maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Neuvotellaan, neuvotellaan

Kööpenhaminan joulukuista ilmastokokousta varten neuvotellaan nyt kiivasta tahtia, mutta toivo olennaisista ratkaisuista on hiljalleen hiipumassa. Eteneminen on ollut hidasta ja suuret kysymykset odottavat ratkaisuaan.

Tällä viikolla neuvotellaan Barcelonassa ja siellä etsitään ratkaisumalleja esimerkiksi rikkaiden ja köyhien maiden välisiin erimielisyyksiin rahoituskysymyksistä ja päästötavoitteista. Lisäksi esimerkiksi kehittyneiden maiden päästövähennystavoitteet ovat edelleen auki.

Samaan aikaan EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt on reisannut Washingtoniin tapaamaan presidentti Barack Obamaa tarkoituksenaan saada Yhdysvaltoja tiukemmin mukaan ilmastosopimuksen taakse.

Samaan aikaan toinen mahtivaltio Venäjä on ryhtynyt empimään koko sopimukseen sitoutumista. Venäjän pääministeri Vladimir Putin tapasi tanskalaisen kollegansa Lars Løkke Rasmussenin ja kertoi maansa kannattavan uutta kansainvälistä ilmastosopimusta vain siinä tapauksessa, että kaikki suuret teollisuusmaat liittyvät sopimukseen.

Tilanne näyttää siis vähintäänkin sekavalta, mutta kun katsoo YK:n ilmasto-ohjelman johtajan Yvo de Boerin lausunnon sekä Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Connie Hedegaardin lausunnon uutisointia Barcelonasta, ei voine muuta todeta kuin ettei Kööpenhaminasta ole tulossa mitään riittävällä tasolla olevaa sopimusta, jos sieltä sopimusta tulee ensinkään.

Hedegaard sanoi suoraan, ettei Kööpenhaminasta ole tulossa kokonaista sopimusta Kioton jälkeiseen aikaan, mutta että vastaus haasteeseen on saatava.

Ei kovinkaan lupaavaa vuosien neuvotteluprosessin jäljiltä.

Ei kommentteja: