koska hallinnot ovat aina kompromissihakuisia erilaisten intressien ja lobbauksen edessä. Samaan aikaan ilmastonmuutos on taipumaton ihmisten itsekkäiden kotkotusten kanssa. Pioneerihenkeä tämän ongelman kanssa tarvitaan ja sitä voi olla kellokortin kanssa hankala saada aikaiseksi, yrittämisen hengessä pikemminkin.

Luovuudella ja osaamisella on ilmastonmuutoksen hillitsemissä merkittävä rooli, sillä haaste on koko ihmiskunnalle varsin monimutkainen ja mittava. Se on eri kokoluokassa kuin ydinaseen kehittäminen tai kuuhun matkustaminen. Vaikka ymmärryksemme luonnosta, luonnontieteistä ja teknologiasta onkin lisääntynyt huimasti sitten sotavuosien tai 60-luvun lopun. Tuossa optimismin hengessä ja siinä, että meillä olisi rohkeutta toivoa, on viisautta kerrakseen. Jos ja kun meillä on ongelma, sitä pitää ratkaista niin, että se on innostavaa ja motivoivaa.

Mutta ratkeaisiko tämä ongelma teknologisella kehityksellä? Siitä ei varmasti ole mitään haittaa, jos sitä käytetään viisaasti. Teknologian kehityksellä ja uuden teknologian tuomisella nopeasti markkinoille voidaan saada aikaiseksi vaikkapa tehokkuutta energian kulutukseen ja sillä voi olla suuri merkitys sille miltä tämä pallo 50 vuoden päästä näyttää.

On kuitenkin pelättävissä, että tämä ei ratkaise koko ongelmaa, koska kyse on jostain paljon syvällisemmästä ongelmasta kuin teknolgiasta. Kyse on siitä, että me kulutamme liikaa ja se ei ole suoraan teknologinen ongelma, vaan elämäntapaongelma. Pitkälti läntisten teollisuusmaiden elämäntapaongelma ja se ongelma on nopeasti leviämässä Aasiaan ja Afrikkaan, mihin kuluttamisen ilosanomaa viedään.

* * *

Ainiin.

Ei siitä Manhattan-projektista olisi tainnut tulla mitään - ainakaan ajoissa - ilman eurooppalaisia aivoja, jotka projektiin rekrytointiin. Itseasiassa koko ajatus oli Albert Einsteinin, saksalaissyntyisen fyysikon.

Eikä sitä Apollo-ohjelmaakaan ilman eurooppalaisia tehty eli hanketta johti saksalaissyntyinen Wernher von Braun ja monet hänen insinööreistään olivat olleet saksalaisen V2-ohjuksen suunnittelussa toisen maailmansodan aikana.

Ja nykyisin tuntemamme IT-vallankumouksen eräs keskeisistä innovaattoreista on kiistämättä Tim Barners-Lee, joka on WWW:n kehittäjä. Hän on britti ja työskenteli silloin CERN:ssä, Euroopassa, nykyisin MIT:ssä.

Kansainvälinen ja eri kulttuuritaustoista lähtevä yhteistyö on silloin ollut voimaa ja niin se on nytkin.

* * *

Niin. Siitä ei tule varmaan koskaan olemaan yksimielisyyttä, johtiko Manhattan-projekti lopultakaan mihinkään hyvään. Einstein itse tiedettävästi halusi estää projektin tulosten käyttämisen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Tieteellisenä ponnistuksena ja projektina se on todennäköisesti länsimaisen historian eräitä arvostettavimmista, aiheuttamansa tuhon osalta eräs häpeällisimmistä.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Kaksoishaaste

Ilmastonmuutoksen kanssa samaan aikaan ihmiskunta ja maailmantalous kohtaa myös ainakin toisen megaluokan haasteen. Öljyn saatavuus heikkenee ja sen tuotanto pienenee.

Päivän uutisvirrasta poimittuna STT:n uutisessa todetaan, etteivät asiantuntijat ole yksimielisiä siitä, miten pitkään öljyä riittää. Pessimististen mielestä öljyn tuotantohuippu on jo saavutettu tai se tapahtuu lähivuosina. Optimistien mukaan öljyä riittää pitempään. Pessimistien arvion mukaan maailman öljyvaroista on käytetty jo yli puolet, optimistien mielestä jäljellä on vielä kaksi kolmasosaa.

Se kuinka kauan öljyä teoriassa riittää ei ole niin tärkeää kuin se, että ölyn saatavuus heikkenee tulevaisuudessa. Saatavuuden heikkeneminen kun uhkaa kulutuksen edelleen kasvaessa nostaa öljyn hinnan selvästi nykyistä korkeammalle. Eräiden arvioiden mukaan tuotanto saavuttaa huippunsa joskus vuoden 2010 paikkeilla ja sen jälkeen alkaa tuotannossa alamäki.

Öljyn kulutus on tällä hetkellä jotakuinkin samalla tasolla kuin sen tuotantokin. Mitään suurempia varastoja kriisien varalle ei ole päässyt kertymään.

Maailman öljyn kulutus on osoittanut jo pitkään selvää ja varsin jyrkkää kasvua ja öljyn merkitystä maailman talouden pyörimiselle on aika vaikea tällä hetkellä yliarvioida. Vaikka Yhdysvaltain leuto talvi onkin leikkaamassa öljyn kulutusta 100 000 tynnyrillä päivässä, maailmassa kuluu Maailman energiajärjestö IEA:n mukaan tammi-maaliskuussa kulutus on 88 000 000 tynnyriä päivässä.

Öljyn saatavuus näyttää olevan aihe, josta eri toimijoilla - ilmeisesti intressistä riippuen - tuntuu olevan kovin erilaisia käsityksiä ja siksi yksittäisiin numeroihin on kaiketi syytä suhtautua varauksellisesti. Siitä asiantuntijat tuntuvat olevan yhtä mieltä, että saatavuuden kanssa on tulossa ongelmia.

Jos ei takerruta yksittäisiin numeroihin tai siihen, saavuttaako öljyntuotanto huippunsa vuonna 2010, 2020 vai joskus muulloin, voidaan joka tapauksessa havaita että öljyyn liittyvä haaste yhteiskunnassamme osuu samaan vaiheeseen ja samoille vuosikymmenille ilmastonmuutoksen hillinnän kanssa. Puhumme ajanjaksosta tästä vuodesta 20-50 vuotta eteenpäin. Mitä nämä asiat yhdessä meille tällä pallolla eläville tarkoittavat?

Ilmastonmuutoksen hillintä voi toimia öljyn suhteen hillitsevänä tekijänä, sillä jos ilmastonmuutoksen hillintä saa kulutuskäyttäytymisen rajoittamaan myös öljyn kulutuksen kasvua, saatavuuden ongelma kenties lykkääntyy hieman. Tosin vuoden tai kahden viive ei paljoa kokonaisuudelle merkitse.

Öljyn hinnan roima kohoaminen saatavuuden heikentyessä taas saattaisi toimia ilmastonmuutoksen hillitsemisen hyväksi, koska lompakko ohjaa kulutusta varsin vahvasti. Tosin tämäkään ei kesää tee, sillä öljyn kulutus on vain osa fossiilisten polttoaineiden kulutuksesta. Merkittävä ja ehkä hankalimmin korvattava osa öljyn kulutuksesta tapahtuu liikenteessä. Öljyn hinnan nousu saattaa avata myös tilaisuuksia uudelle ja korvaavalle teknologialle, kuten vetyteknolgialle tai autojen osalta sähköautoille. Biopolttoaineet eivät taida olla mikään vastaus esimerkiksi liikenteessä, sillä maailman pellot eivät siihen riitä.

Taloudellisesti öljyn hinnan reipas kasvu voi tarkoittaa ongelmia kehittyvien maiden talous- ja teknologiakehitykselle. Rikkaiden ja köyhien ero ei supistu, vaan jopa kasvaa. Samalla esimerkiksi Suomessa on turha kuvitella, että bensan hinta mitenkään radikaalisti laskisi, päinvastoin. Ja se taas aiheuttaa eroja maan eri osien kehityksessä, haja-asutusalueilla kun liikenneongelmia ei metroja rakentamalla ratkaista.

Ilmastonmuutoksen lisäksi öljyn kulutuksen leikkaaminen on välttämätöntä ihan taloudellisistakin syistä johtuen ja siihen joko varaudutaan tai joudutaan. Ensin valittu tie on hallittu ja jälkimmäinen pääosin hallitsematon. Ehkä, mutta siis vain ehkä, ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma poliittinen tahto myötävaikuttaa muutoksen hallitsemiseen myönteisellä tavalla.

Öljyyn perustuva talous on lähitulevaisuudessa enemmän tai vähemmän vaakalaudalla ja myrskyn silmässä. Ja se haaste on ilmastonmuutoksen lailla sellainen jota emme yksinkertaisesti voi siirtää poliittisilla tai taloudellisilla päätöksillä. Voimme vain sopeutua yksilöinä ja yhteiskuntina.

Kansainvälisen talouden heilahtelut voivat muuttua hyvinkin voimakkaiksi ja niissä pyörteissä maailman heikoimmat ja köyhimmät ovat herkästi ensimmäiset kärsijät. Laineet voivat käydä rankoiksi myös siellä missä on rikkautta totuttu näkemään. Kokonaiset yhteiskunnat voivat olla ongelmissa, joista emme ole tottuneet kuulemaan - myös teollistuneissa ja kaikista eniten öljystä riippuvaisissa yhteiskunnissa.

Ihmiskunnan megaluoka ongelmat eivät näihin kahteen samalla ajanjaksolla rajoitu. Biodiversiteetin nopea hupeneminen, makean veden pula ja väestömäärän kasvu tällä maapallolla listalta poimiakseni.

Tämä kaikki vaatii kansainväliseltä yhteisöltä toimia ja keinoja ennaltaehkäistä niitä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ongelmia, mitä nämä ilmiöt tuovat tullessaan. Se vaatii esimerkiksi ennaltaehkäisevää kriisinhallintaa sotilaiden sijaan, kestävän kehityksen tukemista kulutuksen lisäämisen sijaan ja teknologista kehitystä vastaamaan kestävän kehityksen haasteisiin.

Pohjimmiltaan kyse kaikissa näissä on siitä, että me ihmiset olemme ylittäneet kestävän kehityksen rajat ja siitä yhteiskunnat kaiketi joutuvat myös vastaamaan. Valitettavasti.

* * *

Edellä olevaa - hetkittäin kaiketi sekavaakin - pohdintaa tehdessä tuli myös pohdittua sitä, että ei ole helppoa olla pessimisti, jos on luonteeltaan kuitenkin optimisti.

Ihminen on sopeutuva eläin ja osana luontoa selvinnyt ennenkin erilaisista mullistuksista. Surua ja murhetta myllerryksiin aina liittyy, mutta niin kauan kuin on aikaa, on mahdollisuuksia tehdä viisaita ratkaisuja. Viisautta voimme aina omilla teoillamme tukea, jos vain haluamme.

(Kuvan lähde: Wikimedia Commons)

Alpitkin sulavat

Jos on ollut paljon puhetta siitä, että Arktiksen tai Antarktiksen jäätiköt ovat sulamassa kovaa vauhtia, niin sama koskettaa myös Alppeja.

Salfordin yliopiston professori David Collins on käynyt ryhmänsä kanssa 34 vuotena Zermattissa Sveitsissä tekemässä mittauksia 2600 metrin korkeudessa olevilla jäätiköillä. Hänen mukaansa lumisateiden puute talvella ja lämpenevä ilma aiheuttaa jäätiköiden sulamista hälyttävällä vauhdilla. Pienimmät uhkaavat kadota kokonaan seuraavan vuosikymmenen aikana.

Collinsin mukaan muutokset ekosysteemille tulevat olemaan tuhoisia. Hänen mukaansa jäätiköiden kadottua, katoavat myös sulamisvedet ja sitä kautta jokien virtaama tulee merkittävästi vähenemään. Se taas aiheuttaa merkittäviä muutoksia ravinteiden kierrossa. Lisäksi muutoksilla on vaikutuksensa alueen vesivoimaan. Hän pelkää, että Alppien ekosysteemi muuttuu lopullisesti.

Alppien sulaminen on vain yksi murhe ilmastonmuutoksen kokonaisuudesa, mutta Euroopassa se saattaa aiheuttaa hyvinkin kouriintuntuvia muutoksia. Olennainen asia Collinsin ryhmän pitkäaikaisissa tutkimuksissa on se, että muutokset saattavat nyt tapahtua hyvinkin nopeasti.

Jos aiemmin joku kuvitteli, ettei asia ehdi kriisiytyä esimerkiksi suurten ikäluokkien elinaikana, voi huomata olleensa pahasti väärässä. Ilmastomuutos saattaa hyvinkin olla pommi, joka "räjähtää käsiimme", sen sijaan että se vain hiipisi tietoisuuteemme.

Siispä tuntuukin aika typerältä seurata keskustelua jostain lyhytaikaisesta taloudellisesta edusta ja sen tavoittelusta. Kuten on jo todettu, niin ilmastomuutokseen varautuminen kaikkine kustannuksineenkin pitää aloittaa viimeistään nyt, koska jos mitään ei tehdä, on lasku huomattavasti suurempi ja vauriot voivat jäädä pysyviksi.


(Kuvassa Aletschhorn (4195 m,) ja Mittelaletschgletscher kuvattuna Eggishornilta käsin. Kuvan lähde Wikimedia Commons)

USA myönteisenä

Hawaijilla loppuviikosta päättyneessä Yhdysvaltojen koolle kutsumassa 16 valtion ja EU:n ympäristökokouksessa ei varsinaisia tuloksia saatu aikaiseksi, mutta kokouslähteiden mukaan USA:n asenne asioihin oli aikaisempaa avoimempi ja joustavampi. Ranskan edustaja totesi olevansa tyytyväinen USA:n muuttuneeseen asenteeseen.

