maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Enemmistö

Enemmistö tai noin puolet suomalaisista vastustaa uusia ydinvoimaloita. YLE Uutisten teettämä mielipidekysely kertoo, että "uutta tai uusia reaktoreita kannattaa nyt 34 prosenttia suomalaisista. Vastustajia on 51 prosenttia ja kantaansa ei osannut tai halunnut ilmaista 14 prosenttia".

Lisäydinvoiman vastustus on Suomessa ollut varsin vakaata eli kahden vuoden mittaussarjassa vastustajien osuus on vaihdellut 48 - 55 %:n välillä.

Hallitus on ensi kuussa käsittelemässä kolmea uuden ydinvoimalan lupaa ja ainakaan milipidemittausten perusteella yhtään lupaa ei pitäisi myöntää. Eikä myönnetäkään, sillä mielipidekyselyiden perusteella lopulta ei päätetä mitään.

Kansalaismielipiteellä voi hyvinkin olla merkitystä, sillä toinen asia on lähestyvät vaalit. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään noin vuoden kuluttua 20.3.2011 (tai 17.4.2011, jos uusi vaalilaki tulee voimaan). Jos nyt huhtikuussa hallitus käsittelee ydinvoima-asioita, mahdolliset myönteiset hallituksen ehdotukset tulevan eduskunnan käsittelyyn loppukeväästä.

On tietenkin epävarmaa pystyykö eduskunta päättämään omasta kannastaan ennen kesää vai siirtyykö asia syyskaudelle, jolloin vaalikamppailu on jo täydessä vauhdissa. Jos eduskuntakäsittely menee juosten, syntyy vaikutelma siitä, että kansanedustajille ole jätetty harkintavaltaa asiassa.

Jos taas asia venyy, ydinvoiman lisärakentamisen kokoluokassa oleva asia olisi järkevää siirtää vaalien yli, jolloin se nousisi vaaliteemaksi. Se nousee vaaliteemaksi myös siinä tapauksessa, että tämä hallitus vastoin ilmeistä mielipide-enemmistöäpäättää myöntää uusia lupia ja tarpeeksi iso joukko äänestäjiä on tehnyt esimerkiksi äänestyssitoumuksen olla äänestämättä ydinvoimaa puoltavia ehdokkaita. Varsin moni nykyisistä kansanedustajista haluaa jatkoon.

* * *

Greenpeace raportoi uraanikaivoksilla tapahtuneista turvallisuuden laiminlyönneistä. YLE Uutiset kertoo, että "Greenpeace perustelee väitettään riippumattomalla säteilytutkimuksella, jonka mukaan Areva ei ole tehnyt tarpeeksi suojellakseen säteilyltä kaivoksessa työskenteleviä ja sen lähistöllä asuvia ihmisiä". Kaivokset ja niiden tuottamat ongelmat ovat osa ydinvoiman elinkaarta ja sen ongelmaa.

* * *

Greenpeace on muutenkin ollut aktiivinen eli aktivistit ovat kiivenneet Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan rakennustyömaan nosturiin.

Ihan oikeasti. Saako siellä Olkiluoto 3:n työmaalla taas kuka tahansa tallailla ja kiipeillä eri paikkoihin? Työmaata on tosin kuvattu muutenkin sanalla "rytöpesä", joten ihmekös tuo. Ehkä ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa lainkaan, kun siitä ei näytä oikeasti mitään tulevan.

2 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Vielä on toivoa! Ainahan sitä on oltava.

Vaiheinen kirjoitti...

Aina on toivoa. Siitä lähdetään.