tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Yhdysvalloilta lupauksia?

Yhdysvaltojen hallitus on ilmastoneuvotteluissa ollut ikäänkuin oman lainsäädäntönsä panttivanki. Obaman hallinnon lakiehdotukset ovat jumisa senaatissa ja samalla muulle maailmalle pitäisi vakuuttaa tarvetta ja hyvää tahtoa ilmastoasioissa. Siinä on paha osoittaa johtajuutta.

Nyt kuitenkin Obaman hallinto pyrkii osoittamaan edellä olevan ajatuksen vääräksi ja on kertonut julkaisevansa lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteensa. Se tarkoitus on vahvistaa Kööpenhaminan ilmastokokouksen neuvotteluita ja osoittaa, että myös Yhdysvallat on tekojen tiellä asiassa.

BBC:n mukaan vähennystavoitteeksi tulisi noin 17-20 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Tavoite on vähemmän kuin esimerkiksi EU:n tavoittelemat lukemat ovat olleet, mutta periaatteessa tyhjää parempi. Samalla on tietysti muistettava, että päästöjen vähennyksessä Yhdysvallat lähtevät George W. Bushin 8-vuotisen hallinnon mitääntekemättömyyden jälkeen takamatkalta. Luonto ja maapallo tosin tästä ei välitä pätkääkään.

Kööpenhaminan prosessia lupaukset saattavat terästää, mutta varsinaista sopimusta sillä ei vielä aikaiseksi saada. Varsinaisen sopimuksen aikatauluksi on veikkailtu ensi vuotta.

Maailman poliitikot ovat siis tuhlanneet jälleen vuoden.

Ei kommentteja: