tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Marraskuuta

Lepis pisti pystyyn tällaisen marraskuisen blogistien yhteisötaidesarjan, jossa työstetään yhdessä teemaa marraskuinen väri. Idea on siis se, että kukin osallistua tekee ensin taideteoksen pohjan omalla ilmaisutavallaan. Pohja voi olla melkeinpä mitä tahansa. Sen jälkeen se lähetetään seuraavalle osallistujalle ja jatketaan ketjussa edeltä saadun taiteilijan ideaa.

Vaiheisen pohjaksi tuli valikoitua yksi valokuva, jota hieman käsiteltiin kuvan värin mukaan:
Kuva jatkoi tästä eteenpäin SuviAnniinalle. Vastaavasti omat työstettävät kuvat tulevat Unnulta. Se jää nähtäväksi miten hienoja teoksia näistä kaikista tulee. Kokonaiset kuvat ja niiden kehitysvaiheet julkaistaan blogistanissa matkan varrella.

Lepis on kokoamassa myös toista rinkiä tämän ensimmäisen lisäksi.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä alkukuvasi on kyllä niin hieno, ettei siihen raaskisi koskea lainkaan, mutta katsotaan nyt, kyllä se varmaan nurin silti käännetään :-)
Pehmeästi ja mielenkiintoisella kuvalla jatkoit minun työtäni. Olisit voinut laittaa isompanakin, kun on niin hieno, mutta jätit muille tilaa, ymmärrän.
Nyt siellä on odottamassa Karin kakkonen, jonka saat muuttaa kolmoseksi.

lepis kirjoitti...

Upeat sävyt tässä kuvassasi! Ja muutenkin kuva on niin hieno, kuten Unnu tuossa toteaa, että tiedä minkälaisia inspiraatioita putkahtaa sen saapuessa meille asti ;)

Vaiheinen kirjoitti...

unnu,
Kiitos. Otanpas Karin kakkosen työn alle ja siirtelen sen eteenpäin. Mielenkiintoinen tilanne sillä ainakin nyt on :-)

lepis,
Niinpä. Antaapas katsoa mihin kaikkeen päädytään :-) Hienoja vetojahan tuolla kaikki.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, olen aivan vaikuttunut tavastasi jatkaa Karin työtä, hieno idea ja toteutus!

Aijon sittenkin taistella nimestäni ja olen kaiken uhallakin edelleen Uuna, mitä olen ollut jo kauan. Turhaan pakekin unnuksi :-o

Vaiheinen kirjoitti...

Ole hyvä vaan. Siinä oli hyvä idea jatkaa, jonka annoit.

Juu. Tuosta Unnu vai Uuna näkyy olleen kahta versiot liikkeellä, mutta mikäpäs siinä. Kannattaa pitää yhtä nimeä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Siellä on nyt Lepiksen työ odottamassa sinun osuuttasi :-)

Vaiheinen kirjoitti...

Jep. Ja Lepiksen työ jatkoikin jo matkaa:-)

mm kirjoitti...

Tänään blogissani kerroin omasta lisäyksestäni sinun kuvaasi.

Vaiheinen kirjoitti...

Oujes. Kävinpä vilkaisemassa ja opin taas jotain :-)

Hirlii kirjoitti...

Kuvastasi myös mun blogissa. Siitä syntyy näemmä monta todella hyvää työtä.

Vaiheinen kirjoitti...

Aivan. Kävinkin katsomassa ja aika veikeän lisäyksen sinne olet pistänyt.