Erityisesti USA:lta olisi toivottu vastaantuloa siinä, että he olisivat hyväksyneet kasvihuonekaasujen päästötavoitteen velvoittavana, kuten muut teollistuneet maat tekevät. USA on vaatinut kasvihuonkaasupäästöjen tavoittelua vapaaehtoiselta pohjalta.

Tulevia päästörajousneuvotteluita ajatellen USA:n asenteen muutos todellakin on myönteinen uutinen, sillä Kioton sopimuksen jälkeisen ajan neuvottelukierros on käsillä ja siitä sopimuksesta riippuu paljon. Sopimus on tarkoitus solmia vuonna 2009.

Tätä ennen valta ehtii Washingtonissa vaihtumaan, mutta olisi naivia ajatella, että USA:n kansainvälispoliittiset linjaukset tekisivät äkkikäännöksiä, vaikka presidentti vaihtuisikin.

Eli jokainen askel, millä maailman suurin saastuttajamaa saadaan lähemmäksi muuta kansainvälistä yhteisöä näissä kysymyksissä on myönteinen asia. Kannattaa myös huomata, että USA:lla on ilmastopolitiikkansa ja tilanne on tiedostettu myös siellä. Kuten aikaisemmin tuli jo mainittua, USA:n ympäristöviranomaiset listaavat uusiutuvaa energiaa käyttäviä yrityksiä, vihreydestä on tulossa kilpailuvaltti ja esimerkiksi tuulivoiman markkinat kehittyvät siellä voimakkaasti. USA:n eristäminen (jos se nyt olisi edes mahdollista) tai sen eristäytyminen ei ole ilmastonmuutoksen hillinnan kannalta sekään kenekään etu.

USA:sta tuli myös mieleen, että mikä merkitys taloudellisella taantumalla ympäristöasioihin on?

Kuluttajien epävarmuus näkyy myös kulutuksessa sitä laskien, mutta mikäli asenteet eivät muutu, luottamuksen palautuessa palautuu myös ylenpalttinen kulutuskäyttäytyminen.

Toisaalta, jos taloudellisilla ohjauskeinoilla yritetään ohjata kulutusta, niin onko taantuma oikea aika pitkän aikavälin tavoitteita ajatellen toteuttaa niitä? Noin pikaisesti ajatellen arvelisin sen olevan ihan yhtä hyvä aika kuin mikä muu tahansa, joskin muutoksen aina aiheuttamat muut pulmat saattavat nousta enemmän pinnalle.

Tilastoilla vehkeilyä jälleen

Jos Suomessa on halua kikkailla tilastoilla, jotta jääväämätöntä voitaisiin väistellä, osataan sitä muuallakin.

Iso-Britanniassa Channel 4 News on selvittänyt, pitääkö tosiaankin paikkansa, että Britannian kasvihuonekaasujen päästöt ovat laskeneet. Iso-Britannian ympäristöviranomaiset ovat tammikuun lopulla julkistaneet vuoden 2006 päästötilastot ja kertoneet näkyvistä päästöjen vähennyksistä edelliseen vuoteen verrattuna.

Onko siis asia kuten viranomaiset sanovat? Ovat ja eivät ole, jos Channel 4 Newsin selvitystä on uskominen. Päästötilastoista kun on sujuvasti jätetty pois kansainvälinen ilmailu, jonka päästöt vuonna 2006 nousivat edelliseen vuoteen verrattuna. Toinen "unohdettu" tilasto on kansainvälisen laivaliikenteen päästöjen kasvanut tilasto.

Vaikka puuttuvat lukemat otettaisiinkin huomioon, on Iso-Britannian päästöt vuonna 2006 laskeneet hieman edellisestä vuodesta, mutta eivät läheskään esitetyssä mittakaavassa. Nyt viranomaiset edelleen selvittävät otetaanko kansainvälinen ilmailu vastaisuudessa huomioon.

Ilmastonmuutos ei ole yksinkertainen asia ja siksi sen tilastointikaan ei ole helppoa, mutta luonto ja ilmasto eivät tilastojen mukaan elä, vaan päästöjen. Siksi tarkoituksellinen tilastoilla vehkeileminen on pään pistämistä pusikkoon ja siksi silkkaa itsepetosta, mistä ei ole loppujen lopuksi kenellekään yhtään mitään hyötyä. Lyhyellä tähtäimellä joku saattaa kerätä sellaisesta pisteet kotiin, mutta päivän päättyessä yllätys on sitten sitäkin synkempi.

Myönteinen havainto uutisesta on se, että media ottaa ja tarkistaa hallituksen julkaisemat tilastot ja tutkii ovatko ne tosia vai eivät. Viranomaisten selityksiä ja julkistuksia ei pidetä itsestäänselvänä totuutena. Noin siis Iso-Britanniassa. Kuinkas meillä Suomessa, jossa herran pelko on lähes perisynti?